Yhtiökokoukset vuonna 2020, Jätkäsaaren Pysäköinti Oy

HEL 2020-003752
Ärendet har nyare handläggningar
Ärende 7. / 14 §

Jätkäsaaren Pysäköinti Oy:n yhtiökokous

Stadsstyrelsens koncernsektion

Päätös

Kaupunginhallituksen konsernijaosto päätti kehottaa kaupungin yhtiökokousedustajaa Jätkäsaaren Pysäköinti Oy:n tulevassa yhtiökokouksessa hyväksymään hallituksen yhtiöjärjestysmuutosta koskevan päätösehdotuksen liitteen mukaisesti.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Stäng

Jätkäsaaren Pysäköinti Oy

Jätkäsaaren Pysäköinti Oy on vuonna 2012 perustettu yhtiö, joka kuuluu Helsingin kaupunkikonserniin.

Yhtiön toimialana on maanvuokraoikeuden perusteella omistaa, toteuttaa, hallinnoida ja ylläpitää Helsingin kaupungin 20. kaupunginosan (Länsisatama) Jätkäsaaren uuden asuin- ja toimitila-alueen osayleiskaavan nro 11350 rajaamalle alueelle rakennettavia kahta tai useampaa korttelia palvelevia yhteispysäköintilaitoksia sekä niihin mahdollisesti sijoittuvia yhteisväestönsuoja- ja muita tiloja. Yhtiö voi lisäksi järjestää näihin liittyviä alueellisia palveluita ja harjoittaa vuorottaispysäköintiin liittyvää toimintaa.

Yhtiö toimii omakustannusperiaatteella eikä sen tarkoituksena ole tuottaa voittoa. Yhtiö ei jaa osakkeenomistajilleen osinkoa vaan mahdollinen voitto käytetään yhtiön oman toiminnan tukemiseen ja kehittämiseen.

Yhtiöjärjestyksen muuttaminen

Yhtiön yhtiöjärjestystä on tarkoitus päivittää vastaamaan soveltuvin osin kaupungin malliyhtiöjärjestystä ja muun muassa sisällyttämään siihen konserniohjausta, tietojensaantia ja uusia osakesarjoja koskevat pykälät.

Konsernijaosto on päätöksessään 16.11.2021, § 102 antanut asiasta toimiohjeen yhtiökokousedustajalle, ja yhtiökokous on 19.11.2020 hyväksynyt uuden yhtiöjärjestyksen.

Hyväksyttyyn yhtiöjärjestykseen on uutena pykälänä sisältynyt myös lunastuslauseke (yhtiöjärjestykseen jo aikaisemminkin sisältyneen suostumuslausekkeen lisäksi). Rekisteröintivaiheessa on huomattu lunastuslausekkeen yhtiöjärjestykseen sisällyttämisen vaativan kaikkien osakkeenomistajien (alueen asunto-osakeyhtiöt) nimenomaisen suostumuksen.

Tämän osalta on katsottu tarkoituksenmukaisimmaksi muuttaa yhtiöjärjestysluonnosta poistamalla lunastuslauseke ottaen huomioon suostumuksen saamiseen yhtiön lukuisilta osakkeenomistajilta liittyvät käytännön kysymykset. Uuteen yhtiöjärjestykseen sisältyy edelleen nykyiseen tapaan suostumuslauseke.

Lopuksi

Kaupungin hallintosäännön 8 luvun 3 §:n mukaan kaupunginhallituksen konsernijaoston tehtävänä on päättää toimiohjeiden antamisesta kaupunkia eri yhteisöissä ja säätiöissä edustavalle kaupungin kannan ottamiseksi käsiteltäviin asioihin, silloin kun kyseessä on taloudellisesti merkittävä tai periaatteellisesti laajakantoinen asia.

Stäng

Kaupunginhallituksen konsernijaosto 16.11.2020 § 102

Päätös

Kaupunginhallituksen konsernijaosto päätti kehottaa kaupungin yhtiökokousedustajaa Jätkäsaaren Pysäköinti Oy:n tulevassa yhtiökokouksessa hyväksymään hallituksen päätösehdotukset liitteen mukaisesti.

06.04.2020 Ehdotuksen mukaan

Esittelijä
kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna
Lisätiedot

Miia Aho, konsernilakimies, puhelin: 310 36445

miia.aho@hel.fi

Maria Nelskylä, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 25251

maria.nelskyla@hel.fi
Stäng

Detta beslut publicerades 18.02.2021

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Stäng

Föredragande

kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna

Mer information fås av

Miia Aho, konsernilakimies, puhelin: 09 310 36445

miia.aho@hel.fi