Selvityspyyntö, kantelu, Stadin asuntojen asukasvalinnat, apulaisoikeuskansleri

HEL 2019-013384
Ärendet har nyare handläggningar
Ärende 8. / 223 §

Selvityksen antaminen apulaisoikeuskanslerille koskien Stadin asuntojen asukasvalintamenettelystä tehtyä kantelua

Helsingfors stadsstyrelse

Päätös

Kaupunginhallitus antoi apulaisoikeuskanslerille seuraavan selvityksen:

Helsingin kaupunki toteaa, että asiassa ei ole tullut ilmi seikkoja, jotka osoittaisivat tai antaisivat aihetta epäillä, että kantelijaa olisi syrjitty asukasvalinnassa tai että lain edellyttämiä menettelytapoja tai Helsingin kaupungin hallinnossa yleisesti noudatettuja käytäntöjä olisi rikottu. Kantelijan vuokra-asuntohakemusta on käsitelty asukasvalintaa säätelevän lainsäädännön, kaupunginhallituksen vahvistamien asukasvalintaperusteiden sekä hallintolain mukaisesti.

Asian taustaa

Kantelija on oikeuskanslerinvirastoon tekemässään kantelussa arvostellut Stadin asuntojen menettelyä vuokra-asukasvalinnoissa. Kantelijan mukaan hän ja hänen entinen puolisonsa ovat olleet asuntohakemustensa suhteen yhdenvertaisessa asemassa. Stadin asunnot on asukasvalinnassaan asettanut kantelijan puolison perusteettomasti etusijalle. Kantelija epäilee, että häntä on syrjitty kansalaisuutensa ja mahdollisesti sukupuolensa takia.

Asukasvalintakriteerit

Helsingin kaupungin vuokra-asuntojen kysyntä ylittää moninkertaisesti niiden tarjonnan. Yhdenvertaisessa asemassa olevia vuokra-asunnonhakijoita on usein huomattavasti enemmän kuin vapaita asuntoja, mistä johtuen kriteerien täyttymisestä huolimatta kaikille ei voida heti tarjota asuntoa ja vuokra-asunnon odotusaika voi joidenkin hakijoiden kohdalla muodostua pitkäksi.

Helsingin kaupungin asukasvalintamenettely on viranomaistoimintaa, jossa on aina otettava huomioon perustuslain, hallintolain ja yhdenvertaisuuslain säännösten edellyttämä yhdenvertaisuus. Yhdenvertaisuusperiaate edellyttää, että päätöksenteko tapahtuu ennalta määriteltyjen ja tasapuolisesti sovellettavien perusteiden mukaisesti. Ketään ei saa perusteettomasti asettaa eriarvoiseen asemaan. Lisäksi Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen (ARA) asukasvalintaoppassa korostetaan, että henkilöön liittyvän syyn perusteella erilainen tai epäsuotuisampi kohtelu monipuolisen asukasrakenteen saavuttamiseksi ei ole oikeutettua.

Asukasvalinnoillaan kuntien tulee julkisen vallan käyttäjinä edistää perustuslain 19 §:n 4 momentissa tarkoitetulla tavalla jokaisen oikeutta asuntoon ja tukea asumisen omatoimista järjestämistä. Eräitä erityislaeissa säädettyjä ryhmiä lukuun ottamatta lainsäädännössä ei kuitenkaan ole turvattu kenellekään ehdotonta oikeutta saada julkisen vallan järjestämää asuntoa.

Asukasvalintoja tehtäessä on noudatetaan valinnan perusteita koskevaa normistoa. Yleisesti haettavana olevien, Helsingin kaupungin omistuksessa olevien valtion tukemien vuokra-asuntojen asukasvalintaa säätelee arava- ja korkotukilainsäädäntö. Säännösten mukaan asukasvalinnan tavoitteena on, että vuokra-asunnot osoitetaan niitä eniten tarvitseville ruokakunnille siten, että samalla pyritään vuokratalon monipuoliseen asukasrakenteeseen ja sosiaalisesti tasapainoiseen asuinalueeseen.

