Hankinta, konsulttityö, Malmin asemakeskuksen kehyssuunnitelma
Hankinta, Malmin asemakeskuksen kehyssuunnitelma
Päätös
Asemakaavapäällikkö päätti hyväksyä Ramboll Finland Oy:n tarjouksen kokonaistaloudellisesti edullisimpana ja päätti, että Ramboll Finland Oy:n kanssa tehdään Malmin asemakeskuksen kehyssuunnitelmaa koskeva konsulttisopimus, siten että hankinnan kokonaishinta ilman arvonlisäveroa on 133 000 euroa. Kehyssuunnitelman hankinta toteutetaan yhteistyössä Senaatin Asema-alueet Oy:n kanssa ja hankintayhteistyösopimuksessa on sovittu kaupunkiympäristön toimialan kustannusosuudeksi 75 prosenttia ja Senaatin Asema-alueet Oy:n osuudeksi 25 prosenttia. Lisäksi mahdollisesti syntyviin tarjouspyynnössä mainittuihin lisähankintoihin voidaan käyttää enintään 3 000 euroa (alv 0 %). Tarjouspyynnössä mainittujen mahdollisten lisähankintojen tilaamisesta päätetään myöhemmin erikseen.
Asemakaavapäällikkö päätti sulkea Arkkitehtityöhuone APRT Oy:n sekä Arkkitehdit LSV Oy:n ja Jolma Arkkitehdit Oy:n muodostaman ryhmittymän tarjouskilpailusta, koska ne eivät täyttäneet tarjouskilpailussa tarjoajien soveltuvuudelle asetettuja vaatimuksia.
Konsulttisopimus ei synny päätöksen tiedoksiannolla, vaan erikseen myöhemmin tehtävällä sopimuksella. Sopimus on sitova, kun kaikki osapuolet ovat allekirjoittaneet sen.
Päätöksen perustelut
Hankinnan kohde, hankintamenettely ja tarjousten määräaika
Hankinta toteutetaan yhteishankintana, jossa tilaajina ovat Helsingin kaupunkiympäristön toimiala ja Senaatin Asema-alueet Oy. Hankintayhteistyöstä on tehty sopimus 10.6.2020. Hankintayhteistyösopimuksen mukaan kaupunkiympäristön toimiala vastaa Senaatin Asema-alueet Oy:n valtuutuksella yksin molempien sopijapuolten puolesta hankinnan kilpailuttamisesta ja hankintapäätöksen tekemisestä.
Kilpailutus perustuu Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan ja Senaatin Asema-alueet Oy:n 22.6.2020 päivättyyn tarjouspyyntöön HEL 2020-005390. Hankinnan kohteena on Malmin asemakeskuksen kehyssuunnitelma. Hankinta on toteutettu julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016) mukaisella avoimella menettelyllä.
Hankinnasta on 22.6.2020 julkaistu kansallisen kynnysarvon ylittävää palveluhankintaa koskeva ilmoitus sähköisessä ilmoituskanavassa www.hankintailmoitukset.fi. Hankintailmoituksessa ilmoitettiin tarjouspalvelu.fi –toimittajaportaalin internet-osoite, josta tarjouspyyntöasiakirjat olivat kaikkien palveluun rekisteröityneiden noudettavissa.
Hankinnasta julkaistiin korjausilmoitus 22.6.2020, kun huomattiin, että tarjouspyynnön liitteenä 1 olevasta Alustavasta työohjelmasta puuttui liite 5 Malmin keskustavision esittelysarja 27.2.2020. Tarjouspyynnön liitteeseen 1 lisättiin puuttuva liite 5.
Tarjoajilla on ollut mahdollisuus esittää tarjouspyynnön sisältöön liittyvistä asioista kysymyksiä 1.7.2020 klo 14.00 mennessä. Hankintaa koskeviin kysymyksiin vastattiin 6.7.2020 tarjouspalvelu.fi -portaalissa.
