Puistosuunnitelma, Suutarila, Kiertotähden palstat, VIO 6072/1
Kiertotähdenpuiston puistosuunnitelman hyväksyminen, Suutarila
Päätös
Maankäyttöjohtaja päätti hyväksyä Kiertotähdenpuiston puistosuunnitelman suunnitelmapiirustus nro VIO 6072/1.
Päätöksen perustelut
Lähtökohdat ja tavoitteet
Kiertotähdenpuisto sijaitsee Suutarilan (40) kaupunginosassa. Alue on määritelty voimassa olevassa asemakaavassa palstaviljelyalueeksi (RP-1). Suunnittelualueen pinta-ala on 13360 m2.
Viljelypalsta-alue sijaitsee Suutarilan rantapuistossa, Kiertotähdenkujan varrella. Palsta-aluetta rajaavat etelässä ja lännessä katualueet Kiertotähdenkatu sekä Kiertotähdenkuja, idässä Suutarilan rantapuiston metsäalue ja pohjoisessa Keravanjoen varren ulkoilureitti. Kiertotähdenpalstojen aluetta ympäröi pääasiassa pien- ja rivitalovaltainen asuinalue.
Alueella on toimiva palstaviljelyalue. Osa palsta-alueesta jää talonrakentamisen alle ja näitä palstoja korvaamaan palsta-aluetta laajennetaan niiden lounaispuolella sijaitsevalle tällä hetkellä niittynä olevalle alueelle. Alueiden välillä on Keravanjoen ulkoiluraitille johtava kevyenliikenteenraitti. Suunnittelualue on avointa tilaa, jossa kasvaa pääasiassa palstaviljelijöiden yksi- ja monivuotisia viljelykasveja ja pensaita. Palstaviljelyalueen reunoilla kasvaa muutamia lehtipuita, kuten myös kävelyn ja pyöräilyn reitin varrella. Uusille taloille johtava Kiertotähdenkuja, yleinen paikoitusalue sekä palsta-alue halutaan rakentaa yhtenä kokonaisuutena.
Palstaviljelyalueiden, sekä uusittavan että uuden perustettavan, maaperä on savea.
Suunnitelman sisältö
Puistosuunnitelmassa (liite 2) viljelypalsta-alueelle rakennetaan 65 noin aarin ja 30 puolen aarin kokoista palstaa. Nykyinen palstaviljelyalue perusparannetaan. Palstat järjestetään ja merkitään uudelleen ja niiden kasvualustat parannetaan. Laajennettava palsta-alue tasataan nykyiselle niitylle. Viljelypalstoille tuodaan tarvittava määrä uutta viljelyyn sopivaa kasvualustaa. Palsta-alueille rakennetaan kapeat kivituhkapintaiset kulkuväylät ja viljelypalstoille osoitetaan kulkuyhteyksiksi kapeat nurmipolut.
Palsta-alueet reunustetaan pensasaidoilla avoimille alueille rajautuvin osin. Keravan-joelle päin olevat pensasaidat pidetään riittävän matalina avoimen rantamaiseman säilyttämiseksi. Pensasaidoissa käytetään marjapensaita ja alueelle istutetavina pikkupuina hedelmäpuita. Hyönteisiä houkuttelemaan tehdään lahoaitoja ja hyönteishotelleja kompostialueiden yhteyteen.
Palsta-alueille rakennetaan kesävesijärjestelmä ja riittävä määrä vesipisteitä sekä yhteiset kivituhkapintaiset kompostointialueet. Palsta-alueen Keravanjoen puoleiselle reunalle rakennetaan pieni levähdysalue, joka on myös ulkoiluraitilla kulkijoiden käytössä.
Rakentamisessa hyödynnetään paikalla olevaa kasvualustaa uusille istutuksille sekä kaupungin varastoalueilla olevia kierrätyskiviä istuimina, reunuksina sekä pinnoitteena.
Palsta-alueen eteläpuolelle on suunniteltu pysäköintialue toisen hankkeen yhteydessä. Se rakennetaan Kiertotähdenkujan rakentamisen yhteydessä.
Suunnitelman tarkempi kuvaus ilmenee liitteenä olevasta suunnitelmaselostuksesta nro VIO 6072/1 (liite 1).
