Oikaisuvaatimus, koronavirus-tilanne, yksinyrittäjän toimintatuki, ukko.fi

HEL 2020-006810
Ärendet har nyare handläggningar
Ärende 12. / 386 §

Oikaisuvaatimus koskien yksinyrittäjän toimintatukea

Helsingfors stadsstyrelse

Päätös

Kaupunginhallitus päätti hyväksyä elinkeinojohtajan 7.5.2020 § 31 päätöksestä tehdyn oikaisuvaatimuksen ja myöntää avustusta yksinyrittäjän taloudellisen toiminnan vakauttamiseen **********

Avustusta myönnetään 2000 euroa. Avustuksen myöntäminen perustuu valtioneuvoston asetukseen yksinyrittäjien tukemiseen tarkoitetuista valtionavustuksista kunnille (199/2020).

Tällä päätöksellä Helsingin kaupungin ja avustuksensaajan välille syntyy valtionavustuslain (688/2001) 7 § 3 momentin mukainen sopimus, johon sovelletaan avustushakemuksessa eriteltyjä ehtoja.

Avustuksen kustannukset maksetaan talousarvion kohdalta 140 01, projektinumero 1801058 kaupunginkanslian elinkeino-osaston uudet yritykset -yksikölle osoitetusta määrärahasta.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Stäng

Oikaisuvaatimus

********** on hakenut Helsingin kaupungilta yksinyrittäjän toimintatukea COVID-19 -epidemian aiheuttaman tilapäisesti heikentyneen taloudellisen tilanteen vakauttamiseksi 21.4.2020 saapuneella hakemuksella. Elinkeinojohtaja on päätöksellään 7.5.2020 § 31 hylännyt oikaisuvaatimuksen tekijän hakemuksen. Hakemus on hylätty, koska hakijaa ei katsottu päätoimiseksi yrittäjäksi.

********** on hakenut oikaisua elinkeinojohtajan päätökseen 7.5.2020 § 31. Oikaisuvaatimuksen tekijä tuo esille toteutuneen laskutuksen ja YEL-vakuutuksen olemassaolon.

Oikaisuvaatimuksessa esitetyn perusteella oikaisuvaatimuksen tekijän katsotaan täyttävän tuen myöntämisen ehdot.

Edellä mainitun perusteella kaupunginhallitus päättää hyväksyä elinkeinojohtajan päätöksestä 7.5.2020 § 31 tehdyn oikaisuvaatimuksen ja myöntää avustusta yksinyrittäjän taloudellisen toiminnan vakauttamiseen oikaisuvaatimuksen tekijälle.

Kuntalain (410/2015) 134 §:n 1 momentin mukaan kunnanhallituksen, lautakunnan ja valiokunnan, niiden jaoston sekä niiden alaisen viranomaisen päätökseen tyytymätön saa hakea siihen oikaisua. Oikaisuvaatimus tehdään 2 momentin mukaan 1 momentissa tarkoitetun toimielimen ja sen jaoston sekä sen alaisen viranomaisen päätöksestä asianomaiselle toimielimelle. Oikaisuvaatimuksen saa 137 §:n mukaan tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen. Kuntalain 138 §:n mukaan oikaisuvaatimus tulee tehdä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Päätösote on toimitettu oikaisuvaatimuksen tekijälle tiedoksi 8.5.2020 ja oikaisuvaatimus on saapunut kaupungin kirjaamoon 18.5.2020. Oikaisuvaatimus on osoitettu oikealle viranomaiselle ja se on saapunut säädetyssä määräajassa.

Ehdot

Kunnan myöntäessä tämän avustuksen, syntyy avustuksensaajan ja kunnan välille valtionavustuslain (688/2001) 7 § 3 momentin mukainen sopimus, johon sovelletaan avustushakemuksessa eriteltyjä ehtoja. Avustuksensaaja on hakemuksen toimittaessaan hyväksynyt seuraavat ehdot:

Avustusta saa käyttää yksinyrittäjän taloudellisen tilanteen vakauttamiseen koronaepidemian aikana ja sen jälkeen. Avustusta saa käyttää ainoastaan tähän tarkoitukseen. Avustusta ei saa siirtää toisen tahon tai henkilön käytettäväksi.

