Velvoitteen asettaminen, luvattomien parakkien purkaminen, Verkkosaarenkuja 2, Eräkuru Oy

HEL 2020-008486
Ärendet har nyare handläggningar
Ärende 9. / 182 §

Velvoitteen asettaminen parakkirakennuksen purkamiseksi, Verkkosaarenkuja 2

Miljö- och tillståndssektionen

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto päätti velvoittaa Eräkuru Oy:n alueen 091-408-001-0000, Verkkosaarenkuja 2, vuokraoikeuden haltijana poistamaan neljä konttia alueelta 1.11.2020 mennessä nyt asetettavan juoksevan sakon uhalla, jonka peruserä on kymmenentuhatta euroa ja lisäerä kaksituhatta euroa jokaiselta yhden kuukauden ajanjaksolta, jonka kuluessa asetettua velvoitetta ei ole noudatettu.

Lisäksi kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto velvoittaa Eräkuru Oy:n alueen vuokraoikeuden haltijana poistamaan kaikki purkujätteet ja muut tavarat alueelta 1.11.2020 mennessä nyt asetettavan juoksevan sakon uhalla, jonka peruserä on kymmenentuhatta euroa ja lisäerä kaksituhatta euroa jokaiselta yhden kuukauden ajanjaksolta, jonka kuluessa asetettua velvoitetta ei ole noudatettu.

Kun kyse on rakennusten turvallisuudesta ja terveellisyydestä sekä luvattomasta rakentamisesta, niin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto määrää, että asetettuja velvoitteita on noudatettava mahdollisesta valituksesta huolimatta. Helsingin hallinto-oikeus voi kuitenkin kieltää velvoitteen ja asetetun uhan täytäntöönpanon.

Rakennusvalvontataksan 20 §:n mukainen valvontamaksu kaupungille aiheutuneista valvontakuluista on 1500 euroa, jonka velvoitettu on velvollinen maksamaan Helsingin kaupungille. Valvontamaksuun voidaan hakea oikaisua kuntalain 134 §:n mukaisesti.

Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto päättää tehdä poliisille ilmoituksen luvattomasta rakentamisesta esitutkintaa varten, kun rakennusten rakentamista ilman rakennuslupaa ei ole pidettävä vähäisenä tekona ja kun yleisen edun on katsottava vaativan syytteen nostamista.

Jos kiinteistö tai sitä koskeva käyttöoikeus luovutetaan, on tässä päätöksessä asetetusta velvoitteesta ja uhasta ilmoitettava luovutuksensaajalle ottamalla luovutuskirjaan sitä koskeva maininta tai tiedottamisesta on huolehdittava muutoin todisteellisesti. Lisäksi velvoitetun on ilmoitettava kirjallisesti Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan palvelut ja luvat -palvelukokonaisuuden rakennusvalvontapalvelulle luovutuksensaajan nimi ja osoite.

Pöytäkirjanote maanmittauslaitokselle merkinnän tekemiseksi kiinnityksistä pidettävään rekisteriin.

Pöytäkirjanote tiedoksi velvoitetulle sekä saantitodistuksella että hallintolain 62 §:n mukaisena yleistiedoksiantona.

Päätöksen perustelut

Kaksikerroksinen parakkirakennus muodostuu kymmenestä toimisto-/sosiaalikontista, jotka on pinottu kahteen kerrokseen ja liitetty toisiinsa. Rakennuksen mitat ovat noin 17 x 9 metriä ja kerrosala on noin 300 neliömetriä. Rakennus on rakennettu ilman maankäyttö- ja rakennuslain 125 §:n 1 momentin edellyttämää rakennuslupaa. Parakkirakennusta on myös käytetty ainakin jossakin vaiheessa luvattomasti asumiseen. Parakkirakennuksen yhden alemman kerroksen kontin seinät on purettu.

Kaupunki on irtisanonut alueen vuokrasopimuksen ja haastemies on antanut vuokrasopimuksen irtisanomisen tiedoksi. Vuokralainen on kiistänyt irtisanomisen tiedoksiannon.

Alueella on lisäksi ollut luvaton pressuhallirakennus, joka on nyt purettu, mutta sen purkujätteitä on edelleen alueella.