Puisto sopeutuu asemakaavan nro 12217 mukaiseen ympäristöönsä ja täyttää toimivuuden, turvallisuuden ja viihtyisyyden vaatimukset.
Vuorovaikutus
Kiertotähdenpuiston puistosuunnitelma on laadittu kaupunkiympäristön toimialan toimeksiannosta, koska kaavamuutos pienentää nykyisiä palsta-alueita.
Puistosuunnitelmaluonnos oli esillä Helsingin kaupungin asiakas-palvelussa (Sörnäistenkatu 1) ja Helsingin kaupungin verkkosivulla osoitteessa www.hel.fi/suunnitelmat 6.2-20.2.2020 välisenä aikana.
Suunnitelman esillä olosta tiedotettiin kirjallisesti suunnittelualueeseen rajautuvien kiinteistöjen omistajille ja haltijoille sekä sähköpostilla Kiertoviljelijät ry:n puheenjohtajalle sekä lehti-ilmoituksella.
Puistosuunnitelmaluonnos esiteltiin asukastilaisuudessa Suutarilan kirjastossa 6.2.2020. Asukastilaisuudessa keskusteltiin vilkkaasti ja saatiin paljon palautteita ja kehitysehdotuksia suunnitelmaan. Tilaisuudessa saatiin palautetta mm. palstojen koosta ja määrästä sekä nykyisten palstojen varusteiden ja taimien kohtalosta rakentamisen aikana. Tilaisuuden jälkeen saatiin yksi palautekooste Kiertoviljelijät ry:tä
Asukaspalautteen vaikutus suunnitteluratkaisuun.
Kiertoviljelijät ry:n toivomuksesta alue palstoitetaan mahdollisimman pitkälle aarin palstoiksi. Alueelle ei myöskään tehdä yhteiskompostialueita.
Asukastilaisuudessa esitetyn toivomuksen johdosta palsta-alueen metsän puolelle on tehty varaus huussille.
Saadut asukaspalautteet ja vastaukset niihin on kirjattu vuorovaikutusmuistioon (liite 3).
Kustannukset ja aikataulu
Puiston rakentamisen kustannukset ovat noin 292000 euroa eli noin 2,20 euroa/m² (alv. 0 %).
Viljelypalsta-alue kuuluu hoitoluokkiin A3, B3 ja H1.
Vuosittaiset ylläpitokustannukset ovat noin 22712 €/ euroa eli 0,17 euroa/m² (alv 0 %).
Palsta-alueen rakentamiseen on varauduttu kaupunkiympäristölautakunnan talousarvioehdotuksessa vuodesta 2020 alkaen.
Hanke rahoitetaan talousarvion kohdasta 8 04 04 02 Uudet puistot ja puistojen peruskorjaus.
Sovelletut säännökset
Maankäyttö- ja rakennuslaki 90 § 1-3 momentti.
Kuntalaki 29 §
Hallintosääntö 16 luku 5 § 1 mom. kohta 1
Detta beslut publicerades 08.07.2020
VALITUSOSOITUS
Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.
Valitusoikeus
Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen).
Valitusaika
Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Valitusviranomainen
Valitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.
Hallinto-oikeuden asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | helsinki.hao@oikeus.fi |
Postiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
00520 HELSINKI | |
Faksinumero: | 029 56 42079 |
Käyntiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
Puhelinnumero: | 029 56 42000 |
Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet
Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava
- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutosta siihen vaaditaan tehtäväksi
- perusteet, joilla muutosta vaaditaan.
Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.
Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.
Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.
Valitukseen on liitettävä
- päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
- todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisesta
- asiakirjat, joihin valittaja vetoaa, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu
Hallinto-oikeus perii muutoksenhakuasian käsittelystä 260 euron oikeudenkäyntimaksun. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä. Maksua ei myöskään peritä eräissä asiaryhmissä eikä myöskään mikäli asianosainen on muualla laissa vapautettu maksusta. Maksuvelvollinen on vireillepanija ja maksu on valituskirjelmäkohtainen.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11–13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Mer information fås av
Elina Nummi, projektipäällikkö, puhelin: 09 310 38475