Avustuksen määrä on 2 000 euroa. Avustus on Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 ja 108 artiklan soveltamisesta vähämerkityksiseen tukeen annetun komission asetuksen (EU) N:o 1407/2013 mukaista vähämerkityksistä valtiontukea (de minimis -tuki).

Kunta maksaa avustuksen hakemuksessa ilmoitetulle pankkitilille.

Avustuksensaajan tulee viipymättä palauttaa virheellisesti, liikaa tai ilmeisen perusteettomasti saamansa avustus. Väärinkäyttötapauksessa kunta voi periä maksetun avustuksen takaisin.

Avustuksensaaja sitoutuu antamaan tarvittaessa avustuksen myöntäneelle kunnalle tarvittavat tiedot sen varmistamiseksi, että avustusta ei ole käytetty ehtojen vastaisesti.

Mikäli avustus maksetaan ennen päätöksen lainvoimaisuutta, avustuksensaaja sitoutuu palauttamaan jo maksetut avustukset, jos päätös muutoksenhaun johdosta muuttuu ja/tai elleivät avustuksen edellytykset täyty.

Valtiontukiarviointi

Myönnettyyn avustukseen sisältyy de minimis -tukea 2000 euroa. Komission asetuksen (EU) N:o 1407/2013 Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 ja 108 artiklan soveltamisesta vähämerkityksiseen tukeen (Euroopan unionin virallinen lehti L 352, 24.12.2013) perusteella julkista tukea voidaan yritykselle myöntää de minimis -tukena enintään 200 000 euroa (Maanteiden tavarankuljetuspalveluja tarjoaville yrityksille tuen määrä on enintään 100 000 euroa) kuluvan verovuoden ja kahden sitä edeltäneen verovuoden muodostaman jakson aikana.

Avustuksen saaja vastaa siitä, että eri tahojen (mm. ministeriöt, ministeriöiden alaiset viranomaiset, Business Finland, Finnvera Oyj, kunnat, maakuntien liitot) myöntämien de minimis -tukien yhteismäärä ei ylitä tätä määrää. Avustuksen saaja on avustushakemuksessa ilmoittanut kunnalle kaikkien saamiensa de minimis -tukien määrät ja myöntöajankohdat.

Stäng

Detta beslut publicerades 30.06.2020

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus

Päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksella vain se, joka on tehnyt alkuperäistä päätöstä koskevan oikaisuvaatimuksen.

Mikäli alkuperäinen päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa tähän päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksella myös

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa
  • päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet ennen valitusajan päättymistä.

Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:    
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimusten perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Oikaisuvaatimuksen tekijä saa valittaessaan oikaisuvaatimuspäätöksestä esittää vaatimuksilleen uusia perusteluja. Hän saa esittää uuden vaatimuksen vain, jos se perustuu olosuhteiden muutokseen tai oikaisuvaatimuksen tekemisen määräajan päättymisen jälkeen valittajan tietoon tulleeseen seikkaan.

Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireillepanijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Stäng

Föredragande

kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna

Mer information fås av

Veera Komulainen, asiantuntija, puhelin: 09 310 22299

veera.komulainen@hel.fi

Bilagor

1. Elinkeinojohtaja 7.5.2020 § 31
2. Confidential: JulkL 24 § 1 mom 20 k.

I beslutsdokumenten nämns bilagor som inte publiceras på nätet. Bort lämnas bilagor som innehåller sekretessbelagda uppgifter, bilagor som innehåller uppgifter som kan äventyra integritetsskyddet eller sådana som man inte av tekniska orsaker kunnat överföra till elektroniskt format. (Offentlighetslagen 621/1999, Lagen om tjänster inom elektronisk kommunikation 917/2014, Dataskyddslagen 1050/2018, Lagen om behandling av personuppgifter inom social- och hälsovården 703/2023, Lagen om offentlig upphandling och koncession 1397/2016). Upplysningar om stadsstyrelsens beslutshandlingar fås också från Helsingfors stads registratorskontor.