Talousarvioaloite, heikkonäköisten ja sokeiden diabeetikkojen sokerimittauslaitteiden hankinta

Sosiaali- ja terveyslautakunta antoi kaupunginhallitukselle valtuutettu Arja Karhuvaaran ja yhden muun valtuutetun talousarvioaloitteesta seuraavan lausunnon:

"Aloitteessa esitetään, että kaupunki tutkii yhteistyössä HUSin kanssa mahdollisuutta ja varaa varoja hankkia kaikille näkövammaisille ja sokeille diabeetikoille omatoimisen mittaamisen mahdollistavat, ihon kautta mittaavat sokerimittauslaitteet.

Sosiaali- ja terveystoimiala pyrkii jatkossa mahdollistamaan näkövammaisille tyypin 1 diabeetikoille ja näkövammaisille tyypin 2 monipistosinsuliinihoitoisille diabeetikoille ihon läpi asennettavien niin sanottujen glukoosisensorien käytön. Ruokavalio- tai tablettihoitoa tai ainoastaan pitkävaikutteista insuliinia käyttävien diabetespotilaiden kohdalla glukoosisensorin käyttö ei ole tarpeellista eikä kustannustehokasta.

Näkövammaiseksi voidaan määritellä henkilö, jonka näkövamma merkittävästi haittaa jokapäiväistä elämää, eikä näköä voi silmälaseilla korjata. Näkövammainen henkilö voi olla heikkonäköinen tai sokea. Helsingissä on arviolta näkövammaisia tyypin 1 diabeetikoita noin 50 henkilöä ja monipistosinsuliinihoito tyypin 2 diabeetikoita noin 50 henkilöä.

Käyttökustannuksiltaan edullisin ihon läpi asennettava niin sanottu glukoosisensori on Freestyle Libre -niminen järjestelmä, jonka kustannus on noin 1 400 euroa vuodessa asiakasta kohden. Kustannus ei sisällä hoidon aloituksen yhteydessä tarvittavia vastaanottokäyntejä eikä mahdollisia konsultaatioita.

Jotta näkövammainen saa glukoosiarvon tuloksen ääneen lausuttuna, täytyy varsinaisen Freestyle Libre -lukulaitteen sijaan lukulaitteena käyttää sellaista puhelinta, jossa on Near Field Communication (NFC) -ominaisuus ja VoiceOver-toiminta. Lisäksi puhelimeen täytyy ladata ilmainen LibreLink-sovellus, joka on saatavilla iPhone- ja Android-puhelimiin. Asiakas kustantaa itse puhelimen, jossa on yllä mainitut ominaisuudet.

Helsingin kaupunki on tarjonnut näkövammaisille diabeetikoille ääneen lausuvaa verenglukoosimittaria, mikäli verenglukoosin mittaaminen onnistuu sormenpäästä. Ääneen lausuva verenglukoosimittari on aina vaihtoehtona glukoosisensorimittaukselle eli asiakas voi saada vain jommankumman mittauslaitteista käyttönsä. On muistettava, että kaikki näkövammaiset diabeetikot eivät halua käyttää tai eivät tarvitse ihon läpi asennettavaa glukoosisensoria.

HUSilta on pyydetty kannanotto aloitteeseen koskien heikkonäköisten ja sokeiden diabeetikoiden ihon läpi asennettavien niin sanottujen glukoosisensorien hankintaa. HUS toteaa, että apuvälineharkinnassa on huomioitava näkövamman aste, diabeteksen hoitotapa ja tarvittava verenglukoosin seurantatiheys.

HUS suosittelee kaikille insuliininpuutosdiabetesta sairastaville näkövammaisille mahdollisuutta saada glukoosisensorointi käyttöön hoitovälinejakelun kautta. Näistä näkövammaisista pääosalla on tyypin 1 diabetes. Monipistosinsuliinihoitoa käyttävien muiden diabeetikoiden kohdalla suositellaan yksilöllistä tarvearviota, jossa huomioidaan verenglukoosin seurantatiheyden lisäksi näkövamman aste. Kokonaisnäön lisäksi tulisi huomioida keskeisen näkökentän ongelmat. Sormenpäämittaukset yhdistettynä niin sanottuun ääneen lausuttuun verenglukoosimittariin on vaihtoehto, mutta sen käytössä on huomioitava, että mahdolliset sivulliset kuulevat myös potilaan verenglukoosiarvon. Ruokavalio- tai tablettihoitoa tai ainoastaan pitkävaikutteista insuliinia käyttävien diabetespotilaiden kohdalla glukoosisensorin käyttö ei ole tarpeellista eikä kustannustehokasta. Sosiaali- ja terveyslautakunta pitää HUSin suosituksia perusteltuina ja kannattaa niitä.

Terveys- ja hyvinvointivaikutusten arviointi

Näkövammaiset diabeetikot ovat erityistä tukea tarvitseva asiakasryhmä. Hyvän hoitotasapainon ylläpitäminen jatkuvan glukoosisensoroinnin avulla voi vähentää diabeteksesta johtuvien komplikaatioiden syntymistä. Kehittyneen terveysteknologian avulla vahvistetaan näkövammaisten diabeetikoiden mahdollisuutta omatoimiseen glukoosimittaukseen ja tasapainoisen arjen ylläpitämiseen.”