Avustuksen hakeminen, valtionavustus, yksinyrittäjän toimintatuki, koronavirus-tilanne, työ- ja elinkeinoministeriö

HEL 2020-004823
Ärendet har nyare handläggningar
§ 207

Yksinyrittäjien COVID-19- epidemian aiheuttaman tilapäisesti heikentyneen taloudellisen tilanteen vakauttamiseksi tarkoitetun avustuksen takaisinperintä

Näringslivsdirektör

Päätös

Elinkeinojohtaja päätti periä takaisin yksinyrittäjien tukemiseen tarkoitetuista valtionavustuksista kunnille annetun asetuksen (199/2020) nojalla myönnetyn 2 000 euron avustuksen yksinyrittäjän taloudellisen tilanteen vakauttamiseen liitteen 1 mukaisilta avustuksensaajilta.

Liitteen 1 mukaisille avustuksensaajille on myönnetty avustus yksinyrittäjän taloudellisen tilanteen vakauttamiseen kahdella erillisellä päätöksellä. Liikaa myönnetyn avustuksen takaisinperintä toteutetaan niin, että liitteessä 1 yksilöityjä päätöksiä ei laiteta täytäntöön, eli niiden perusteella myönnettyjä avustuksia ei makseta.

Päätöksen perustelut

Yksinyrittäjän taloudellisen toiminnan vakauttamiseen myönnetty avustus

Valtioneuvosto on 9.4.2020 voimaan tulleella asetuksella säätänyt yksinyrittäjien tukemiseen tarkoitetuista valtionavustuksista kunnille (199/2020). Asetusta sovelletaan valtionavustuksen myöntämiseen kunnille kustannuksiin, jotka aiheutuvat COVID-19 -epidemian aiheuttaman tilapäisesti heikentyneen taloudellisen tilanteen vakauttamiseksi yksinyrittäjille myönnettävästä avustuksesta. Asetuksen 7 §:n mukaan valtionapuviranomaisena toimii työ- ja elinkeinoministeriö.

Yksinyrittäjien tukemiseen tarkoitetuista valtionavustuksista kunnille annetun asetuksen 2 §:n mukaan yksinyrittäjällä tarkoitetaan toiminnan oikeudellisesta muodosta ja rahoitustavasta riippumatta, yksin taloudellista toimintaa harjoittavaa Suomessa toimivaa päätoimista yrittäjää, jolla ei ole palveluksessaan palkattua työvoimaa ja jolla on yrittäjän eläkevakuutus (YEL-vakuutusnumero) tai joka voi esittää vähintään vuosittaisen 20 000 euron yrittäjätulon tai laskutuksen.

Työ- ja elinkeinoministeriönohjeistuksen mukaan yksinyrittäjäavustusta myönnetään yrittäjäkohtaisesti. Mikäli yksinyrittäjällä on useita yrityksiä, joissa hän työskentelee yksin, avustusta myönnetään sille yritykselle, jossa yrittäjä työskentelee päätoimisesti. Yksinyrittäjän avustuksessa on kyse 2 000 euron suuruisesta kerta-avustuksesta yksinyrittäjän laskennallisiin, yritystoiminnasta aiheutuneisiin kustannuksiin, kuten yritystoimintaa varten hankittujen tilojen ja laitteiden kustannuksiin sekä kirjanpito- ja muihin toimistomenoihin. Kerta-avustusta myönnettäessä yritystoiminnasta aiheutuneena kustannuksena ei pidetä yrittäjän itselleen nostamaa palkkaa.

Asian käsittely ja takaisinperintä

Yksinyrittäjien tukemiseen tarkoitetuista valtionavustuksista kunnille annetun asetuksen 6 §:n mukaan valtionavustuksen hyväksyttäviä kustannuksia ovat kuntien myöntämät kiinteämääräiset 2 000 euron avustukset kutakin tukea hakenutta yksinyrittäjää kohden. Liitteessä 1 mainitut avustuksen saajat ovat hakeneet Helsingin kaupungilta yksinyrittäjän avustusta kahdella erillisellä hakemuksella. Hakemusten johdosta heille on myönnetty yksinyrittäjän toimintatukea kahdella erillisellä päätöksellä yhteensä 4 000 euroa. Koska kyseessä on yrittäjäkohtainen kertaluontoinen 2 000 euron avustus yksinyrittäjää kohden, tulee liikaa myönnetty avustus periä takaisin avustuksensaajalta.

Liitteessä 1 mainituilla päätöksillä Helsingin kaupungin ja avustuksensaajien välille on syntynyt valtionavustuslain (688/2001) 7 § 3 momentin mukainen sopimus, johon sovelletaan avustushakemuksessa eriteltyjä ehtoja. Helsingin kaupungin ja avustuksensaajan välisen sopimuksen ehtojen mukaisesti avustuksensaajan tulee viipymättä palauttaa virheellisesti, liikaa tai ilmeisen perusteettomasti saamansa avustus.

Helsingin kaupungin taloushallintopalvelu on keskeyttänyt liikaa myönnetyn avustuksen maksatuksen, joten liikaa myönnettyä avustusta ei ole maksettu liitteessä 1 mainituille avustuksensaajille. Liikaa myönnetyn avustuksen takaisinperintä toteutetaan niin, että liitteessä 1 yksilöityjä päätöksiä ei laiteta täytäntöön, eli niiden perusteella myönnettyjä avustuksia ei makseta.

