Katusuunnitelma, tontti 36030/14, Katariina Saksilaisen katu välillä Pornaistenniemi, Viikki

HEL 2020-008863
Ärendet har nyare handläggningar
Ärende 12. / 636 §

Katariina Saksilaisen katu välillä Pornaistenniemi – tontti 36030/14, katusuunnitelman hyväksyminen, Viikki

Stadsmiljönämnden

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunta päätti hyväksyä Katariina Saksilaisen kadun välillä Pornaistenniemi – tontti 36030/14 katusuunnitelman nro 31343/1.

Käsittely

Asian aikana kuultavana oli tiimipäällikkö Silja Hurskainen. Asiantuntija poistui kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Stäng

Lähtökohdat ja tavoitteet

Katariina Saksilaisen katu on nykyinen asuinalueen tonttikatu, joka rakennetaan valmiiksi Viikinrannan asuinalueen reunalta lähes Matinsillalle asti. Kadun osuus välillä Viikintie – Pornaistenniemi on rakennettu 2000-luvun alkupuolella. Uusi katuosuus sijoittuu Pornaistenniemen puistoalueen ja asemakaavoittamattoman peltoalueen väliin. Eteläpäässä katualue rajautuu Vanhankaupunginlahden lintuvesi -Natura 2000-alueeseen. Suunnittelualue sijaitsee myös maakunnallisesti arvokkaalla kulttuuriympäristöalueella (Vantaanjokilaakson maisema-alue), sekä osittain liito-oravan ydinalueella. Liito-oravan ydinalueen johdosta uusi katualue sijaitsee osittain asemakaavoittamattomalla alueella sekä autoliikenteen ja pyöräilyn käyttämä pyöräkatu pieneltä osin puistoalueella.

Katusuunnitelma sopeutuu voimassa olevan asemakaavan nro 12160 (tullut voimaan 6.6.2014) mukaiseen ympäristöön, vaikka poikkeaa vähäiseltä osin tästä asemakaavasta. Katusuunnitelma on laadittu yhteistyössä Maankäyttö ja kaupunkirakenne -palvelukokonaisuuden kaupunkitila- ja maisemasuunnittelupalvelun sekä liikenne- ja katusuunnittelupalvelun kanssa.

Kadun rakentamisen tavoitteena on mahdollistaa asemakaavan nro 12160 mukaisen kadun, pysäköintipaikkojen ja baanayhteyden rakentaminen, liikenneturvallisuuden parantaminen, ketterien kioskien toiminnan mahdollistaminen ja tapahtumasähkön rakentaminen alueelle.

Suunnitelma

Katariina Saksilaisen katu välillä Pornaistenniemi – tontti 36030/14 (liite 2)

Katariina Saksilaisen katu välillä Pornaistenniemi – tontti 36030/14 on nykyinen, osittain valmiiksi rakennettu, päättyvä tonttikatu. Katu on rakennettu valmiiksi 2000-luvun alkupuolella osuudelta Viikintie – Pornaistenniemi.

Kadun uudelle osuudelle, joka on nykyisin hiekkapintainen väylä, rakennetaan asemakaavan mukaisesti pysäköintipaikkoja ja se päällystetään asfaltilla. Kadusta rakennetaan pyöräkatu, jossa pyöräliikenne ja autoliikenne kulkevat samalla väylällä. Kadun eteläpäähän rakennetaan kääntöpaikka. Katualueelle varataan tilaa ketterille kioskeille.

