Hankinta, Kalasataman raitiotiehankkeen hyväksytyt osallistumishakemukset

HEL 2019-013183
Ärendet har nyare handläggningar
Ärende 16. / 201 §

Kalasataman raitiotiehankkeen allianssikumppanien valinta

Stadsmiljönämnden

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunta päätti osaltaan valita allianssin palveluntuottajaksi

  • osahankintaan 1 ryhmittymän Sörkan spora (Destia Oy, Destia Rail Oy, Sweco Infra & Rail Oy ja WSP Finland Oy – nimettyinä alihankkijoina Sweco Rakennetekniikka Oy, Sweco PM Oy, Sweco Ympäristö Oy ja Destia Engineering Oy); ja
  • osahankintaan 2 ryhmittymän Karaatti (GRK Infra Oy, GRK Rail Oy ja AFRY / Pöyry Finland Oy – nimettyinä alihankkijoina FLOU Oy ja Maisema-arkkitehtitoimisto Näkymä Oy).

Tämän kyseessä olevan hankintapäätöksen täytäntöönpano edellyttää, että Helsingin kaupungin liikenneliikelaitos tekee vastaavan sisältöisen hankintapäätöksen. Hankintapäätös on HKL:n johtokunnan käsittelyssä 2.4.2020.

Hankinnan arvonlisäveroton arvo on enintään hankintailmoituksen mukainen 350 000 000 euroa, josta kaupunginvaltuuston 13.6.2018 hyväksymän mukaisesti raitiotiehankkeen osuus on enintään 79 300 000 euroa.

Kokonaisuuteen liittyvien kadunrakennushankkeiden ja muiden töiden (liittyvät hankkeet) arvo on yhteensä enintään 270 000 000 euroa, ja niiden suunnittelua koskevat päätökset ja mahdolliset tilaukset tehdään erikseen.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Stäng

Hankkeen taustaa

Kalasataman raitiotiehanke muodostuu vuonna 2017 laaditun yleissuunnitelman mukaisesti raitiotieyhteydestä välillä Nihti-Pasila (Raitiotieosuus). Tämän hankinnan kohteena on Kalasataman raitiotiehankkeen allianssitoteutus, johon sisältyy Raitiotieosuuden ohella siihen liittyviä muita katu- ja kunnallisteknisiä töitä, jotka on perusteltua toteuttaa samassa yhteydessä (Liittyvät hankkeet).

Projektiallianssin muodostavat tilaajat ja osapuoliksi kilpailutettavat suunnittelusta ja toteutuksesta vastaavat palveluntuottajat. Allianssi on projektin keskeisten toimijoiden yhteiseen sopimukseen perustuva toteutusmuoto, jossa osapuolet vastaavat yhdessä hankkeen suunnittelusta ja toteuttamisesta yhteisellä organisaatiolla jakaen hankkeen hyödyt ja riskit. Suunnittelu ja toteutus hankitaan yhdessä kummassakin osahankinnassa.

Hankinnassa tilaajina toimivat Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimiala (KYMP) ja Helsingin kaupungin liikenneliikelaitos (HKL), ja tilaajina voivat myös toimia HSY Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä, Helen Sähköverkko Oy ja Helen Oy.

Päätöksessä esitetty hankinnan arvioitu arvonlisäveroton kokonaisarvo (350 000 000 euroa) koskee yhteensä kaikkia hankkeessa tilaajina toimivia.

Suhde muihin päätöksiin

Kaupunginvaltuusto hyväksyi 13.6.2018, 178 §, Kalasataman raitiotien yleissuunnitelman.

HKL:n toimitusjohtaja valitsi 19.12.2019, 178 §, tarjousvaiheeseen 1 mukaan kaikki kolme osallistumishakemuksensa jättänyttä ehdokasta.

HKL:n toimitusjohtaja valitsi 23.1.2020, 14 §, tarjousvaiheeseen 2 mukaan kaikki kolme tarjousvaiheen 1 tarjouksensa hyväksytysti jättänyttä tarjoajaa.

Hankkeen strategiasidonnaisuus

Helsingin kaupunkistrategiassa 2017−2021 (kaupunginvaltuusto 27.9.2017, 321 §) todetaan, että liikennejärjestelmän toimivuudesta huolehditaan liikenneinvestoinneilla ja että kestävien liikennemuotojen kulkumuoto-osuutta kasvatetaan. Päätösehdotus tukee näitä kaupunkistrategian tavoitteita kestävän kasvun turvaamisesta ja on näin strategian mukainen.