Asukkaaksi valitsemisen perusteina on pidettävä hakijaruokakunnan asunnontarvetta, varallisuutta ja tuloja. Etusijalle on aina kuitenkin asetettava asunnottomat ja muut kiireellisimmässä asunnon tarpeessa olevat vähävaraisimmat ja pienituloisimmat ruokakunnat.

Helsingin kaupunki on tehnyt omia kaupungin vuokra-asuntojen asukasvalintoja koskevia omistajapoliittisia linjauksia. Kaupunginhallituksen 8.3.2010, § 283 vahvistamien, vuokra-asuntojen välityksessä noudatettavien periaatteiden mukaan asunnontarvetta arvioitaessa apuna käytetään kiireellisyysluokitusta, jonka mukaan hakijat jaetaan kolmeen ryhmään: erittäin kiireellisessä asunnontarpeessa, kiireellisessä asunnontarpeessa tai asunnontarpeessa oleviin.

Yhdenvertainen kohtelu kantelijan kohdalla

Hallintolain 6 § sisältää yhdenvertaisuusperiaatteen, jonka mukaan viranomaisen on kohdeltava hallinnossa asioivia tasapuolisesti. Lisäksi viranomaistoiminnassa on huomioitava yhdenvertaisuuslain 8 §:n mukainen syrjintäkielto.

Helsingin kaupungin omistuksessa olevien, valtion tukemien vuokra-asuntojen asukasvalintaa säätelee arava- ja korkotukilainsäädäntö. Asukasvalinnoissa noudatetaan kaikkea asukasvalinnan perusteita ja hallintotoimintaa koskevaa sääntelyä. Päätöksenteko tapahtuu ennalta määriteltyjen, yleisesti hyväksyttävien ja tasapuolisesti sovellettavien perusteiden mukaisesti. Kaikki asukasvalintaan lainsäädännön mukaan vaikuttavat seikat otetaan huomioon päätöksenteossa.

Kantelijan asuntohakemus on tullut vireille sähköiseen asuntohakemusjärjestelmän 4.3.2019 kello 20.23. Hakemukseen kantelija on merkinnyt muuttouhkapäiväksi 30.4.2019. Muuttouhkapäivä on se päivä, jolloin hakijaa uhkaa asunnottomuus. Kantelijan hakemus on hakemuksen vireille tullessa luokiteltu erittäin kiireelliseksi.

Asuntohakemusjärjestelmän lokitietojen mukaan kantelija on muuttanut muuttouhkapäivää kaksi kertaa hakemuksen vireilläolo aikana. Alun perin muuttouhka on ollut 30.4.2019, sitten 10.7.2019 ja sen jälkeen 1.9.2019. Asunnottomuuden kantelija on merkinnyt hakemukselle 9.1.2020 takautuvasti alkamaan 1.5.2019 alkaen. Ennen sitä muuttouhkapäivää oli siirretty edellä mainitusti kaksi kertaa eteenpäin, joten asiassa on jäänyt epäselväksi mikä kantelijan todellinen asunnottomuuden uhkapäivä on ollut.

Kantelijan entisen puolison osalta todettakoon, että hänen asuntohakemuksensa on tullut vireille sähköiseen järjestelmän 1.3.2019 kello 12.51. Muuttouhkapäiväksi hakemukseen oli merkitty 30.4.2019. Hakemus on luokiteltu erittäin kiireelliseksi. Hakemusta vastaava asunto on vapautunut pian tämän jälkeen ja sitä on tarjottu 4.3.2019. Valinta on tehty samana päivänä eli 4.3.2019 kello 12.01.

