Avustuksen hakeminen, Annantalolle Taidetestaajat-hankkeen koordinaatioon lukuvuodelle 2020-2021, Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto

HEL 2020-003334
Ärendet har nyare handläggningar
§ 8
Denna beslutsfattare är inte längre aktiv

Avustuksen hakeminen Suomen lastenkulttuurikeskusten liitolta kulttuuripalvelukokonaisuuden lasten ja nuoren taidekeskus Annantalolle Taidetestaajat-hankkeen koordinaatioon lukuvuodelle 2020 - 2021

Förvaltningschef

Päätös

Suomen lastenkulttuurikeskusten liitolta haetaan 42 857 euroa avustusta Taidetestaajat-hankkeen koordinaattorin palkkakustannuksiin Helsingissä ja Uudellamaalla ajalle 1.7.2020 - 30.6.2021.

Mikäli Suomen lastenkulttuurikeskusten liiton päätös on myönteinen, hankkeen menot ja tulot seurataan toimialan laskentajärjestelmästä löytyvän projektitunnisteen kautta, sillä kyseessä on jatkohanke.

Varsinaisesta avustushakemuksesta Suomen lastenkulttuurikeskusten liitolle, hakemuksen täydentämisestä, avustuksen käytön raportoinnista ja muusta hankkeeseen liittyvästä viestinnästä vastaa kulttuurin edistäminen palvelun päällikkö yhteistyössä hankkeen sidosryhmien kanssa.

Päätöksen perustelut

Avustusta haetaan hanketoteutuksen koordinaatioon Helsingissä ja Uudellamaalla. Valtakunnallisesti hanke tukee koulujen kulttuurikasvatusta tuomalla kaikki Suomen kahdeksasluokkalaiset taidekokemusten ääreen. Hanke tukee Helsingin kaupunkistrategian tavoitetta, jossa koko kaupunki nähdään oppimisen ympäristönä ja tavoitetta nuorten syrjäytymisen ehkäisystä.

Rahoitusjohtajan 13.9.2017 tekemän päätöksen (64 §) mukaan kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan hallintojohtaja päättää kulttuurin ja vapaa-ajan toimialaan liittyvien valtionavustusten sekä niihin verrattavien etuuksien hakemisesta.

Detta beslut publicerades 19.03.2020

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Stäng

Mer information fås av

Tiina Susiluoto, vastaava kulttuurituottaja, puhelin: 09 310 37182

tiina.susiluoto@hel.fi

Beslutsfattare

Kirsti Laine-Hendolin
hallintojohtaja

Bilagor

2. Hankesuunnitelma - Taidetestaajat koordinaatiohanke Annantalo 20-21
Bilagan publiceras inte på internet.
3. Hankkeen kokonaiskustannusarvio - TT koordinaatio Annantalo lukuvuosi 20-21
Bilagan publiceras inte på internet.

I beslutsdokumenten nämns bilagor som inte publiceras på nätet. Bort lämnas bilagor som innehåller sekretessbelagda uppgifter, bilagor som innehåller uppgifter som kan äventyra integritetsskyddet eller sådana som man inte av tekniska orsaker kunnat överföra till elektroniskt format. (Offentlighetslagen 621/1999, Lagen om tjänster inom elektronisk kommunikation 917/2014, Dataskyddslagen 1050/2018, Lagen om behandling av personuppgifter inom social- och hälsovården 703/2023, Lagen om offentlig upphandling och koncession 1397/2016). Upplysningar om stadsstyrelsens beslutshandlingar fås också från Helsingfors stads registratorskontor.