Sovellettava lainsäädäntö ja hankintamenettely

Hankinta on toteutettu soveltaen vesi- ja energiahuollon, liikenteen ja postipalvelujen alalla toimivien yksiköiden hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annettua lakia (1398/2016, erityisalojen hankintalaki). Hankintamenettelynä käytettiin neuvottelumenettelyä. Neuvottelumenettelyn valinta hankintamenettelyksi on perustunut mm. siihen, että hankkeen monimutkaisuuteen liittyvistä erityisistä syistä ei voida tehdä hankintasopimusta ilman edeltäviä neuvotteluita.

Hankinnan jakaminen osiin

Hankinta on jaettu kahteen osaan. Osahankinta 1 käsittää noin 60-70 % Raitiotieosuudesta ja osahankinta 2 noin 30-40 % Raitiotieosuudesta. Tarjousvaiheeseen 2 valittiin kolme tarjoajaa, jolloin tarjouspyynnön mukaisesti tarjouskilpailussa 1. sijalle saa toteuttavakseen osahankinnan 1 ja tarjouskilpailussa 2. sijalle tullut saa toteutettavakseen osahankinnan 2.

Tarjouskilpailu

Hankinnasta julkaistiin hankintailmoitus HILMA-kanavalla 8.11.2019. Osallistumishakemuksen jätti määräaikaan 17.12.2020 mennessä kolme ehdokasryhmittymää. Julkaistun tarjouspyynnön mukaisesti tilaajat valitsevat kaikki soveltuvuusvaatimukset täyttäneet ehdokkaat tarjousvaiheeseen 1. Kaikki kolme ehdokasta täyttivät asetetut soveltuvuusvaatimukset, joten ne kaikki valittiin tarjousvaiheeseen 1.

Tarjousvaiheessa 1 ehdokkaat ilmoittivat nimeämänsä projektitiimit sekä jättivät kuvauksen projektitiimistään. Lisäksi kukin projektitiimi tai osa siitä osallistui tarjoajakohtaiseen testitilaisuuteen. Kukin tarjoaja sai tarjousvaiheen 1 tarjouksesta vaaditulla tavalla vähintään 40 % kunkin arviointikohdan (1. projektitiimin kuvaus ja 2. tentti- ja case-tehtävien vastaukset) maksimipistemäärästä, joten kaikki kolme tarjoajaa valittiin tarjousvaiheeseen 2.

Tarjousvaiheessa 2 järjestettiin tarjoajakohtaisesti jakso (kehitysvaihe 0), jonka aikana kunkin tarjoajan ja tilaajien edustajat yhdessä kehittivät hanketta, ja tarjoajakohtainen yksi sopimusneuvottelu. Samalla tilaajat arvioivat ja pisteyttivät tarjoajien IPT-hankkeen johtamiskyvykkyyden. Tarjousneuvotteluiden päätyttyä tilaajat julkaisivat tarkennetun tarjouspyynnön.

Tarjousvaiheen 2 päätteeksi tarjoajat jättivät 17.3.2020 tarjousvaiheen 2 tarjouksensa, jotka koostuivat laatuosiosta ja palkkiotarjouksesta.

Tarjousvaiheen 2 tarjouksen jättivät kaikki kolme tarjoajaa, ja tarjoukset olivat tarjouspyynnön mukaisia.

Tarjousten arviointi

Laatuosiossa arvioitiin IPT-hankkeen johtamiskyvykkyys (40 %) ja hankesuunnitelma (painoarvo 20 %).

Laatuosion arvioinnin jälkeen tilaajat avasivat ja pisteyttivät palkkiotarjoukset (painoarvo 40 %). Tarjousten vertailu on esitetty tarkemmin valintamuistiossa, tarjousten vertailutaulukossa ja arvioinnin perustelumuistioissa (liitteet 1-4).

Päätös ryhmittymien valinnasta

Pisteytettyjen laatu- ja palkkiotarjousten perusteella tarjouskilpailussa eniten pisteitä sai Sörkan spora (Destia Oy, Destia Rail Oy, Sweco Infra & Rail Oy ja WSP Finland Oy – nimettyinä alihankkijoina Sweco Rakennetekniikka Oy, Sweco PM Oy, Sweco Ympäristö Oy ja Destia Engineering Oy), joka valitaan toteuttamaan osahankinta 1, ja toiseksi eniten pisteitä sai Karaatti (GRK Infra Oy, GRK Rail Oy ja AFRY / Pöyry Finland Oy – nimettyinä alihankkijoina FLOU Oy ja Maisema-arkkitehtitoimisto Näkymä Oy), joka valitaan toteuttamaan osahankinta 2.

