Työryhmän kokoonpanon muutos, riskienhallintaryhmä, jäsenen nimeäminen

HEL 2019-006519
Ärendet har nyare handläggningar
§ 52

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan riskienhallintaryhmän jäsenen nimeäminen

Sektorchefen i sektorn för fostran och utbildning

Päätös

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja päätti nimetä riskienhallintaryhmään jäseneksi hallintojohtaja Kati Takasen.

Päätöksen perustelut

Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimiala on Suomen suurimpia kasvatuksen ja koulutuksen järjestäjiä. Toimialan tuottamat palvelut kattavat varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen, perusopetuksen, toisen asteen koulutuksen sekä vapaan sivistystyön. Toimiala työllistää 13 000 henkilöä ja toimialan palvelujen käyttäjiä on n. 100 000 henkilöä.

Hyvän riskienhallinnan ja sisäisen valvonnan kokonaiskuvan saavuttaminen edellyttää erillistä riskienhallintaryhmää, jossa on kattava edustus toimialan eri osa-alueilta. Riskienhallintaryhmän avulla parannetaan toimialan mahdollisuuksia havaita muutoksia toimintaympäristössä, tunnistaa uusia riskejä, parantaa tilannekuvaa ja toimintayhtenäisyyttä, ohjata toimintaa ennakoivalla ja kokonaisvaltaisella tavalla sekä toteuttaa systemaattisia kehitystoimenpiteitä.

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja on 21.1.2019 asettanut kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle riskienhallintaryhmän.

Riskienhallintaryhmän keskeisiä tehtäviä ovat:

  • koota, käsitellä ja arvioida riskienhallintaan ja sisäiseen valvontaan liittyvää tietoa
  • ennakoida ja ylläpitää sisäistä ja toimintaympäristöön liittyvää tilannekuvaa
  • koordinoida ja linjata riskienhallintaan ja sisäiseen valvontaan liittyviä periaatteita, ohjeita ja toimintaa
  • raportoida toimialan johdolle ja johtoryhmille
  • koota, arvioida ja välittää keskushallinnolle riskianalyyseihin ja –kartoituksiin sekä selontekoihin liittyvää tietoa
  • arvioida ja kehittää toimialan riskienhallinnan ja sisäisen valvonnan toimivuutta ja tarkoituksenmukaisuutta.

Detta beslut publicerades 13.06.2019

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Stäng

Mer information fås av

Tuomas Lamminheimo, riskienhallinnan asiantuntija, puhelin: 09 310 21272

tuomas.lamminheimo@hel.fi

Beslutsfattare

Liisa Pohjolainen
kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja