Valtuustoaloite, strategian mukainen englanninkielisen opetuksen lisääminen

HEL 2019-012411
Ärendet har nyare handläggningar
Ärende 18. / 469 §

V 9.9.2020, Valtuutettu Johanna Nuortevan aloite englanninkielisen opetuksen lisäämisestä

Helsingfors stadsstyrelse

Päätös

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto katsoo aloitteen loppuun käsitellyksi.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Stäng

Valtuutettu Johanna Nuorteva ja 17 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että kaupunki selvittää englanninkielisen opetuksen lisäämistä perusopetuksessa ja toisella asteella ja samalla tarvetta perusopetuksen järjestämiseksi muilla keskeisillä kielillä.

Kaupunginhallitus toteaa, että englanninkielisen ja laajamittaisen kaksikielisen suomi−englanti-opetuksen aloituspaikkoja tullaan seuraavan kolmen vuoden aikana lisäämään sekä ensimmäiselle että seitsemännelle luokalle.

Englanninkielisessä perusopetuksessa on ensimmäisellä luokalla yhteensä 78 aloituspaikkaa Ressun peruskoulussa ja Maunulan ala-asteella ja seitsemännellä luokalla yhteensä 106 aloituspaikkaa Kulosaaren yhteiskoulussa, Maunulan yhteiskoulussa ja Ressun peruskoulussa. Laajamittaista kaksikielistä suomi−englanti-opetusta annetaan viidessä koulussa ensimmäiseltä luokalta alkaen ja aloituspaikkoja on yhteensä 130. Englanninkielisessä opetuksessa 80 % opetuksesta annetaan englanniksi ja laajamittaisessa kaksikielisessä opetuksessa 25−50 %.

Englanninkielisen perusopetuksen paikkoja on lisätty Ressun peruskoulussa ensimmäiselle ja seitsemännelle luokalle strategisen tavoitteen mukaisesti. Vuoteen 2025 mennessä Ressun peruskoulussa on kaksi englanninkielisen perusopetuksen ryhmää jokaisella vuosiluokalla.

Sekä englanninkieliseen että laajamittaiseen kaksikieliseen opetukseen haetaan soveltuvuuskokeilla ensimmäiselle ja seitsemännelle luokalle. Ensimmäiselle luokalle englanninkieliseen opetukseen on ollut noin 100 hakijaa vuonna 2019 ja 2020. Laajamittaiseen kaksikieliseen opetukseen on ollut noin 200 hakijaa vuosittain. Vuonna 2019 kaikista näistä hakijoista 24 oli muualta kuin Helsingistä ja vuonna 2020 kahdeksan.

Muille vuosiluokille hakeville järjestetään soveltuvuuskoe elokuussa, jos luokilla on tilaa. Jos englanninkielisessä opetuksessa tai laajamittaisessa kaksikielisessä opetuksessa ei ole tilaa, kesken lukuvuotta tai kesken perusopetusta Helsinkiin muuttavalle oppilaalle osoitetaan paikka lähikoulusta.

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla etsitään aktiivisesti ratkaisuja kesken lukuvuotta Helsinkiin muuttavien englanninkieliseen koulutukseen pääsemisen helpottamiseksi. Kesken lukuvuotta ja kesken perusopetusta hakevien määrien tilastointia on tarpeen parantaa. Myös pienryhmäopetuksen tarvetta ja kolmiportaisen tuen toteutumista selvitetään.

Englannin lisäksi laajamittaista kaksikielistä perusopetusta annetaan espanjaksi, viroksi, venäjäksi ja kiinaksi. Jokaisen ryhmän enimmäisoppilasmäärä on 26 ja opetukseen hakiessa edellytetään, että hakija osoittaa osaamista molemmissa opetuskielissä. Helsingissä toimii myös yksityisiä opetuksenjärjestäjiä, jotka tarjoavat opetusta kokonaan tai osittain mm. englanniksi, ranskaksi, saksaksi ja venäjäksi.

Toisella asteella kokonaan tai osittain englanniksi voi opiskella Ressun lukiossa ja Helsingin kielilukiossa sekä Stadin ammattiopistossa media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinnossa, sosiaali- ja terveysalan perustutkinnossa, matkailualan perustutkinnossa ja ravintola- ja catering-alan perustutkinnossa. Strategiatavoitteiden mukaisesti näiden koulutusten aloituspaikkoja on lisätty.

Lukiokoulutukseen haetaan yhteishaussa ja opiskelijaksi ottaminen tehdään soveltuvuuskokeen ja opiskelijan aikaisemman opintomenestyksen perusteella. Aloituspaikkoja IB-linjalla on 100 ja Helsingin kielilukiossa 30. Stadin ammattiopiston englanninkielisiin perustutkintoihin voi hakea jatkuvassa haussa. Hakijamääriä on tarpeen seurata tulevina vuosina, jotta aloituspaikkojen lisäämisen vaikutuksia voidaan arvioida.

