Puistosuunnitelma, Kanavapuisto, Katajanokka, nro VIO 6057/1

HEL 2020-006815
Ärendet har nyare handläggningar
§ 51

Kanavapuisto, porrasyhteys, puistosuunnitelman hyväksyminen, Katajanokka

Markanvändningschef

Päätös

Maankäyttöjohtaja päätti hyväksyä Kanavapuiston porrasyhteyden puistosuunnitelman.

Päätöksen perustelut

Lähtökohdat ja tavoitteet

Puistosuunnitelma suunnitelmapiirustus nro VIO 6057/1 (liite 2) koskee Uspenskin katedraalille johtavien portaiden rakentamista ja niiden välitöntä lähiympäristöä. Kanavapuiston porrasyhteys sijaitsee Uspenskin katedraalin länsipuolella kalliorinteessä Kanavapuistossa. Porrasyhteys alkaa Kanavakadulta ja päätyy Uspenskin katedraalin eteläiselle piha-alueelle.

Kanavapuiston (VP) pinta-ala on noin 2 400 m². Puistosuunnitelma on voimassa olevan asemakaavan mukainen. Suunnittelualueen pinta-ala portaiden ja sen lähiympäristön osalta on noin 380 m². Kanavapuiston asemakaava-alue rajoittuu idässä Uspenskin katedraalin pihatasanteelle, pohjoisessa ja lännessä Kanavarantaan ja etelässä Kanavakatuun. Suunnittelualue kuuluu Katajannokan vanhan osan valtakunnallisesti merkittävään rakennettuun kulttuuriympäristöalueeseen. Puiston alkuperäinen suunnittelija on ollut Svante Olsson.

Nykyinen porrasyhteys on vanha ja huonokuntoinen. Portaisiin ja niiden lähiympäristöön kohdistuu voimakas kulutus erityisesti katedraalilla vierailevien turistiryhmien toimesta. Kulkua portaista muualle puistoalueelle ei ole rajattu ja niiltä poiketaan kulkemaan muun puiston alueelle. Porrasyhteyden lähiympäristö ja etenkin kallion laen nurmipinnat ovat voimakkaasti kuluneita. Portaita ei ole valaistu.

Puistossa ja porrasyhteyden läheisyydessä kasvava kasvillisuus on arvokasta. Se muodostuu jo puumaisiksi kasvaneista vanhoista syreeneistä, mongolianvaahteroista ja erityisen näyttävästä tataarivaahterayksilöstä sekä matalimmista ruusupensasalueista.

Portaiden koneellinen talvikunnossapito ei ole nykytilanteessa mahdollista kapean porrastilan ja korkeuserojen vuoksi.

Suunnitelma

Kanavapuiston porrasyhteys uusitaan kokonaisuudessaan nykyisen vanhan porrasyhteyden paikalle. Materiaalina käytetään punamustaa graniittia ja kulkutasoilla käytetään nykyisen rakenteen vanhoja noppa- ja nupukiviä.

Porrasyhteyden hyötyleveys kasvaa hieman nykyiseen verrattuna. Puistossa ja portaissa syntyvät pintavedet johdetaan portaiden reunoille muotoiltaviin kouruihin, jotta vesi ei lammikoituisi kulkupinnoille tai kuluttaisi rinnekasvillisuutta.

Ympäröivä pensaskasvillisuus säilytetään nykyisellään. Nurmipinnat ennallistetaan rakennustöiden jälkeen.

Nykyisen porrasyhteyden askelkivet kierrätetään mahdollisuuksien mukaan Kanavakadun suuntaisena matalana reunatukena (n.300 mm), joka rajaa puistoaluetta katualueesta ja ohjaa kulkua.

Porrasyhteys valaistaan käsijohteisiin asennettavalla led-valaisimella, jotka valaisevat portaiden kulkupinnat. Valaistuksen toteutuksessa kiinnitetään huomiota, että se ei häikäise kulkijoita.

Kanavapuiston portaat eivät ole esteettömät. Esteetön reitti kirkolle portaiden lähtöpisteestä seuraa Kanavakatua, Rahapajankatua ja Pormesterinrinnettä.

Portaat varustetaan sulanapitojärjestelmällä (kaukolämpö), jotka parantavat portaiden käytettävyyttä talviaikana.

Suunnitelman tarkempi kuvaus ilmenee liitteenä olevasta suunnitelmaselostuksesta nro VIO 6057 (liite 1).

Puisto sopeutuu asemakaavan nro 8340 mukaiseen ympäristöönsä ja täyttää toimivuuden, turvallisuuden ja viihtyisyyden vaatimukset.

Vuorovaikutus

Puistosuunnitelma on laadittu kaupunkiympäristön toimialan toimeksiannosta, koska puiston porrasyhteyden turvallisuus, toiminnallisuus ja viihtyisyys edellyttää peruskorjausta.

Puistosuunnitelmaluonnos oli esillä Helsingin kaupungin asiakaspalvelussa (Sörnäistenkatu 1) ja Helsingin kaupungin verkkosivulla osoitteessa www.hel.fi/suunnitelmat 29.4.2020 – 13.5.2020 välisenä aikana.

Puistosuunnitelmaluonnos toimitettiin erikseen Museovirastoon ja Helsingin Kaupunginmuseoon kommenteille.

Suunnitelman esillä olosta tiedotettiin kirjallisesti suunnittelualueeseen rajautuvien kiinteistöjen omistajille ja haltijoille sekä sähköpostilla alueen asukasyhdistyksille sekä lehti-ilmoituksella.

Suunnitelmaluonnoksen esilläolon aikana saatiin yksi kirjallinen palaute ja kommentit sekä Museovirastolta että Kaupunginmuseolta.

Saatu palaute on kirjattu vuorovaikutusmuistioon, joka on liitteenä 3.

Kustannukset ja aikataulu

Porrasyhteyden rakentamisen kustannukset ovat noin 430 000 euroa, noin 1 130 euroa/m² (alv. 0 %).

Puistoalue kuuluu hoitoluokkaan A2.

Vuosittaiset ylläpitokustannukset ovat noin 8 000 euroa, 21 euroa/m² (alv. 0 %).

Puiston rakentamiseen on varauduttu kaupunkiympäristölautakunnan talousarvioehdotuksessa vuodesta 2020 alkaen.

Hanke rahoitetaan talousarvion kohdasta 8 03 01 02 Perusparantaminen ja liikennejärjestelyt.

Sovelletut säännökset

Maankäyttö- ja rakennuslaki 90 § 1-3 momentti.

Kuntalaki 29 §.

Hallintosääntö 16 luku 5 § 1 mom. kohta 1.

Detta beslut publicerades 26.05.2020

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.

Valitusoikeus

Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen).

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen

Valitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutosta siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä

  • päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisesta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Hallinto-oikeus perii muutoksenhakuasian käsittelystä 260 euron oikeudenkäyntimaksun. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä. Maksua ei myöskään peritä eräissä asiaryhmissä eikä myöskään mikäli asianosainen on muualla laissa vapautettu maksusta. Maksuvelvollinen on vireillepanija ja maksu on valituskirjelmäkohtainen.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11–13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Stäng

Mer information fås av

Olli-Pekka Aalto, projektinjohtaja, puhelin: 09 310 39681

ollipekka.aalto@hel.fi

Beslutsfattare

Rikhard Manninen
maankäyttöjohtaja