Rahoituksen myöntäminen innovaatiorahastosta rahaston vaikuttavuuden arviointiin, kaupunginkanslia

HEL 2020-007038
Ärendet har nyare handläggningar
Ärende 4. / 22 §

Rahoituksen osoittaminen innovaatiorahastosta rahaston vaikuttavuuden arviointiin

Stadsstyrelsens näringslivssektion

Päätös

Kaupunginhallituksen elinkeinojaosto myönsi innovaatiorahastosta kaupunginkanslian elinkeino-osastolle enintään 50 000 euroa rahaston vaikuttavuuden arvioinnin toteuttamiseen vuoden 2020 aikana ja kehotti elinkeino-osastoa suorittamaan vaikuttavuuden arvioinnin.

Käsittely

Asian aikana kysymyksiin oli vastaamassa erityissuunnittelija Ida Björkbacka. Asiantuntija poistui kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Stäng

Kaupunginhallituksen elinkeinojaosto on joulukuussa 2019 nostanut esiin innovaatiorahaston vaikuttavuuden arvioinnon tarpeen. Lisäksi kaupungin sisäinen tarkastus on innovaatiorahaston päätösvalmistelun ja päätöksenteon arvioinnin yhteydessä suosittanut, että rahaston käytön periaatteiden toimivuutta ja ajankohtaisuutta arvioidaan ja tarvittaessa päivitetään. Toimenpiteet esitetään rahoitettavaksi innovaatiorahastosta, koska ne liittyvät suoraan rahaston kehittämiseen.

Stäng

Tausta

Innovaatiorahasto perustettiin kesäkuussa 2002 kaupunginvaltuuston päätöksellä. Kaupunginvaltuuston hyväksymien sääntöjen mukaan rahaston tarkoituksena on Helsingin osaamisperustan vahvistaminen yhteistyössä korkeakoulujen ja elinkeinoelämän kanssa.

Rahaston toteutunut käyttö on viime vuosina vaihdellut 3,0−3,5 miljoonan euron välillä. Yksittäisten hankkeiden saaman rahoituksen suuruus on vaihdellut kymmenistä tuhansista satoihin tuhansiin euroihin vuodessa. Innovaatiorahastosta on kaikkiaan rahoitettu yli sata hanketta.

Nykytila

Hallintosäännön 8 luvun 2 §:n mukaan kaupunginhallituksen elinkeinojaosto päättää innovaatiorahaston käytöstä. Kirjanpitoa hoitaa Taloushallintopalvelu-liikelaitos. Innovaatiorahaston vapaa pääoma 30.4.2020 oli noin 25 miljoonaa euroa.

Elinkeinojaosto vahvisti 25.9.2017, § 6 innovaatiorahaston käytön periaatteet vuosille 2018−2021. Innovaatiorahastolla on jatkuva haku ja hankkeiden rahoitushakemuksia käsitellään elinkeinojaostossa lähtökohtaisesti neljä kertaa vuodessa. Hankehakemuksia käsittelee kaupunginkanslian ja toimialojen edustajista koostuva monialainen työryhmä, jonka käsittelyn perusteella laaditaan päätösehdotukset perustelumuistioineen elinkeinojaoston esityslistalle. Esittelijänä toimii elinkeinojohtaja.

Vaikuttavuuden arvioinnin toteuttaminen

Kaupunginhallituksen elinkeinojaosto nosti joulukuun 2019 kokouksessaan esille tarpeen innovaatiorahaston vaikuttavuuden arvioinnon toteuttamiselle. Kokonaisvaltaista laajaa arviointia innovaatiorahaston tuloksista ei ole aikaisemmin tehty.

Kaupungin sisäinen tarkastus antoi 5.12.2019 tarkastusraportin innovaatiorahaston päätösten valmistelusta ja päätöksenteosta. Raportin mukaan rahaston valmisteluprosessin toimivuus, ohjeistuksen noudattaminen ja päätösehdotusten laatu on oleellisin osin hyvällä tasolla. Sisäinen tarkastus suositti kuitenkin, että innovaatiorahaston ohjausryhmä arvioi käytön periaatteiden toimivuutta ja ajankohtaisuutta esimerkiksi valtuustokauden loppupuolella ja esittää tarvittaessa periaatteiden päivittämistä.

Selvitystyöhön haetaan ulkoinen toteuttaja kilpailuttamalla. Kustannuksiksi arvioidaan enintään 50 000 euroa perustuen aiemmin toteutettujen laajuudeltaan vastaavien arviointien toteutuneisiin kuluihin.

Toimivalta

Sääntöjen mukaan rahaston varoja käytetään tulevaisuuden elinkeino- ja osaamisperustaa luovien investointihankkeiden ja projektien rahoitukseen ja rahaston varojen käyttämisestä päättää kaupunginhallituksen elinkeinojaosto. Vaikuttavuuden arviointi ei itsessään ole tulevaisuuden elinkeinoperustaa luova investointihanke tai projekti, mutta antaa ymmärrystä hankkeiden ja projektien toteuttamisesta ja vaikuttavuudesta. Elinkeinojaostolla on päätösvalta varojen osoittamisesta innovaatiorahaston arviointiin ja kehittämiseen.

Toimeenpano ja seuranta

Kaupunginkanslian elinkeino-osasto vastaa innovaatiorahaston vaikuttavuuden arvioinnin toteutuksesta. Arvioinnin tulokset tuodaan elinkeinojaostolle tiedoksi niiden valmistuttua.

Stäng

Detta beslut publicerades 17.06.2020

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Stäng

Föredragande

elinkeinojohtaja
Marja-Leena Rinkineva

Mer information fås av

Ida Björkbacka, erityissuunnittelija, puhelin: 25281

ida.bjorkbacka@hel.fi