Matkailubussiliikenteen kehittäminen

HEL 2019-005099
Ärendet har nyare handläggningar
Ärende 4. / 138 §

Matkailubussiliikenteen kehittäminen

Stadsmiljönämnden

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunta päätti hyväksyä Matkailubussiliikenteen kehittämisen ja siihen sisältyvän toimenpideohjelman ohjeellisena noudatettavaksi samalla huomioiden myös COVID-19 pandemiatilanteen vaikutukset ohjelman toteuttamiseen.

Käsittely

Asian aikana kuultavana oli liikenneinsinööri Juha Hietanen. Asiantuntija poistui kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Stäng

Työn tavoitteena on esittää lähitulevaisuuden suuntaviivat ja toimenpiteet matkailubussiliikenteen kehittämiseksi. Matkailubussiliikenteen kehittäminen on osa Helsingin kestävän matkailun ohjelmaa. Työssä tunnistettiin sekä pieniä, lyhyellä aikavälillä toteutettavia, että pidemmän aikavälin kehittämistoimenpiteitä matkailubussiliikenteen toimivuuden kehittämiseksi ja haitallisten vaikutusten minimoimiseksi Helsingin kantakaupungin alueella.

Matkailun kasvu on ollut yleismaailmallinen ilmiö. Matkailubussiliikenteellä on tärkeä osa Helsingin kestävän matkailun kehittämisessä. Matkailubussiliikenteen huippukysyntä kohdistuu kesällä lyhyeen ajanjaksoon, jolloin suosituimmat matkailijakohteet Helsingin kantakaupungissa ruuhkautuvat, mikä aiheuttaa viihtyisyys-, turvallisuus- ja ympäristöongelmia.

Helsingin tavoitteena on kasvattaa matkailusta saatavia tuloja matkailijoiden määrän asemesta siten, että paikallisyhteisö saa matkailusta mahdollisimman suuren hyödyn. Matkailijoilla tulee olla monipuolisia tapoja tutustua kaupunkiin, jolloin he voivat valita niistä itselleen sopivimmat. Matkailubussiliikenteen tulee palvella mahdollisimman hyvin niitä matkailijoita, joille se on paras tapa tutustua kaupunkiin.

Työssä haastateltiin matkailubussiliikenteen eri sidosryhmiä, joille järjestettiin myös laaja työpaja. Haastatteluilla saatiin monipuolisesti eri osapuolien näkemyksiä matkailubussiliikenteestä, joka on monitahoinen aihe näkökulmasta riippuen. Työpajassa kehiteltiin valmiiksi mietittyjä aihealueita ja saatiin paljon hyviä näkemyksiä matkailubussiliikenteen eri osakokonaisuuksista. Vuorovaikutuksen tuloksia käytettiin hyödyksi toimenpideohjelman laadinnassa.

Kansainvälisten esimerkkikaupunkien selvityksessä havaittiin, että matkailuun ja matkailubussiliikenteeseen liittyvät muuallakin lähes samat trendit, näkemykset ja ongelmat kuin Helsingissä. Tiedot kansainvälisistä käytännöistä selkeyttivät ja helpottivat toimenpideohjelman laadintaa.

Matkailubussiliikenteen kehittämisohjelmassa esitetyt toimenpiteet on kehitetty suurelta osin nykytilan tarkastelun, haastatteluiden ja sidosryhmätyöpajan perusteella. Toimenpiteiden aihealueita ovat yleiset suunnitteluperiaatteet ja toimintamallit, informaatio ja yhteistyö, pysäköintipaikat, infratoimenpiteet sekä palvelut liikennöitsijöille ja matkailijoille. Toimenpiteissä esitetään vastuutaho, muut osallistujat, aikataulu sekä arvioidaan tarvittavat resurssit. Toimenpiteiden toteuttaminen vaatii laajaa yhteistyötä sekä riittäviä resursseja.

Stäng

Matkailubussiliikenteen nykytilanne

Matkailijoiden kokonaismäärä on kasvanut Helsingissä vuoteen 2019 asti. Yöpymisten määrät lisääntyivät 20 %:lla vuodesta 2015 vuoteen 2018. Matkailubussiliikenne keskittyy kesäaikaan, ja vilkkaimpia kuukausia ovat heinä- ja elokuu. Matkailubussiliikenne on kasvanut noin 10 % vuodesta 2017 vuoteen 2018. Suuri osa kasvusta selittyy ulkomaalaisten matkailijoiden lisääntymisenä.

