Ajankohtaiskatsaus vuonna 2020, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä
Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän ajankohtaiskatsaus
Päätös
Kaupunginhallituksen konsernijaosto päätti merkitä tiedoksi Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän (HUS) ajankohtaiskatsauksen.
Käsittely
Asian aikana kuultavina olivat Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän (HUS) toimitusjohtaja Juha Tuominen ja hallituksen puheenjohtaja Ulla-Marja Urho. Paikalla oli myös sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja Juha Jolkkonen. Asiantuntijat Tuominen ja Jolkkonen poistuivat kuulemisensa jälkeen kokouksesta.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
HUS:n tehtävänä on tuottaa sen jäsenkuntien ja sairaanhoitopiirin järjestämisvastuuseen kuuluvia erikoissairaanhoidon ja kehitysvammahuollon palveluja sekä huolehtia yliopistolliselle sairaanhoitopiirille säädetyistä muista tehtävistä.
HUS:n vuoden 2020 talousarviossa Helsingin palvelujen ostoiksi on merkitty 677,0 miljoonaa euroa. HUS:n jäsenkuntien maksuosuulaskutuksen vuoden 2020 ennusteessa Helsingin kaupungin ennuste on 643,8 miljoonaa euroa. Vuonna 2019 palveluja ostettiin HUS:lta 665,6 miljoonalla eurolla.
Pääkaupunkiseudun kaupunginjohtajien kokouksessa kuntayhtymälle on asetettu seuraavat tavoitteet vuodelle 2020:
1. Koronapandemian johdosta tarvittavien palautumissuunnitelmien laatiminen ja mahdollisimman tehokas täytäntöönpano yhteistyössä PKS-kaupunkien kanssa sekä vaikutusten analysointi ja läpinäkyvä raportointi jäsenkunnille.
- Palautumissuunnitelmien laatiminen ja täytäntöönpano PKS-kaupunkien kanssa sovitut linjaukset huomioon ottaen.
2. Strategisten tavoitteiden seurantaa tehostettava ja vaadittavat korjaustoimet toteutettava riittävän ajoissa. 3. PKS-yhteisten tavoitteiden toteutumisesta, kokonaisinvestoinneista sekä merkittävien hankkeiden toteutumisesta raportoitava jäsenkunnille vuosittain PKS-raportoinnin yhteydessä.4. Investointien kokonaistaso mitoitettava rahoituksellisesti kestävälle tasolle.
- Selvitettävä investointiohjelman suurimpien hankkeiden osalta vaihtoehtoisia toteuttamis- ja rahoitusmuotoja ja sisällytettävä vaihtoehtotarkastelu hankesuunnitelmaan.
5. Kunnilla vahva rooli HUS:n strategisten tavoitteiden ja merkittävien kehittämishankkeiden suunnittelussa sekä seurannassa.
HUS:n toimitusjohtaja Juha Tuominen antaa konsernijaoston kokouksessa kuntayhtymää koskevan suullisen ajankohtaiskatsauksen. HUS:n hallituksen puheenjohtaja on Ulla-Marja Urho. Kokouksessa on läsnä myös sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja Juha Jolkkonen.
Detta beslut publicerades 04.11.2020
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Föredragande
Mer information fås av
Tiina Leinonen, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 36109