Korvaus rakentamisen johdosta kasvillisuudelle aiheutetusta haitasta Pirjontie, Pirkkola, Oulunkylä

HEL 2019-009714
Ärendet har nyare handläggningar
§ 80

Kiinteistölle maksettava korvaus Pirkkolantien rakentamisen johdosta kasvillisuudelle aiheutetusta haitasta ja vahingosta, Pirkkola, Oulunkylä

Chef för trafik- och gatuplaneringen

Päätös

Liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö päätti, että kiinteistölle ********** maksetaan Pirkkolantien rakentamisen johdosta liitteessä osoitetun alueen käytöstä ja sillä sijaitsevasta kasvillisuudesta yhteensä 2 010 euroa. Summa on arvonlisäveroton ja se maksetaan kiinteistölle arvonlisäverottomana.

Päätöksen perustelut

Pirkkolantie rakennetaan lähelle kiinteistön rajaa eikä kadun rakenteita pystytä rakentamaan ilman, että työnaikainen rakentaminen ulottuu kiinteistön puolelle. Rakentamiseen käytettävällä alueella sijaitsee mm. vaja, lauta-aita, pensaita ja puita. Kasvillisuutta joudutaan poistamaan tai siirtämään kadun rakentamisesta johtuen.

Kiinteistön vuokramies on antanut luvan käyttää liitteessä merkittyä aluetta kadunrakentamistöiden yhteydessä sekä ulottaa tarvittavilta osin kadun rakennekerroksia kiinteistön alueelle. Vuokramiehen kanssa on sovittu 2 010 euron korvauksesta. Korvaussumma perustuu kaupungin vastaavissa tapauksissa käyttämiin yleisiin arviointiohjeisiin. Kasvillisuuden arvioinnissa sovelletaan maanmittauslaitoksen arviointiohjetta Arviointi ja Korvaukset 2018.

Pirkkolantien rakentaminen perustuu kaupunkiympäristölautakunnan 28.5.2019 § 276 hyväksymään katusuunnitelmaan nro 30925/3.

Rahoitus: TA 803 0102 Perusparantaminen ja liikennejärjestelyt, projekti 2814I04733. Verkko 6703281, vaihe 5800.

Detta beslut publicerades 20.09.2019

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Stäng

Mer information fås av

Ville Reihe, projektipäällikkö, puhelin: 09 310 38803

ville.reihe@hel.fi

Beslutsfattare

Reetta Putkonen
liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö

Bilagor

1. Työlupa
Bilagan publiceras inte på internet.
2. Työaluekartta
Bilagan publiceras inte på internet.

I beslutsdokumenten nämns bilagor som inte publiceras på nätet. Bort lämnas bilagor som innehåller sekretessbelagda uppgifter, bilagor som innehåller uppgifter som kan äventyra integritetsskyddet eller sådana som man inte av tekniska orsaker kunnat överföra till elektroniskt format. (Offentlighetslagen 621/1999, Lagen om tjänster inom elektronisk kommunikation 917/2014, Dataskyddslagen 1050/2018, Lagen om behandling av personuppgifter inom social- och hälsovården 703/2023, Lagen om offentlig upphandling och koncession 1397/2016). Upplysningar om stadsstyrelsens beslutshandlingar fås också från Helsingfors stads registratorskontor.