Kansainvälisten risteilyalusten matkustajat ovat merkittävä matkailijabussiliikenteen asiakasryhmä. Vuonna 2019 risteilymatkustajia saapui Helsingin satamaan lähes 600 000. Heistä noin 70 % poistui laivasta. Matkailubussiliikenteen kasvua ainakin korkeimman sesongin aikaan rajoittaa risteilysataman laiturien lukumäärä, joita on tällä hetkellä kuusi kappaletta. Niitä ei olla lisäämässä. Toki muillakin kulkumuodoilla Suomeen matkustavat käyttävät matkailubussiliikennettä.

Esitettyjen arvioiden mukaan vilkkaana sesonkiajankohdan päivänä Helsingin kantakaupungissa liikennöi samanaikaisesti noin 100-150 matkailuliikenteen bussia. Matkailijoita kuljettavat tilausbussit vierailevat yleensä tietyissä kohteissa, joita ovat Temppeliaukion kirkko, Senaatintori ja Sibelius-monumentti. Näiden lisäksi Töölönlahden ympäristö ja erityisesti keskustakirjasto Oodi ovat viime aikoina nousseet uudeksi suosituksi kohteeksi matkailubussilla toteutettavassa ryhmämatkailussa. Suosituimmissa matkailukohteissa ongelmia aiheuttavat matkailuliikenteen bussien vierailujen kohdistuminen varsin terävän sesonkihuipun lisäksi myös samaan vuorokaudenaikaan, yleensä aamupäivään. Matkailubussiliikenteen asiakkaiden lisäksi suosituimmissa kohteissa käy paljon myös muita matkailijoita, joiden määrät ovat viime vuosina lisääntyneet. Matkailubussien määrän ylittäessä kohteen kapasiteetin tästä aiheutuu ruuhkautumis-, turvallisuus- ja ympäristöongelmia.

Matkailun ja matkailubussiliikenteen tavoitteet

Helsingin kaupunkistrategian mukaan Helsingillä on tavoitteena olla maailman toimivin kaupunki. Hiilineutraali Helsinki 2035 -ohjelma asettaa selkeät tavoitteet liikenteen ympäristövaikutuksille. Helsingin kaupunki on laatinut Matkailun tiekartan. Tiekartassa nostetaan esiin mm. kestävä matkailu. Siinä on yhtenä tavoitteena keskusta-alueen kehittäminen siten, että kasvavista matkailijamääristä huolimatta keskusta säilyy elinvoimaisena asumis- ja työpaikkana. Lisäksi kehitetään liikenteen, kuten turistibussien, vaikutusten arviointia ja toimintamalleja. Matkailun kehitystä leimasivat ennen pandemia-aikaa jatkuva kasvu, yksilömatkailun lisääntyminen sekä huomion keskittyminen matkailun kestävyyteen ja vastuullisiin toimintatapoihin.

Helsingin tavoitteena on olla ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävällä tavalla entistä toimivampi, vetovoimaisempi ja paremmin palveleva matkailukaupunki. Lähtökohtana on, että matkailu tuottaa suoraan tai välillisesti hyvinvointia Helsingin asukkaille. Helsingin tavoitteena on kasvattaa matkailusta saatavia tuloja matkailijoiden määrien asemesta siten, että paikallisyhteisö saa matkailusta mahdollisimman suuren hyödyn. Tavoitteena on, että matkailijoille on tarjolla monipuolisia tapoja tutustua kaupunkiin, joista matkailijat voivat valita itselleen sopivimman.

Matkailubussiliikenteen tavoitteena on palvella mahdollisimman hyvin niitä asiakkaita, joille se on paras ja tarkoituksenmukaisin tapa tutustua kaupunkiin. Matkustajabussiliikenteen hyödyt kohdistuvat usein eri henkilöihin kuin haitat. Haitallisia ympäristövaikutuksia, ruuhkautumista, päästöjä ja melua, pyritään minimoimaan varsinkin suosituimpien matkailijakohteiden läheisyydessä.

Toimenpideohjelma

Esitetyt toimenpiteet on kehitetty nykytilan tarkastelun, haastatteluiden ja työpajan avulla. Jokaisesta kehittämistoimenpiteestä on kuvattu tavoiteltava lopputulos, keskeinen sisältö, vastuutaho, osallistujat, tarvittavat resurssit ja tavoiteaikataulu. Toimenpiteet on luokiteltu viiteen eri toimenpidekokonaisuuteen.