Saadut tarjoukset
Määräaikaan 13.8.2020 klo: 15.00 mennessä tarjouksen jätti 11 tarjoajaa:
- Ryhmittymä: Realidea Oy, Sitowise Oy, Arkkitehdit Soini & Horto Oy, VSU Maisema-arkkitehdit Oy, Vahanen Suunnittelupalvelut Oy
- Ryhmittymä: Arkkitehtitoimisto Harris-Kjisik Oy, ARK-House arkkitehdit Oy
- Ryhmittymä: Arkkitehtitoimisto HKP Oy, Sitowise Oy
- Arkkitehtityöhuone APRT Oy
- Arkkitehtuuritoimisto B & M Oy
- Ryhmittymä: FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy, PES-Arkkitehdit Oy
- Ryhmittymä: Arkkitehdit LSV Oy, Jolma Arkkitehdit Oy
- Lundén Architecture Oy
- Ramboll Finland Oy
- Voodoo Associates Oy
- Ryhmittymä: WSP Finland Oy, Playa Arkkitehdit, Cushman & Wakefield
Saaduista tarjouksista laadittiin avauspöytäkirja.
Tarjoajien soveltuvuuden arviointi
Tarjouspyynnössä esitettiin tarjoajien soveltuvuutta koskevat tekniseen suorituskykyyn ja ammatilliseen pätevyyteen liittyvät vaatimukset sekä niiden täyttymisen varmistamiseksi vaaditut selvitykset.
Tarjoajan tulee olla merkitty ennakkoperintä-, työnantaja- ja kaupparekisteriin sekä arvonlisäverovelvollisten rekisteriin. Lakisääteisten verojen, sosiaaliturvamaksujen ja eläkevakuusmaksut pitää olla maksetut tai tarjoajalla tulee olla maksusuunnitelma, jota on noudatettu. Tarjoajan on noudatettava työehtosopimusta tai muita keskeisiä työehtoja. Työntekijöille pitää olla järjestetty lakisääteinen työterveyshuolto. Tarjoajalla tulee olla voimassa oleva tapaturmavakuutus sekä toiminnan- ja konsulttivastuuvakuutus.
Tarjouspyynnössä edellytettiin, että tarjoajalla on aiempaa kokemusta vastaavasta vähintään kolmen eri maanomistajan, vähintään kolme kiinteistöä ja vähintään 80 000 k-m²:ä käsittävästä suunnittelukokonaisuudesta keskeisellä kaupunkialueella, joka sijaitsee enintään 1 km etäisyydellä raideliikenteen pysäkistä ja joka on edennyt asemakaavoitusvaiheeseen.
Tarjouksen jättäneitä pyydettiin 21.8.2020 täsmentämään soveltuvuusvaatimusta todentavan yritysreferenssinsä tietoja lukumäärien, laajuuden, sijainnin, tilaajan tai asemakaavoitusvaiheen osalta 31.8.2020 mennessä.
Kaikki tarjoajat vastasivat täsmennyspyyntöön määräajassa.
Tarkastusvaiheessa todettiin, että Arkkitehtityöhuone APRT Oy ei täytä esitettyjä soveltuvuusvaatimuksia, koska yritysreferenssin alueella oli vain yksi maanomistaja. Ryhmittymän: Arkkitehdit LSV Oy, Jolma Arkkitehdit Oy yritysreferenssi puolestaan ei ollut edennyt asemakaavoitusvaiheeseen eikä ryhmittymä siten täyttänyt soveltuvuusvaatimuksia.
Näin ollen Arkkitehtityöhuone APRT Oy ja Arkkitehdit LSV Oy:n ja Jolma Arkkitehdit Oy:n muodostama ryhmittymä tulee sulkea pois tarjouskilpailusta tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun turvaamiseksi.
Muut tarjoajat ovat toimittaneet vaaditut selvitykset tarjouspyynnön mukaisesti ja täyttävät asetetut soveltuvuusvaatimukset.
Tarjousten tarkastus
Tarjouspyynnössä esitettiin tarjouksen sisällölle asetetut vähimmäisvaatimukset.
Kaikki soveltuvuusvaatimukset täyttävien tarjoajien tarjoukset täyttävät tarjouksen sisällölle asetetut vähimmäisvaatimukset ja tarjoukset ovat tarjouspyynnön mukaisia.
