Hankinta, ideakilpailu, Lentoasemanpuisto
Lentoasemanpuiston ideakilpailu
Päätös
Maankäyttöjohtaja päätti oikeuttaa maankäyttö ja kaupunkirakenne -palvelukokonaisuuden järjestämään Lentoasemanpuiston ideakilpailun, kilpailuun liittyvän seminaarin ja julkistustilaisuuden.
Ideakilpailun ja tilaisuuksien kustannukset ovat enintään 137 000 euroa (+ arvonlisävero) ja jatkotoimeksiannon arvo enintään 70 000 euroa (+arvonlisävero) liitteenä olevan kustannusarvion mukaisesti.
Päätöksen perustelut
Suunnittelukilpailun kohde
Helsingin kaupunki järjestää avoimen maisema-arkkitehtuurikilpailun Malmin entisen lentokentän alueen keskeisen puistoalueen, Lentoasemanpuiston, suunnittelusta. Kilpailu on luonteeltaan ideakilpailu ja sen järjestetään yhteistyössä Suomen maisema-arkkitehtiliiton (MARK) kanssa.
Malmin lentokenttäalueen kaavarunko perustuu kattavaan viherverkostoon. Lentoasemanpuisto toimii alueen keskeisenä julkisena tilana ja rakennettuna puistona, jolla on suuri merkitys alueen tulevalle identiteetille.
Suunnittelun tavoitteena on rikkaan kulttuuriperinnön, luonnon- ja ekologisten arvojen sekä toiminnallisen monipuolisuuden yhdistäminen. Lisäksi puiston tulee olla erottuva, ainutlaatuinen, tunnistettava ja korkealaatuinen. Ideakilpailulla haetaan innovatiivisia, mutta toteuttamiskelpoisia ehdotuksia puiston suunnitteluun.
Arviointiryhmä tekee suosituksen hankkeen jatkotoimenpiteistä kilpailutuloksen perusteella. Hankintalain mukaisesti mahdollinen jatkotoimeksianto tilataan voittajalta, ja jos voittajia on useita, hankinta tehdään näistä jonkun kanssa. Tällöin kaikki voittajat kutsutaan neuvotteluihin.
Tavoitteena on tilata voittajalta tarkennettu yleissuunnitelma. Työn arvo on arviolta 50 000 – 70 000 euroa (+ arvonlisävero).
Kilpailumuoto
Kilpailu on ideakilpailuluonteinen, yleinen kilpailu ja avoin kaikille.
Palkinnot
Palkintoina jaetaan 40 000 euroa (ensimmäinen palkinto), 20 000 euroa (toinen palkinto), 15 000 euroa (kolmas palkinto) ja 6 000 euroa (0-2 kappaletta lunastuksia).
Palkintosummille on haettu verovapautta.
Kilpailun aikataulu
Kilpailu alkaa toukokuussa ja loppuu lokakuussa 2020. Kilpailun tulos julkistetaan alkuvuodesta 2021.
Suunnittelukilpailun vaiheet
Suunnittelukilpailu käynnistetään julkaisemalla kilpailuohjelma hankintailmoituksessa, joka julkaistaan Euroopan Unionin virallisen lehden täydennysosassa Tenders Electronic Daily:ssä (TED), HILMA:ssa, kilpailun verkkosivuilla http://www.hel.fi/suunnittelukilpailut sekä SAFA:n kilpailusivuilla. Kilpailusta järjestetään aloitusseminaari webinaarina toukokuussa 2020.
Lisäksi kilpailusta ilmoitetaan esimerkiksi Suomen Arkkitehtiliiton verkkosivujen kilpailukalenterissa ja Arkkitehtiuutisissa.
Kilpailussa noudatetaan kilpailuohjelmaa ja Suomen Maisema-arkkitehtiliiton (MARK) kilpailusääntöjä tässä etusijajärjestyksessä.
Kilpailun päätyttyä arviointiryhmä tekee suunnitelmien arvioinnista kaikkien jäsenten allekirjoittaman pöytäkirjan, jossa on valittu voittanut suunnitelma. Pöytäkirja sisältää palkintolautakunnan huomautukset sekä mahdolliset selventämistä vaativat seikat (hankintalain 55 §).
Palkintolautakunta antaa suosituksen jatkotoimenpiteiksi suunnittelukilpailun tuloksen perusteella.
Detta beslut publicerades 05.05.2020
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Mer information fås av
Kaisa Jama, tiimipäällikkö, puhelin: +358 9 310 22980