Rakennusvalvontapalvelujen tarkastuslausunto 28.1.2020

Otsikkokohdassa mainitulle vuokrakiinteistölle on luvattomasti rakennettu kaksikerroksinen parakkirakennus, jota ilmeisesti käytetään asuntoina sekä luvattomasti rakennettu pressuhalli.

Rakennusta vuokraa Eräkuru Oy niminen yritys ja vuokraustoiminnasta vastaa ********** Rakennusta vuokrataan julkisesti nettisivuilla Vuokraovi.com sivulla. Sivuilla on valokuvia kohteesta, joista ilmenee, että tiloja käytetään asumiseen.

Tämän johdosta kaupunkiympäristön ympäristö- ja lupajaostolle tullaan esittämään, että kiinteistön vuokraoikeuden haltijalle ja parakkirakennuksen omistajalle Eräkuru Oy:lle asetetaan velvoite lopettaa rakennuksen käyttäminen asumiseen ja siirtämään luvattomasti rakennettu rakennus ja pressuhalli pois kiinteistöltä ja että kiellon tehosteeksi asetetaan tuntuva uhkasakko.

Velvoitetulle varataan tällä kirjeellä tilaisuus antaa vastine tästä tarkastuslausunnosta ympäristö- ja lupajaostolle kahden viikon kuluessa tämän kirjeen tiedoksisaannista. Vastineen antamatta jättäminen ei estä päätöksen antamista asiassa

Tarkastuslausunnon tiedoksianto

Tarkastuslausunto on yritetty antaa tiedoksi saantitodistuksella Eräkuru Oy:n hallituksen ainoalle jäsenelle ********** mutta saantitodistusta ei ole noudettu ja posti on palauttanut lähetyn kirjeen.

Tämän jälkeen tarkastuslausunto on lähetetty käräjäoikeuden haastemiehelle tiedoksi annettavaksi. Haastemies on yrittänyt antaa tarkastuslausuntoa tiedoksi, mutta on lopulta palauttanut sen. Haastemiehen estetodistukseen on merkitty maininta, että vastaanottaja välttelee tiedoksi antamista.

Edellä mainitun vuoksi tarkastuslausunto on annettu tiedoksi hallintolain 62 §:n mukaisena yleistiedoksiantona Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan verkkosivuilla 17.8.2020. Viimeinen päivä antaa vastine tarkastuslausuntoon oli 7.9.2020.

Vastine tarkastuslausuntoon

Eräkuru Oy ei ole antanut vastinetta tarkastuslausuntoon.

Sovellettavat oikeusohjeet

Maankäyttö- ja rakennuslain 125 §:n 1 momentin mukaan rakennuksen rakentamiseen on oltava rakennuslupa.

Maankäyttö- ja rakennuslain 182 §:n mukaan jos joku ryhtyy toimiin tämän lain tai sen nojalla annettujen säännösten tai määräysten vastaisesti taikka lyö laimin niihin perustuvan velvollisuutensa, kunnan rakennusvalvontaviranomainen, kunnan määräämä monijäseninen toimielin 13 a luvun mukaisissa asioissa tai Turvallisuus- ja kemikaalivirasto markkinavalvontaviranomaisena voi päätöksellään velvoittaa niskoittelijan määräajassa oikaisemaan sen, mitä on tehty tai lyöty laimin. (22.8.2014/682)

Viranomaisen antamaa kieltoa tai määräystä voidaan tehostaa uhkasakolla tai uhalla, että tekemättä jätetty toimenpide teetetään laiminlyöjän kustannuksella.

Uhkasakkoa ja teettämisuhkaa koskevassa asiassa sovelletaan muutoin, mitä uhkasakkolaissa (1113/1990) säädetään.

Hallintolainkäyttölain 31 §:n 2 momentin mukaan päätös voidaan kuitenkin panna täytäntöön lainvoimaa vailla olevana, jos laissa niin säädetään tai jos päätös on luonteeltaan sellainen, että se on pantava täytäntöön heti, tai jos päätöksen täytäntöönpanoa ei yleisen edun vuoksi voida lykätä.