Asiasta on saatu kasvatus- ja koulutuslautakunnan lausunto. Vastaus on lausunnon mukainen.

Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 2 momentin mukaan kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi aloitteen, jonka on allekirjoittanut vähintään 15 valtuutettua.

Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja päätti 15.4.2020 § 3, että hallintosäännön 30 luvun 11 §:ssä tarkoitetut valtuutetun aloitteet, joiden kaupunginvaltuustolle esittämisen määräaika on 1.4.-7.10.2020, tulee kaupunginhallituksen esittää kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi viimeistään 7.10.2020. Hallintosäännön 30 luvun 20 §:n mukaan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja voi erityisestä syystä myöntää kaupunginhallitukselle luvan 30 luvussa tarkoitettujen määräaikojen ylittämiseen.

Stäng

Kaupunginhallitus 17.08.2020 § 436

Päätös

Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Käsittely

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti panna asian pöydälle Reetta Vanhasen ehdotuksesta.

Esittelijä
kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna
Lisätiedot

Maria Nyfors, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 21731

maria.nyfors@hel.fi

Kasvatus- ja koulutuslautakunta 03.03.2020 § 45

Lausunto

Kasvatus- ja koulutuslautakunta antoi seuraavan lausunnon Johanna Nuortevan valtuustoaloitteesta strategian mukaisen englanninkielisen opetuksen lisäämisestä:

Esiopetus ja varhaiskasvatus

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla on Helsingin kaupunkistrategian mukaisesti lisätty siten, että laajamittaista kaksikielistä esiopetusta annetaan neljässä päiväkodissa 1.8.2020 alkaen. Kielirikasteista suomi-englanti esiopetusta annetaan 1.8.2020 yhteensä 18 päiväkodissa. Osassa päiväkoteja toiminta laajenee alkamaan jo viisivuotiaiden ryhmistä 1.8.2020 alkaen. Näiden lukumäärä tarkentuu kevään 2020 aikana.

Perusopetus

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan englanninkielinen ja laajamittainen kaksikielinen opetus ovat osa perusopetusverkon palveluita. Englanninkielisessä opetuksessa 80% opetuksesta annetaan englanniksi ja laajamittaisessa kaksikielisessä opetuksessa 25-50 % opetuksesta annetaan englanniksi. Näihin opetuksiin haetaan soveltuvuuskokeilla 1. luokalle ja 7. luokalle. Muille vuosiluokille hakeville järjestetään soveltuvuuskoe elokuussa, jos luokilla on tilaa. Jos englanninkielisessä opetuksessa tai laajamittaisessa kaksikielisessä opetuksessa ei ole tilaa, kesken lukuvuotta/perusopetusta Helsinkiin muuttavalla oppilaalle osoitetaan paikka lähikoulusta.

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla on lisätty englanninkielisen perusopetuksen paikkoja Ressun peruskoulussa 1. ja 7. luokalle strategisen tavoitteen mukaisesti. Vuoteen 2025 mennessä Ressun peruskoulussa on kaksi englanninkielisen perusopetuksen ryhmää jokaisella vuosiluokalla.

Englanninkielisen ja laajamittaisen kaksikielisen opetuksen lisäksi kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla annetaan strategisen tavoitteen mukaisesti kielirikasteista suomi-englanti perusopetusta 10 koulussa. Kielirikasteisessa opetuksessa 10-25 % opetuksesta annetaan englanniksi. Kielirikasteiseen opetukseen otetaan jokainen koulun oppilaaksiottoalueella oleva oppilas ilman soveltuvuuskoetta.

Kielirikasteisen ja laajamittaisen kaksikielisen opetuksen paikkamäärän kasvattamisella on pyritty vastamaan helsinkiläisten hakijoiden kaksikielisen opetuksen kysyntään ja siten vähentämään englanninkielisen opetukseen hakevien jo Suomessa asuvien määrää. Vaikutuksia ei ole vielä voitu arvioida kattavasti.

Aloituspaikat ja hakijamäärät

Englanninkielisessä perusopetuksessa ensimmäisellä luokalla on 78 aloituspaikkaa (Ressun peruskoulu ja Maunulan ala-asteen koulu) ja seitsemännellä luokalla 106 paikkaa (Kulosaaren yhteiskoulu, Maunulan yhteiskoulu, Ressun peruskoulu). Laajamittaista kaksikielistä suomi-englanti opetusta annetaan viidessä koulussa 1. luokalta alkaen ja aloituspaikkoja on yhteensä 130. Aloittavan ryhmän enimmäisoppilasmäärä on 26. Englanninkielisessä/laajamittaisessa kaksikielisessä perusopetuksessa yhtenäisessä peruskoulussa aloittaneet oppilaat voivat jatkaa opetuksessa 9. luokan loppuun asti. Ala-asteen kouluissa aloittaneet hakevat 7. luokalle opetukseen uudelleen soveltuvuuskokeessa. Aloituspaikkoja tullaan seuraavan kolmen vuoden aikana lisäämään sekä 1. luokalle että 7. luokalle englanninkieliseen ja laajamittaiseen kaksikieliseen suomi-englanti -opetukseen.