Yleisissä suunnitteluperiaatteissa ja toimintamalleissa edistetään esimerkiksi matkailubussiliikenteen vähäpäästöisyyttä, tehostetaan pysähtymisen ja pysäköinnin valvontaa, selvitetään matkailubussiliikenteen pysäköinnin maksullisuuden käyttöönottoa, kehitetään bussien kiertoajelu -konseptia sekä laaditaan toimenpiteiden toteutuksen seurantasuunnitelma.

Informaatioon ja yhteistyöhön kuuluvien toimenpiteiden toteuttaminen auttaa matkanjärjestäjiä ja liikennöitsijöitä toimimaan oikein. Toimenpidekokonaisuuteen sisältyvät esimerkiksi ohjemateriaalien parantaminen, yhteistyötapaamisten kehittäminen ja poikkeusjärjestelyistä tiedottamisen parantaminen.

Matkailubussiliikenteen pysäköintipaikkoihin sisältyvät esimerkiksi pysäköintiratkaisujen kehittäminen Helsingin arvokkaimmissa matkailukohteissa. Tavoitteena on rauhoittaa Senaatintorin ympäristö matkailubussien pysäköinniltä vaiheittain alan toimijoiden kanssa käydyn vuorovaikutuksen jälkeen. Sibelius -monumentilla kehitetään pysäköintiratkaisuja vaiheittain väärinpysäköinnin vähentämiseksi ja toiminnan sujuvoittamiseksi. Temppeliaukion kirkon lähialueiden matkailuliikenteen pysäköintipaikat turvataan niin hyvin kuin se on päätettyjen suunnitelmien toteutuksen yhteydessä mahdollista. Matkailubussiliikenteen pysäköintipaikkoja on tavoitteena lisätä pysyvästi tai tilapäisesti esimerkiksi Töölönlahden alueelle sekä joukkoliikenneterminaaleihin ja hotellien edustoille tilan salliessa.

Infratoimenpiteiden tavoitteena on helpottaa matkailubussiliikenteen liikennöintiä vaikeiksi tunnistetuissa liittymissä ja katuosuuksilla. Toimenpiteet sisältävät opastuksen kehittämistä sekä liikennöinnin sujuvoittamista.

Työn kuluessa nousi esiin, että matkailijoille on liian vähän WC -kapasiteettia suosituimpien matkailukohteiden läheisyydessä. Lisäksi matkailuliikenteen busseille tarvitaan roska-astioita ja WC -tankin tyhjennyspiste kantakaupungin alueelle, jotta bussivarikolla ei tarvitsisi käydä turhaan. WC -kapasiteetin lisäämiseksi kaupungin budjetissa on varauduttu yhteen uuteen WC -yksikköön vuosittain. Palvelut liikennöitsijöille ja matkailijoille -toimenpidekokonaisuudessa esitetään toimenpiteet näiden asioiden ratkaisemiseksi.

Toimenpiteitä matkailubussiliikenteen kehittämiseksi on esitetty paljon ja monipuolisesti eri osa-alueilta. Niiden toteuttaminen vaatii kuitenkin riittäviä resursseja ja yhteistyötä eri toimijoiden kesken. Toimenpiteiden toteutusaikatauluun vaikuttaa myös pandemiatilanteen kehittyminen.

Vuorovaikutus

Työn aikana haastateltiin viiden matkailubussiliikennettä harjoittavan yrityksen, Helsinki Marketingin, Helsingin sataman, keskustakirjasto Oodin sekä Helsingin kaupungin edustajia. Haastatteluiden lisäksi järjestettiin työpaja laajalle joukolle eri sidosryhmien edustajia.

Liikennöitsijöiden haastatteluissa esiinnousseita asioita olivat informaation lisääminen varsinkin liikenteen poikkeusjärjestelyistä, suosituimpien kohteiden liikenteen ohjaajien hyödyllisyys, kesäkauden liikenteen poikkeusjärjestelyiden, esimerkiksi Merikannontien yksisuuntaisuuden, hyödyllisyys, ulkomaalaisten kuljettajien ohjeistuksen sekä pysäköinninvalvonnan lisääminen suosituimmissa kohteissa, suosituimpien ajankohtien kiertoajelujen porrastaminen sekä joidenkin hotellien edustojen pysähtymismahdollisuuksien parantaminen.