Tarjouskilpailussa 3. sijalle tulleelle Karkille (YIT Suomi Oy, A-Insinöörit Civil Oy, Finnmap Infra Oy, Proxion Plan Oy ja RATATEK OY – nimettyinä alihankkijoina Maisema-arkkitehtitoimisto Maanlumo Oy, A-Insinöörit Suunnittelu Oy ja Mittaviiva Oy) Tilaaja maksaa 60 000 euron suuruisen tarjouspalkkion sen jätettyä tarjousvaiheessa 2 hyväksytysti kaikki asetetut vaatimukset täyttävän tarjouksen määräajassa. Tarjouspalkkion maksaminen perustuu siihen, että tilaajalla on oikeus käyttää hankkeen myöhemmässä valmistelussa ja toteutuksessa tarjoajan tilaajalle jättämiä aineistoja ja kehitysvaiheen 0 aikana laatimia tuotoksia. Muille ehdokkaille tai tarjoajille tilaaja ei maksa tarjouspalkkiota.

Kalasataman raitiotiehanke järjestää kaikille tarjouskilpailuun osallistuneille palautetilaisuudet hankintaprosessista ja sen tuloksista. Tilaisuuksissa tarjoavat saavat antaa ja saavat palautetta tarjousprosessista jatkuvan parantamisen periaatteen mukaisesti.

Sopimussuhde tarjouskilpailun voittajan kanssa ei synny vielä tämän päätöksen perusteella, vaan vasta allekirjoitetulla sopimuksella, jonka allianssin osapuolet yhdessä allekirjoittavat.

Hankkeen toteuttaminen

Kalasataman raitiotiehanke toteutetaan HKL:n johdolla. HKL toimii tilaajana ja laskuttaa KYMP:ltä ja muilta tilaajina toimivilta näiden osuudet.

Stäng

Kaupunkiympäristön toimiala Liikenneliikelaitos Toimitusjohtaja 23.01.2020 § 14

Kaupunkiympäristön toimiala Liikenneliikelaitos Toimitusjohtaja 19.12.2019 § 178

Stäng

Detta beslut publicerades 14.04.2020

MUUTOKSENHAKU HANKINTAPÄÄTÖKSEEN

Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle taikka molemmat.

OHJEET HANKINTAOIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Oikaisuvaatimusaika

Asianosaisen on esitettävä vaatimus 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta ratkaisusta.

Muutoksenhaku markkinaoikeuteen ei estä vaatimasta hankintaoikaisua.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi käyttäen ehdokkaan tai tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa, katsotaan vastaanottajan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi tavallisena kirjeenä, ehdokkaan tai tarjoajan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolta hankintaoikaisua vaaditaan, on Helsingin
kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Hankintaoikaisuvaatimus pannaan vireille kirjallisesti ilmoittamalla

  • hankintayksikön päätös tai muu ratkaisu, johon hankintaoikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi.

Sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on mainittava oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi. Jos oikaisua vaativan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos oikaisuvaatimuksen laatijana on joku muu henkilö, oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava myös tämän nimi sekä tarvittavat yhteystiedot.

Oikaisuvaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin oikaisua vaativa haluaa vedota vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

VALITUSOSOITUS MARKKINAOIKEUDELLE
Valitusaika

Valitus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi käyttäen ehdokkaan tai tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa, katsotaan vastaanottajan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi tavallisena kirjeenä, ehdokkaan tai tarjoajan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin.

Hankintaoikaisun vireilletulo ei vaikuta siihen määräaikaan, jonka kuluessa asianosaisella on oikeus hakea muutosta valittamalla markkinaoikeudelle.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen

Valitus tehdään markkinaoikeudelle.

Markkinaoikeuden asiointiosoite on seuraava:

Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Sähköpostiosoite:
markkinaoikeus@oikeus.fi
Faksinumero:
029 56 43314
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 43300

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä

  • päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle
Ilmoitus valituksen tekemisestä hankintayksikölle

Valittajan tai hänen edustajansa on ilmoitettava kirjallisesti hankintayksikölle asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Ilmoitus on toimitettava viimeistään silloin, kun hankintaa koskeva valitus toimitetaan markkinaoikeudelle.

Ilmoitus on tehtävä osoitteeseen:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Odotusaika

EU-kynnysarvot ylittävien hankintojen osalta hankintasopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen ja valitusosoituksen tiedoksi.

Oikeudenkäyntimaksu

Markkinaoikeus perii asian käsittelystä maksua 2050 euroa, jos hankinnan arvo on alle 1 miljoona euroa; 4100 euroa, jos hankinnan arvo on vähintään 1 miljoona euroa ja alle 10 miljoonaa euroa; ja 6140 euroa, jos hankinnan arvo on vähintään 10 miljoonaa euroa.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Stäng

Föredragande

kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Mikko Aho

Mer information fås av

Reetta Putkonen, liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö, puhelin: 09 310 37079

reetta.putkonen@hel.fi