Hakijoita 1. luokalle englanninkieliseen opetukseen on 100 hakijaa vuonna 2019 ja 2020. Laajamittaiseen kaksikieliseen opetukseen yhteensä vuosittainen hakijamäärä on ollut 200. Vuonna 2019 kaikista näistä hakijoista 24 oli muualta kuin Helsingistä ja vuonna 2020 vastaava lukumäärä oli 8. Muiden kuin näiden hakuaikojen ulkopuolella olevien hakijoiden määrästä ei ole tilastotietoja. Koulut vastaavat oppilaaksiotosta ja kyselyt mahdollisista vapaista paikoista menevät koulujen rehtoreille, eikä näitä tilastoida.

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla etsitään aktiivisesti ratkaisuja kesken lukuvuotta Helsinkiin muuttavien englanninkieliseen koulutukseen pääsemisen helpottamiseksi.

Englanninkielisen perusopetukseen osallistuvien oppilaiden tukitoimet

Englanninkielisessä opetuksessa opiskelevat oppilaat ovat oikeutettuja kolmiportaiseen tukeen perusopetuslain mukaisesti ja kasvatuksen ja koulutuksen toimiala pitää kannatettavana englanninkielisen pienryhmäopetuksen tarpeen selvittämistä sekä muiden oppilaan tukimuotojen toteutumista englanninkielisessä opetuksessa.

Muilla kielillä annettu perusopetus Helsingissä

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala tarjoaa laajamittaista kaksikielistä perusopetusta seuraavissa pareissa suomi-espanja, suomi-viro, suomi-venäjä ja suomi-kiina. Näissä jokaisessa ryhmän enimmäisoppilasmäärä on 26 ja opetukseen hakiessa edellytetään, että hakija osoittaa osaamista molemmissa opetuskielissä.

Lisäksi Helsingissä toimii yksityisiä opetuksenjärjestäjiä, jotka tarjoavat opetusta kokonaan/osittain muulla kuin suomen kielellä. Näitä ovat:
  • Helsingin ranskalais-suomalainen koulu (opetuskielet: suomi-ranska)
  • Deutche Schule (opetuskielet: suomi-saksa)
  • The English School (opetuskielet: suomi-englanti)
  • Helsingin suomalais-venäläinen koulu (opetuskielet: suomi-venäjä)
  • International School of Helsinki (opetuskieli: englanti)
  • European School of Helsinki (useita opetuskieliä).

Edellä esitettyyn perustuen kasvatus- ja koulutuslautakunta pitää kannatettavana englanninkielisen ja laajamittaisen kaksikielisen opetuksen oppilaaksiottokäytänteiden tarkistamista sekä kesken lukuvuotta ja kesken perusopetusta englanninkieliseen/laajamittaiseen kaksikieliseen opetukseen hakevien määrien tilastoinnin aloittamista.

Toinen aste

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan toisen asteen koulutuksessa voi opiskella kokonaan tai osittain englanniksi. Strategitavoitteiden mukaisesti aloituspaikkoja näihin koulutuksiin on lisätty.

Toisen asteen koulutusta kasvatuksen ja koulutuksen toimialla tarjotaan seuraavissa koulutuksissa/tutkinnoissa:

  • International Baccalaureat -tutkintoon valmistava koulutus (IB), Ressun lukio
  • Kansalliseen ylioppilastutkintoon valmistava lukiokoulutus, jossa opetusta annetaan suomeksi ja englanniksi, Helsingin kielilukio
  • Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto, Stadin ammattiopisto
  • Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, Stadin ammattiopisto
  • Matkailualan perustutkinto, Stadin ammattiopisto
  • Ravintola- ja catering-alan perustutkinto, Stadin ammattiopisto

Lukiokoulutukseen haetaan helmi-maaliskuussa järjestettävässä yhteishaussa. Opiskelijaksi ottaminen IB-linjalle ja Helsingin kielilukion kaksikieliseen opetukseen tehdään soveltuvuuskokeen ja opiskelijan aikaisemman opintomenestyksen perusteella. Aloituspaikkoja IB-linjalla on 100 ja Helsingin kielilukiossa 30. Stadin ammattiopiston englanninkielisiin perustutkintoihin voi hakea jatkuvassa haussa.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta kannattaa hakijamäärien seurantaa tulevina vuosina, jotta voidaan arvioida strategiakauden aikana tehtyjen aloituspaikkojen lisäämisen vaikutuksia ja tarvetta lisätä niitä.

Esittelijä
kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja
Liisa Pohjolainen
Lisätiedot

Satu Koistinen, pedagoginen asiantuntija, puhelin: 310 23444

satu.koistinen@hel.fi
Stäng

Detta beslut publicerades 02.09.2020

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Stäng

Föredragande

kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna

Mer information fås av

Maria Nyfors, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 21731

maria.nyfors@hel.fi