Vahingonkorvaus, esinevahinko, 5.2.2019, Staffansby lågstadieskola

HEL 2019-003836
Ärendet har nyare handläggningar
§ 85
Denna beslutsfattare är inte längre aktiv

Vahingonkorvausvaatimus vahingoittuneesta takista

Förvaltningschef

Päätös

Hallintopäällikkö päätti hylätä ********** vahingonkorvausvaatimuksen vahingoittuneesta takista.

Päätöksen perustelut

Hakija on esittänyt 13.2.2019 päivätyssä vahingonkorvaushakemuksessa 90 euron suuruisen vahingonkorvausvaatimuksen lapsensa vahingoittuneesta takista. Tositetta tai muuta selvitystä takin hankintahinnasta ei ole esitetty.

Hakijan mukaan koulussa oli järjestetty ulkotoimintaa, jossa lapselle oli annettu maalia. Tehtävän aikana maalia oli joutunut lapsen takille. Maalaustapahtumasta, värien käytöstä ja mahdollisesta omaisuuden vaurioitumisesta ei erikseen tiedotettu. Lapselle oli annettu ohjeeksi, että jos maalia tulee vaatteille, maali tulee ”pestä” pois lumella, joten opettajalla oli tiedossa riski maalin joutumisesta vaatteille. Maalin vesiliukoisuutta eri materiaaleista ei ollut varmistettu. Takilla ei ole enää jälleenmyyntiarvoa. Maali ei ole irronnut takista, vaikka sitä on useamman kerran pesty myös tahranpoistoaineella.

Koululta saadun selvityksen mukaan kakkosluokkalaiset olivat maalanneet pihalla vesiliukoisilla väreillä. Ennen maalaukseen ryhtymistä oppilaille oli opettajien toimesta annettu useampaan kertaan ohjeet maalien käytöstä sekä siitä, kuinka toimia, jos vesiliukoista maalia joutuu vaatteille (lumella pesu). Osa oppilaista ei seurannut ohjeita ja väriä roiskui hakijan lapsen takille. Epäselväksi jäi, oliko hakijan lapsi mukana roiskuttamassa maalia. Erillistä tiedotetta ei lähetetty, sillä vesiliukoista maalia käytetään joka viikko kuvataiteessa. Vesiliukoisuus on varmistettu tuoteselosteesta, jossa todetaan värin olevan vesiohenteista ja lähtevän pois saippuavedellä (kuva tuoteselosteesta).

Korvausvelvollisuuden syntyminen vaatii vastuuperusteen, muutoin vahinko jää vahingonkärsijän kannettavaksi.

Vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n mukaan 1 momentin mukaan joka tahallisesti tai tuottamuksesta aiheuttaa toiselle vahingon, on velvollinen korvaamaan sen.

Vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan työnantaja on velvollinen korvaamaan vahingon, jonka työntekijä virheellään tai laiminlyönnillään työssä aiheuttaa. Vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan työnantajan vahingonkorvausvastuuta sovelletaan myös kuntaan.

Asiassa ei ole ilmennyt, että vahinko olisi aiheutunut Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimialan palvelussuhteessa olevan opettajan virheestä tai laiminlyönnistä. Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala ei ole asiassa vahingonkorvauslain nojalla korvausvelvollinen. Ennen maalauksen alkamista opettajat ovat ohjeistaneet useamman kerran toisen vuosiluokan oppilaita värien käytöstä ja kuinka toimia, mikäli väriä joutuu vaatteille. Opettajat ovat riittävällä huolellisuudella varmistaneet maalin vesiliukoisuuden ja voineet perustellusti luottaa tuoteselosteessa kerrottuun. Kohtuudella ei voida edellyttää, että opettajien olisi tullut varmistaa ennakkoon maalin irtoaminen eri materiaaleista. Kyseinen maali on säännöllisesti käytössä kuvataiteen oppitunneilla. Osa oppilaista ei ole toiminut opettajien ohjeiden mukaisesti, jolloin vahinko on syntynyt.

Detta beslut publicerades 27.06.2019

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kasvatus- ja koulutuslautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Stäng

Mer information fås av

Jaana Iivonen, lakimies, puhelin: 09 31015036

jaana.iivonen@hel.fi

Beslutsfattare

Marko Enberg
hallintopäällikkö