Kantelijalla ei ole ollut entisen puolison asukasvalintahetkellä vireillä hakemusta, joten hänen asunnontarvettaan ei ole voitu arvioida valintatilanteessa. Toisin kuin kantelija on esittänyt, häntä ei ole asukasvalinnoissa kohdeltu epäyhdenvertaisesti suhteessa entiseen puolisoonsa, koska heidän hakemuksensa eivät ole olleet vireillä samaan aikaan. Mikäli kantelijan hakemus olisi ollut asunnon vapautumishetkellä vireillä ja mikäli hakemukset olisivat olleet alue- ja muilta toiveiltaan identtiset, olisi myös kantelijan hakemus ollut mukana valinnoissa. Vapautuvia asuntoja tarjotaan ja välitetään sitä mukaa, kun niitä vapautuu.

Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan asuntopalvelut on selvittänyt asiaa kantelun johdosta. Kuten edellä kuvattiin, kantelijaa ei ole asukasvalinnoissa kohdeltu epäyhdenvertaisesti suhteessa hänen entiseen puolisoonsa. Selvityksessä ei ole tullut ilmi seikkoja, jotka antaisivat aihetta epäillä, että kantelijaa olisi tämän jälkeenkään asukasvalinnoissa kohdeltu epäyhdenvertaisesti tai syrjivästi. Asukasvalinnoissa on noudatettu kaikkea soveltuvaa lainsäädäntöä ja kaupungin ohjeistusta kiireellisyysluokituksesta. Hakemusten suurestä määrästä ja vireillä oleviin hakemuksiin hakijoiden toimesta tehtävistä muutoksista johtuen vireillä olevien asuntohakemusten rekisteri muuttuu koko ajan. Valinnat tehdään aina sillä hetkellä voimassa olevien hakemusten perusteella noudattaen edellä mainittuja asukasvalintakriteerejä.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Stäng

Apulaisoikeuskansleri on 18.12.2019 päivätyllä kirjeellä pyytänyt Helsingin kaupungilta selvitystä oikeuskanslerinvirastoon saapuneen kantelun johdosta. Selvityspyyntö on liitteenä 2. Selvityspyynnön liitteet ovat liitteenä 3.

Selvityksessä on erityisesti pyydetty kiinnittämään huomiota kantelussa esitettyihin väitteisiin epäyhdenvertaisesta kohtelussa asukasvalinnassa.

Selvitystä pyydetään 24.2.2020. Määräaikaa on Helsingin kaupungin pyynnöstä pidennetty 7.4.2020 saakka.

Selvitys on valmisteltu yhdessä kaupunginkanslian oikeuspalveluiden kanssa. Asiassa on saatu kaupunkiympäristön toimialan lausunto. Päätösehdotus on lausunnon mukainen. Lausunto on liitteenä 4.

Stäng

Detta beslut publicerades 07.04.2020

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Stäng

Föredragande

kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna

Mer information fås av

Maria Nelskylä, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 25251

maria.nelskyla@hel.fi

Bilagor

1. Sekretessbelagd: JulkL 24 § 1 mom 6 k.
2. Selvityspyyntö 18.12.2019
Bilagan publiceras inte på internet.
3. Sekretessbelagd: JulkL 24 § 1 mom 32 k.
4. Sekretessbelagd: JulkL 24 § 1 mom 32 k.

I beslutsdokumenten nämns bilagor som inte publiceras på nätet. Bort lämnas bilagor som innehåller sekretessbelagda uppgifter, bilagor som innehåller uppgifter som kan äventyra integritetsskyddet eller sådana som man inte av tekniska orsaker kunnat överföra till elektroniskt format. (Offentlighetslagen 621/1999, Lagen om tjänster inom elektronisk kommunikation 917/2014, Dataskyddslagen 1050/2018, Lagen om behandling av personuppgifter inom social- och hälsovården 703/2023, Lagen om offentlig upphandling och koncession 1397/2016). Upplysningar om stadsstyrelsens beslutshandlingar fås också från Helsingfors stads registratorskontor.