Muissa haastatteluissa mainittiin, että kaupungin kasvaessa ja tiivistyessä on haasteellista löytää lisää tilaa matkailubussiliikenteelle. Nykyistenkin alueiden säilyminen käytössä voi olla vaikeaa. Helsingin satamien käyttämät maa-alueet ovat pienentyneet, joten uusien palveluiden, esimerkiksi bussien WC tankkien tyhjennyksen järjestäminen satamien alueilla, on vaikeaa. Risteilyalusten laiturikapasiteettia ei olla lisäämässä, joten niiden tuottama matkailubussiliikenne ei todennäköisesti kasva. Vaihtoehtoiset tavat tutustua Helsinkiin nostettiin esiin. Keskustakirjasto Oodista on tullut suosittu matkailukohde, johon tullaan myös bussilla. Lähistöllä ei ole busseille pysäköintipaikkoja.

Hankkeen yhteydessä järjestettiin työpaja, jonne kutsuttiin toimijoita matkailuliikenteen eri osa-alueilta. Työpajassa esiinnousseita asioita olivat esimerkiksi yhteistyö eri toimijoiden kesken, viestinnän kehittäminen, vähäpäästöisyyden edistäminen yritysten investointimahdollisuudet huomioiden, pysäköintipaikkojen määrän lisääminen ja mahdollinen maksullisuus, erilaisten vaihtoehtoisten liikkumistapojen yhdistäminen osaksi ostettavaa palvelua matkailubussiliikenteen vähentämiseksi sekä pysäköintipaikkojen käytön parempi hallinta.

Kansainväliset esimerkit

Työssä tehtiin kansainvälinen katsaus, jonka tavoitteena oli selvittää matkailubussiliikenteen toimintamalleja esimerkkikaupungeissa, joita olivat Kööpenhamina, Tukholma, Tallinna, Amsterdam, Salzburg ja Vancouver. Kaikissa kaupungeissa matkailubussiliikennettä oli jotenkin säännöstelty ja pysäköinti oli maksullista tai aikarajoitettua. Amsterdamissa on suunnitelmissa poistaa matkailubussien pysäköintipaikat ydinkeskustasta kokonaan vuoteen 2025 mennessä.

Kansainvälisessä katsauksessa nousi esiin eri teemoja ja toimenpiteitä matkailijabussiliikenteen kehittämiseksi. Viestinnässä tarvitaan selkeät nettisivut, opastusvideot oikeista toimintatavoista sekä tekstiviestipalvelu häiriötilanteista. Matkailubusseille tulee osoittaa selkeät reitit sekä pysähtymis- ja pysäköintipaikat. Pidempiaikaiset pysäköintipaikat on suositeltavaa sijoittaa keskustan laitamille. Rajoituksilla on tavoitteena rauhoittaa tärkeimmät kohteet haitallisilta vaikutuksilta kuten esimerkiksi melulta ja päästöiltä. Hinnoittelulla voidaan houkutella tavoitteiden mukaisiin toimintatapoihin. Konfliktien ja ristiriitatilanteiden ehkäisemiseksi voidaan suositella matkailijoille uusia reittejä suosituimpiin kohteisiin, matkailijoiden ryhmäkokojen rajoittamista sekä linja-autojen tyhjäkäynnin välttämistä. Matkailubussiliikenteen vähentämiseksi edistetään paikallisen joukkoliikenteen käyttöä tilausajojen asemesta.

Yritysvaikutusten arviointi

Matkailubussiliikenteen kehittämisen yhteydessä tehtiin yritysvaikutusten arviointi. Arvioinnista laadittiin oma raportti, joka on liitteenä 2. Yritysvaikutusten arvioinnin mukaan matkailubussiliikenteen kehittämisellä on vaikutuksia moniin yrityksiin, mutta useille yrityksille vaikutukset ovat lieviä. Suoraan matkailubussiliikenteessä toimiville yrityksille, kuten linja-autoyrityksille ja osalle matkatoimistoja, vaikutukset voivat olla merkittäviä. Tällaisia yrityksiä on kuitenkin varsin vähän ainakin suhteutettuna alan yritysten kokonaismäärään. Yritysvaikutukset ovat monitahoisia: yrityksille esitetään velvoitteita, mutta toiminta voi myös sujuvoitua niiden täyttämisen jälkeen. Yleinen matkailun kehittyminen ja tulevaisuuden suuntaviivat ohjaavat myös yritysvaikutuksia.

Stäng

Detta beslut publicerades 25.03.2021

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Stäng

Föredragande

kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Mikko Aho

Mer information fås av

Juha Hietanen, liikenneinsinööri, puhelin: 09 310 37120

juha.hietanen@hel.fi