Ajankohtaiskatsaus vuonna 2020, Kiinteistö Oy Kaapelitalo
Kiinteistö Oy Kaapelitalon ajankohtaiskatsaus
Päätös
Kaupunginhallituksen konsernijaosto päätti merkitä tiedoksi Kiinteistö Oy Kaapelitalon ajankohtaiskatsauksen.
Käsittely
Asian aikana kuultavana olivat Kiinteistö Oy Kaapelitalon toimitusjohtaja Kai Huotari ja hallituksen puheenjohtaja Anna Baijars. Asiantuntijat poistuivat kuulemisensa jälkeen kokouksesta.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Kiinteistö Oy Kaapelitalo
Kiinteistö Oy Kaapelitalon toiminta perustuu Kaapelitehtaan ja Suvilahden kiinteistöjen omistukseen. Kiinteistöstä vuokrataan työ- ja tapahtumatiloja lähinnä kulttuurisektorin vuokralaisille. Kaupungin omistusosuus yhtiöstä on 100 %.
Tanssin talo -hanke
Kaupunginhallitus päätti 14.12.2015, § 1223 osaltaan hyväksyä Tanssintalon toteuttamista ja rahoittamista koskevan puitesopimuksen, joka allekirjoitettiin Helsingin kaupungin, Kiinteistö Oy Kaapelitalon, Tanssin talo ry:n ja Jane ja Aatos Erkon sr:n välillä 18.12.2015. Puitesopimuksessa Helsingin kaupungin osuudeksi hankkeen rahoituksesta sovittiin enintään kuusi miljoonaa (6 000 000) euroa 34,8 miljoonan euron kokonaishankekustannuksista. Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) on 9.12.2015 päivätyllä kirjeellä (Dno 7/611/2015) ilmoittanut valtion osallistuvan Tanssin talo -uudisrakennuksen rahoittamiseen yhteensä enintään kuuden miljoonan euron valtionavustuksella. Helsingin kaupunginhallitus on 7.10.2019, § 679 päättänyt korottaa kaupungin rahoitusosuutta Tanssin talo -hankkeessa yhteensä enintään 3,95 miljoonalla hankkeen kokonaiskustannusten noustua 40 miljoonaan euroon.
Kaupunginhallitus on 29.5.2017 (§ 610), 7.5.2018 (§ 298), 7.10.2019 (§ 679) ja 23.3.2020, § 205 päätöksillään Kiinteistö Oy Kaapelitalon rahoitusanomusten mukaisesti päättänyt yhteensä 17 000 000 euron sijoitusten tekemisestä yhtiön sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon. Tästä uudisrakennukseen kohdistuu 14 620 000 euroa.
Jane ja Aatos Erkon säätiö on maksanut hankkeeseen kohdistuvaa avustustaan kaupungille marraskuuhun 2020 mennessä yhteensä
10 846 835,05 euroa.
Valtionavustuksia on maksettu 24.11.2020 mennessä 1 568 000 euroa.
Uudisrakentaminen hankkeessa on alkanut 7.10.2019, ja hanke valmistuu nykyisen arvion mukaan lokakuussa 2021. Rakennustöiden yli 50 %:n valmiusaste on saavutettu 26.10.2020.
Vuoden 2020 talousarviotavoitteet
Helsingin kaupungin talousarviossa 2020 Kiinteistö Oy Kaapelitalolle asetettu seuraavat tavoitteet:
Kaupunginvaltuustolle raportoitavat tavoitteet:
1. Kiinteistöjen ylläpitokustannusten (€/m2) nousu enintään ylläpitokustannuksia kuvaavan indeksinousun suuruinen verrattuna kolmen vuoden keskiarvoon (vrt. Tilastokeskuksen kiinteistön ylläpidonkustannusindeksi).
2. Tanssin talo -hankkeen edistäminen.
Konsernijaostolle raportoitavat tavoitteet:
1. Toimintakatteen kolmen tilikauden keskiarvo vähintään 8 %.
2. Tilojen vuokrausaste vähintään 95 %.
Kiinteistö Oy Kaapelitalon toimitusjohtaja Kai Huotari antaa yhtiötä koskevan suullisen ajankohtaiskatsauksen konsernijaoston kokouksessa. Kokouksessa on läsnä myös hallituksen puheenjohtaja Anna Baijars.
Detta beslut publicerades 17.12.2020
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Föredragande
Mer information fås av
Tiina Leinonen, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 36109