Avustuksen hakeminen, valtionavustuksen hakeminen Kulp:n Helsingin kaupunginorkesterille valtakunnallisesti merkittävään kehittämishankkeeseen OKM:ltä

HEL 2019-009218
Ärendet har nyare handläggningar
§ 18
Denna beslutsfattare är inte längre aktiv

Valtionavustuksen hakeminen kulttuuripalvelukokonaisuuden Helsingin kaupunginorkesterin valtakunnallisesti merkittävälle kehittämishankkeelle

Förvaltningschef

Päätös

Opetus- ja kulttuuriministeriöltä haetaan 25 000 euroa valtionavustusta kulttuuripalvelukokonaisuuden kaupunginorkesterille maksettavan kehittämistoiminnan tukemiseksi. Valtionavustusta haetaan vuodelle 2020 yhteistyöhankkeeseen, jossa on kaupunginorkesterin lisäksi kaupungin ulkopuolisia toimijoita.

Yhteistyökumppanit ovat: neljä muuta kotimaista orkesteria, jotka hakevat hankekumppaniksi syksyn 2019 aikana, viisi orkesteria Isosta-Britanniasta, Suomen sinfoniaorkesterit ry, Suomen Lontoon instituutti ja Orchestras Live. Helsingin kaupunginorkesteri ja Suomen Sinfoniaorkesterit ry toimivat hankkeen sekä mahdollisesti saatavan avustuksen käytön koordinoijina.

Avustus kohdennetaan edellä mainituille yhteistyökumppaneille täsmentyvän hanke- ja kustannusarvion mukaisesti. Avustuksen käytön ja samalla hankkeen koordinoijina toimivat Helsingin kaupunginorkesteri ja Suomen Sinfoniaorkesterit ry.

Mikäli opetus- ja kulttuuriministeriön päätös on myönteinen, hankkeelle avataan tarvittaessa kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan laskentajärjestelmään oma projektitunniste hankkeen menojen ja tulojen seuraamiseksi.

Varsinaisen avustushakemuksen opetus- ja kulttuuriministeriölle laatii/allekirjoittaa intendentti, joka vastaa mahdollisesta hakemuksen täydentämisestä, mahdollisista lisäaikojen hakemisista, avustuksen käytön raportoinnista ja muusta hankkeeseen liittyvästä viestinnästä opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa.

Päätöksen perustelut

Opetus- ja kulttuuriministeriö voi valtion talousarvion rajoissa myöntää valtionavustusta teattereiden ja orkestereiden toiminnan kehittämistä varten. Avustus kattaa enintään 80 % toiminnan kehittämisen kuluista.

Rahoitusjohtajan 13.9.2017 tekemän päätöksen (64 §) mukaan kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan hallintojohtaja päättää kulttuurin ja vapaa-ajan toimialaan liittyvien valtionavustusten sekä niihin verrattavien etuuksien hakemisesta.

Detta beslut publicerades 04.09.2019

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Stäng

Mer information fås av

Annika Kukkonen, yleisötyön tuottaja, puhelin: 09 310 22711

annika.kukkonen@hel.fi

Aleksi Malmberg, intendentti, puhelin: 09 310 22701

aleksi.malmberg@hel.fi

Beslutsfattare

Kirsti Laine-Hendolin
hallintojohtaja