Maankäyttö- ja rakennuslain 186 §:n mukaan kunnan rakennusvalvontaviranomaisen on rakennustyön keskeyttämistä taikka uhkasakon tai teettämisuhan käyttämistä edellyttävän teon tai laiminlyönnin todettuaan ilmoitettava asiasta poliisille esitutkintaa varten.
Ilmoitus saadaan jättää tekemättä, jos tekoa tai laiminlyöntiä olosuhteet huomioon ottaen on pidettävä vähäisenä, eikä yleisen edun ole katsottava vaativan syytteen nostamista.

Muut sovellettavat oikeusohjeet

Uhkasakkolaki 6 §, 7 §, 8 §, 9 §, 18 §, 19 §, 22 §, 23 § ja 24 §

Käsittely

Pentti Ruuska: Muutan esitystäni seuraavasti:

Päätösehdotuksen ensimmäinen kappale muutetaan kuulumaan seuraavasti: Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto päättää velvoittaa Eräkuru Oy:n alueen 091-408-001-0000, Verkkosaarenkuja 2, vuokraoikeuden haltijana poistamaan neljä konttia alueelta 1.11.2020 mennessä nyt asetettavan juoksevan sakon uhalla, jonka peruserä on kymmenentuhatta euroa ja lisäerä kaksituhatta euroa jokaiselta yhden kuukauden ajanjaksolta, jonka kuluessa asetettua velvoitetta ei ole noudatettu.

Paikalla käynnillä iltapäivällä 24.9.2020 on todettu, että kymmenestä paikalla luvattomasti olleesta kontista on alueelta poistettu kuusi konttia. Paikalla oli edelleen neljä konttia. Paikalla oli myös yhteen kasaan kerättyä purkujätettä.

Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto päättää velvoittaa Eräkuru Oy:n alueen 091-408-001-0000, Verkkosaarenkuja 2, vuokraoikeuden haltijana poistamaan kaksikerroksisen parakin alueelta 1.11.2020 mennessä nyt asetettavan juoksevan sakon uhalla, jonka peruserä on kaksikymmentätuhatta euroa ja lisäerä neljätuhatta euroa jokaiselta yhden kuukauden ajanjaksolta, jonka kuluessa asetettua velvoitetta ei ole noudatettu.

Lisäksi kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto velvoittaa Eräkuru Oy:n alueen vuokraoikeuden haltijana poistamaan kaikki purkujätteet ja muut tavarat alueelta 1.11.2020 mennessä nyt asetettavan juoksevan sakon uhalla, jonka peruserä on kymmenentuhatta euroa ja lisäerä kaksituhatta euroa jokaiselta yhden kuukauden ajanjaksolta, jonka kuluessa asetettua velvoitetta ei ole noudatettu.

Kun kyse on rakennusten turvallisuudesta ja terveellisyydestä sekä luvattomasta rakentamisesta, niin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto määrää, että asetettuja velvoitteita on noudatettava mahdollisesta valituksesta huolimatta. Helsingin hallinto-oikeus voi kuitenkin kieltää velvoitteen ja asetetun uhan täytäntöönpanon.

Rakennusvalvontataksan 20 §:n mukainen valvontamaksu kaupungille aiheutuneista valvontakuluista on 1500 euroa, jonka velvoitettu on velvollinen maksamaan Helsingin kaupungille. Valvontamaksuun voidaan hakea oikaisua kuntalain 134 §:n mukaisesti.

Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto päättää tehdä poliisille ilmoituksen luvattomasta rakentamisesta esitutkintaa varten, kun rakennusten rakentamista ilman rakennuslupaa ei ole pidettävä vähäisenä tekona ja kun yleisen edun on katsottava vaativan syytteen nostamista.

Jos kiinteistö tai sitä koskeva käyttöoikeus luovutetaan, on tässä päätöksessä asetetusta velvoitteesta ja uhasta ilmoitettava luovutuksensaajalle ottamalla luovutuskirjaan sitä koskeva maininta tai tiedottamisesta on huolehdittava muutoin todisteellisesti. Lisäksi velvoitetun on ilmoitettava kirjallisesti Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan palvelut ja luvat -palvelukokonaisuuden rakennusvalvontapalvelulle luovutuksensaajan nimi ja osoite.

Pöytäkirjanote maanmittauslaitokselle merkinnän tekemiseksi kiinnityksistä pidettävään rekisteriin.