Tarjousten vertailu
Tarjouspyynnössä on määritelty tarjousten valintaperusteet. Kokonaistaloudellista edullisuutta vertailtiin hinnan ja laatutekijöiden perusteella siten, että hinnan enimmäispistemäärä oli 40 ja laadun 60. Laatua arvioitiin referenssisuunnitelman, työsuunnitelman ja työryhmän kokoonpanon perusteella kunkin osatekijän maksimipistemäärän ollessa 20. Työsuunnitelmat asetettiin soveltuvuuden suhteen paremmuusjärjestykseen ja parhaaksi arvioidulle annettiin 20 pistettä. Pisteytys on esitetty liitteenä olevissa vertailutaulukoissa.
Toimivalta
Helsingin kaupungin hallintosäännön mukaan toimialalautakunta omalla toimialallaan päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranomainen päättää hankinnoista lukuun ottamatta osakkeita (10 luku 1 § 3 momentti 3 kohta). Kaupunkiympäristölautakunnan päätöksen (Kylk 21.4.2020 § 220) mukaan asemakaavapäälliköllä on hankintavaltuudet enintään 200 000 euron suuruisiin hankintoihin. Asemakaavapäällikkö on näin ollen toimivaltainen päättämään hankinnasta.
Detta beslut publicerades 22.09.2020
MUUTOKSENHAKU HANKINTAPÄÄTÖKSEEN
Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle taikka molemmat.
OHJEET HANKINTAOIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Oikaisuvaatimusaika
Asianosaisen on esitettävä vaatimus 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta ratkaisusta.
Muutoksenhaku markkinaoikeuteen ei estä vaatimasta hankintaoikaisua.
Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi käyttäen ehdokkaan tai tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa, katsotaan vastaanottajan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä.
Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi tavallisena kirjeenä, ehdokkaan tai tarjoajan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolta hankintaoikaisua vaaditaan, on Helsingin
kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Hankintaoikaisuvaatimus pannaan vireille kirjallisesti ilmoittamalla
- hankintayksikön päätös tai muu ratkaisu, johon hankintaoikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi.
Sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on mainittava oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi. Jos oikaisua vaativan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos oikaisuvaatimuksen laatijana on joku muu henkilö, oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava myös tämän nimi sekä tarvittavat yhteystiedot.
Oikaisuvaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin oikaisua vaativa haluaa vedota vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
VALITUSOSOITUS MARKKINAOIKEUDELLE
Valitusaika
Valitus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi käyttäen ehdokkaan tai tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa, katsotaan vastaanottajan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä.
Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi tavallisena kirjeenä, ehdokkaan tai tarjoajan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin.
Hankintaoikaisun vireilletulo ei vaikuta siihen määräaikaan, jonka kuluessa asianosaisella on oikeus hakea muutosta valittamalla markkinaoikeudelle.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.
Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Valitusviranomainen
Valitus tehdään markkinaoikeudelle.
Markkinaoikeuden asiointiosoite on seuraava:
Postiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
00520 HELSINKI | |
Sähköpostiosoite: | markkinaoikeus@oikeus.fi |
Faksinumero: | 029 56 43314 |
Käyntiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
Puhelinnumero: | 029 56 43300 |
Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet
Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava
- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
- perusteet, joilla muutosta vaaditaan.
Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.
Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.
Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.
Valitukseen on liitettävä
- päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
- todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
- asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle
Ilmoitus valituksen tekemisestä hankintayksikölle
Valittajan tai hänen edustajansa on ilmoitettava kirjallisesti hankintayksikölle asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Ilmoitus on toimitettava viimeistään silloin, kun hankintaa koskeva valitus toimitetaan markkinaoikeudelle.
Ilmoitus on tehtävä osoitteeseen:
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Odotusaika
EU-kynnysarvot ylittävien hankintojen osalta hankintasopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen ja valitusosoituksen tiedoksi.
Oikeudenkäyntimaksu
Markkinaoikeus perii asian käsittelystä maksua 2050 euroa, jos hankinnan arvo on alle 1 miljoona euroa; 4100 euroa, jos hankinnan arvo on vähintään 1 miljoona euroa ja alle 10 miljoonaa euroa; ja 6140 euroa, jos hankinnan arvo on vähintään 10 miljoonaa euroa.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Mer information fås av
Teija Patrikka, arkkitehti, puhelin: 09 310 37374