Asianosaisten kuuleminen

Liitteessä 1 mainituille avustuksen saajille on varattu mahdollisuus antaa selvityksensä kahden avustushakemuksen jättämisestä sekä hallintolain 34 §:n mukaisesti lausua mielipiteensä asiasta.

Päätöksen liitteissä 2–52 on esitetty hakijakohtaiset tiedot päätöksistä, joita ei laiteta täytäntöön, eli niiden perusteella myönnettyjä avustuksia ei makseta.

Detta beslut publicerades 16.10.2020

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Stäng

Mer information fås av

Mirkka Kesti-Helia, suunnittelija, puhelin: 09 310 36198

mirkka.kesti-helia@hel.fi

Beslutsfattare

Marja-Leena Rinkineva
elinkeinojohtaja
Toivo Utso
johtava asiantuntija

Bilagor

1. Liite 1 Takaisinperittävien avustusten hakijat
2. Liite 2 Takaisinperittävän avustuksen hakija 1
3. Liite 3 Takaisinperittävän avustuksen hakija 2
4. Liite 4 Takaisinperittävän avustuksen hakija 3
5. Liite 5 Takaisinperittävän avustuksen hakija 4
6. Liite 6 Takaisinperittävän avustuksen hakija 5
7. Liite 7 Takaisinperittävän avustuksen hakija 6
8. Liite 8 Takaisinperittävän avustuksen hakija 7
9. Liite 9 Takaisinperittävän avustuksen hakija 8
10. Liite 10 Takaisinperittävän avustuksen hakija 9
11. Liite 11 Takaisinperittävän avustuksen hakija 10
12. Liite 12 Takaisinperittävän avustuksen hakija 11
13. Liite 13 Takaisinperittävän avustuksen hakija 12
14. Liite 14 Takaisinperittävän avustuksen hakija 13
15. Liite 15 Takaisinperittävän avustuksen hakija 14
16. Liite 16 Takaisinperittävän avustuksen hakija 15
17. Liite 17 Takaisinperittävän avustuksen hakija 16
18. Liite 18 Takaisinperittävän avustuksen hakija 17
19. Liite 19 Takaisinperittävän avustuksen hakija 18
20. Liite 20 Takaisinperittävän avustuksen hakija 19
21. Liite 21 Takaisinperittävän avustuksen hakija 20
22. Liite 22 Takaisinperittävän avustuksen hakija 21
23. Liite 23 Takaisinperittävän avustuksen hakija 22
24. Liite 24 Takaisinperittävän avustuksen hakija 23
25. Liite 25 Takaisinperittävän avustuksen hakija 24
26. Liite 26 Takaisinperittävän avustuksen hakija 25
27. Liite 27 Takaisinperittävän avustuksen hakija 26
28. Liite 28 Takaisinperittävän avustuksen hakija 27
29. Liite 29 Takaisinperittävän avustuksen hakija 28
30. Liite 30 Takaisinperittävän avustuksen hakija 29
31. Liite 31 Takaisinperittävän avustuksen hakija 30
32. Liite 32 Takaisinperittävän avustuksen hakija 31
33. Liite 33 Takaisinperittävän avustuksen hakija 32
34. Liite 34 Takaisinperittävän avustuksen hakija 33
35. Liite 35 Takaisinperittävän avustuksen hakija 34
36. Liite 36 Takaisinperittävän avustuksen hakija 35
37. Liite 37 Takaisinperittävän avustuksen hakija 36
38. Liite 38 Takaisinperittävän avustuksen hakija 37
39. Liite 39 Takaisinperittävän avustuksen hakija 38
40. Liite 40 Takaisinperittävän avustuksen hakija 39
41. Liite 41 Takaisinperittävän avustuksen hakija 40
42. Liite 42 Takaisinperittävän avustuksen hakija 41
43. Liite 43 Takaisinperittävän avustuksen hakija 42
44. Liite 44 Takaisinperittävän avustuksen hakija 43
45. Liite 45 Takaisinperittävän avustuksen hakija 44
46. Liite 46 Takaisinperittävän avustuksen hakija 45
47. Liite 47 Takaisinperittävän avustuksen hakija 46
48. Liite 48 Takaisinperittävän avustuksen hakija 47
49. Liite 49 Takaisinperittävän avustuksen hakija 48
50. Liite 50 Takaisinperittävän avustuksen hakija 49
51. Liite 51 Takaisinperittävän avustuksen hakija 50
52. Liite 52 Takaisinperittävän avustuksen hakija 51

I beslutsdokumenten nämns bilagor som inte publiceras på nätet. Bort lämnas bilagor som innehåller sekretessbelagda uppgifter, bilagor som innehåller uppgifter som kan äventyra integritetsskyddet eller sådana som man inte av tekniska orsaker kunnat överföra till elektroniskt format. (Offentlighetslagen 621/1999, Lagen om tjänster inom elektronisk kommunikation 917/2014, Dataskyddslagen 1050/2018, Lagen om behandling av personuppgifter inom social- och hälsovården 703/2023, Lagen om offentlig upphandling och koncession 1397/2016). Upplysningar om stadsstyrelsens beslutshandlingar fås också från Helsingfors stads registratorskontor.