Pöytäkirjanote tiedoksi velvoitetulle sekä saantitodistuksella että hallintolain 62 §:n mukaisena yleistiedoksiantona.

Päätöksen perustelut

Kaksikerroksinen parakkirakennus muodostuu kymmenestä toimisto-/sosiaalikontista, jotka on pinottu kahteen kerrokseen ja liitetty toisiinsa. Rakennuksen mitat ovat noin 17 x 9 metriä ja kerrosala on noin 300 neliömetriä. Rakennus on rakennettu ilman maankäyttö- ja rakennuslain 125 §:n 1 momentin edellyttämää rakennuslupaa. Parakkirakennusta on myös käytetty ainakin jossakin vaiheessa luvattomasti asumiseen. Parakkirakennuksen yhden alemman kerroksen kontin seinät on purettu.

Kaupunki on irtisanonut alueen vuokrasopimuksen ja haastemies on antanut vuokrasopimuksen irtisanomisen tiedoksi. Vuokralainen on kiistänyt irtisanomisen tiedoksiannon.

Alueella on lisäksi ollut luvaton pressuhallirakennus, joka on nyt purettu, mutta sen purkujätteitä on edelleen alueella.

Rakennusvalvontapalvelujen tarkastuslausunto 28.1.2020

Otsikkokohdassa mainitulle vuokrakiinteistölle on luvattomasti rakennettu kaksikerroksinen parakkirakennus, jota ilmeisesti käytetään asuntoina sekä luvattomasti rakennettu pressuhalli.

Rakennusta vuokraa Eräkuru Oy niminen yritys ja vuokraustoiminnasta vastaa ********** Rakennusta vuokrataan julkisesti nettisivuilla Vuokraovi.com sivulla. Sivuilla on valokuvia kohteesta, joista ilmenee, että tiloja käytetään asumiseen.

Tämän johdosta kaupunkiympäristön ympäristö- ja lupajaostolle tullaan esittämään, että kiinteistön vuokraoikeuden haltijalle ja parakkirakennuksen omistajalle Eräkuru Oy:lle asetetaan velvoite lopettaa rakennuksen käyttäminen asumiseen ja siirtämään luvattomasti rakennettu rakennus ja pressuhalli pois kiinteistöltä ja että kiellon tehosteeksi asetetaan tuntuva uhkasakko.

Velvoitetulle varataan tällä kirjeellä tilaisuus antaa vastine tästä tarkastuslausunnosta ympäristö- ja lupajaostolle kahden viikon kuluessa tämän kirjeen tiedoksisaannista. Vastineen antamatta jättäminen ei estä päätöksen antamista asiassa

Tarkastuslausunnon tiedoksianto

Tarkastuslausunto on yritetty antaa tiedoksi saantitodistuksella Eräkuru Oy:n hallituksen ainoalle jäsenelle ********** mutta saantitodistusta ei ole noudettu ja posti on palauttanut lähetyn kirjeen.

Tämän jälkeen tarkastuslausunto on lähetetty käräjäoikeuden haastemiehelle tiedoksi annettavaksi. Haastemies on yrittänyt antaa tarkastuslausuntoa tiedoksi, mutta on lopulta palauttanut sen. Haastemiehen estetodistukseen on merkitty maininta, että vastaanottaja välttelee tiedoksi antamista.

Edellä mainitun vuoksi tarkastuslausunto on annettu tiedoksi hallintolain 62 §:n mukaisena yleistiedoksiantona Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan verkkosivuilla 17.8.2020. Viimeinen päivä antaa vastine tarkastuslausuntoon oli 7.9.2020.

Vastine tarkastuslausuntoon

Eräkuru Oy ei ole antanut vastinetta tarkastuslausuntoon.

Sovellettavat oikeusohjeet

Maankäyttö- ja rakennuslain 125 §:n 1 momentin mukaan rakennuksen rakentamiseen on oltava rakennuslupa.

Maankäyttö- ja rakennuslain 182 §:n mukaan jos joku ryhtyy toimiin tämän lain tai sen nojalla annettujen säännösten tai määräysten vastaisesti taikka lyö laimin niihin perustuvan velvollisuutensa, kunnan rakennusvalvontaviranomainen, kunnan määräämä monijäseninen toimielin 13 a luvun mukaisissa asioissa tai Turvallisuus- ja kemikaalivirasto markkinavalvontaviranomaisena voi päätöksellään velvoittaa niskoittelijan määräajassa oikaisemaan sen, mitä on tehty tai lyöty laimin. (22.8.2014/682)

Viranomaisen antamaa kieltoa tai määräystä voidaan tehostaa uhkasakolla tai uhalla, että tekemättä jätetty toimenpide teetetään laiminlyöjän kustannuksella.

Uhkasakkoa ja teettämisuhkaa koskevassa asiassa sovelletaan muutoin, mitä uhkasakkolaissa (1113/1990) säädetään.

Hallintolainkäyttölain 31 §:n 2 momentin mukaan päätös voidaan kuitenkin panna täytäntöön lainvoimaa vailla olevana, jos laissa niin säädetään tai jos päätös on luonteeltaan sellainen, että se on pantava täytäntöön heti, tai jos päätöksen täytäntöönpanoa ei yleisen edun vuoksi voida lykätä.

Maankäyttö- ja rakennuslain 186 §:n mukaan kunnan rakennusvalvontaviranomaisen on rakennustyön keskeyttämistä taikka uhkasakon tai teettämisuhan käyttämistä edellyttävän teon tai laiminlyönnin todettuaan ilmoitettava asiasta poliisille esitutkintaa varten.
Ilmoitus saadaan jättää tekemättä, jos tekoa tai laiminlyöntiä olosuhteet huomioon ottaen on pidettävä vähäisenä, eikä yleisen edun ole katsottava vaativan syytteen nostamista.

Muut sovellettavat oikeusohjeet

Uhkasakkolaki 6 §, 7 §, 8 §, 9 §, 18 §, 19 §, 22 §, 23 § ja 24 §

Stäng

Kyseessä olevaa parakkia on käytetty luvattomasti ainakin Olympiastadionin työmiesten majoitukseen. Asiasta on uutisoitu mediassa.

Stäng

Detta beslut publicerades 28.09.2020

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Pöytäkirjan 182 § (Valvontamaksun osalta).

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

VALITUSOSOITUS

Pöytäkirjan 182 § (Valvontamaksun osalta).

Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.

Valitusoikeus

Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa ja se, jonka valitusoikeudesta laissa erikseen säädetään. Viranomainen saa hakea muutosta valittamalla myös, jos valittaminen on tarpeen viranomaisen valvottavana olevan yleisen edun vuoksi.

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jona päätös on luovutettu asianosaiselle tai hänen lailliselle edustajalleen. Postitse saantitodistusta vastaan lähetetystä asiakirjasta katsotaan asianosaisen saaneen tiedon saantitodistuksen osoittamana aikana.

Käytettäessä todisteellista sähköistä tiedoksiantoa päätös katsotaan annetun tiedoksi, kun asiakirja on noudettu viranomaisen osoittamalta palvelimelta, tietokannasta tai muusta tiedostosta.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen

Valitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:    
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimusten perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite).

Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireillepanijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Stäng

Föredragande

yksikön päällikkö
Pentti Ruuska

Mer information fås av

Pentti Ruuska, yksikön päällikkö, puhelin: +358 9 310 26218

pentti.ruuska@hel.fi

Bilagor

3. Eräkuru tarkastuslausunto
4. Eräkuru Oy Kaupparekisteriote
5. Käräjäoikeus estetodistus
6. Yleistiedoksianto luvaton parakkirakennus ja pressuhalli

I beslutsdokumenten nämns bilagor som inte publiceras på nätet. Bort lämnas bilagor som innehåller sekretessbelagda uppgifter, bilagor som innehåller uppgifter som kan äventyra integritetsskyddet eller sådana som man inte av tekniska orsaker kunnat överföra till elektroniskt format. (Offentlighetslagen 621/1999, Lagen om tjänster inom elektronisk kommunikation 917/2014, Dataskyddslagen 1050/2018, Lagen om behandling av personuppgifter inom social- och hälsovården 703/2023, Lagen om offentlig upphandling och koncession 1397/2016). Upplysningar om stadsstyrelsens beslutshandlingar fås också från Helsingfors stads registratorskontor.