Katariina Saksilaisen kadun katualueen toimintoja on laajennettu katualueen ulkopuolelle, jossa ei ole voimassa olevaa asemakaavaa, liito-oravan ydinalueen turvaamisen takia. Liito-oravan ydinalue ja kaavoittamattomalle alueelle ulotettu kadun osa on esitetty katusuunnitelmassa. Maanomistaja kaavoittamattomalla alueella on Helsingin kaupunki. Maankäyttöjohtaja on myöntänyt poikkeamisen asemakaavasta siltä osin, kun asemakaavassa osoitetulle katualueen osalle sijoitetaan viheralueita sekä tehnyt suunnittelutarveratkaisun asemakaavoittamattomalle alueelle sijoittuvan katualueen osalta (9.12.2020 § 116). Poikkeamisen ehtona on, että liito-oravien ydinalueella olevaa puustoa ei saa kaataa sekä sitä tulee suojella rakentamisen aikaisilta häiriötekijöiltä. Kadun linjausmuutoksesta johtuen autoliikenteen käyttämä pyöräkatu sijoittuu n. 6 m matkalla puistoalueelle enimmillään 1,2 m leveydeltä. Tällä ei ole vaikutusta puiston puihin tai toimintoihin. Alue, jolle katualuetta on tarpeen leventää, on jo nykyään suurelta osin pysäköintikäytössä.

Katusuunnitelmaehdotus on laadittu Pornaistenniemen puistosuunnitelman nro VIO 6079/1 kanssa kokonaisuutena.

Suunnitelman tarkempi kuvaus ilmenee suunnitelmaselostuksesta nro 31343/1 (liite 1). Koostepiirustus, jossa on Pornaistenniemen puistosuunnitelma mukana, on liitteenä 3.

Katu sopeutuu asemakaavan mukaiseen ympäristöönsä ja täyttää toimivuuden, turvallisuuden ja viihtyisyyden vaatimukset.

Vuorovaikutus

Katusuunnittelu on toteutettu ”Yhteinen kunnallistekninen työmaa” sopimuksen (7.3.2017) mukaisesti yhteistyössä sopimuksen osapuolten kanssa. Sopimuksen osapuolia ovat Helsingin kaupunki, Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä (HSY), Helen Oy, Helen Sähköverkko Oy, Elisa Oyj, DNA Oyj, Telia Finland Oyj, Auris Kaasunjakelu Oy, Cinia Cloud Oy.

Sopimuksen mukaisesti kukin sopimuksen allekirjoittanut osapuoli sitoutuu suunnittelun aikana määrittelemään omat johtotarpeensa kohteessa ja tekemään omaa suunnittelua samanaikaisesti hankkeen etenemisen kanssa. Suunnittelun tavoitteena on aikaansaada rakennushankekohtaiset yhteiset ristiriidattomat suunnitelma-asiakirjat ja selostukset.

Katusuunnitelmaluonnos on ollut esillä kaupunkiympäristön Sörnäistenkadun asiakaspalvelupiste Tellingissä ja Helsingin kaupungin internetsivuilla 1.−14.6.2020 välisen ajan. Suunnitelmaluonnosta esiteltiin Uutta Koillis-Helsinkiä –verkkotilaisuudessa 1.6.2020 klo 17-19.

Asukaspalautteet on kirjattu vuorovaikutusmuistioon, joka on liitteenä 4.

Katusuunnitelmaehdotus on ollut nähtävillä 8.–21.9.2021 välisen ajan. Suunnitelman nähtävillä olosta on ilmoitettu kirjallisesti suunnittelualueen kiinteistöjen omistajille ja haltijoille.

Suunnitelmasta on jätetty yksi muistutus.

Muistutuksen käsittely

Muistutus

Muistutuksessa esitetään, että suunnitelma ei ole tieliikennelain mukainen. Katariina Saksilaisen kadun katusuunnitelmassa on samaan tilaan rakennettu ajorata sekä pyörätie. Selostukseen on kirjattu seuraavaa: "Ajorata, pyörätie sekä pysäköintipaikat päällystetään asfaltilla, joka on ajoradan kohdalla punaista." Tieliikennelaki määrittelee pyörätien seuraavasti: Tässä laissa tarkoitetaan pyörätiellä polkupyöräliikenteelle tarkoitettua, liikennemerkillä osoitettua, ajoradasta rakenteellisesti erotettua tai erillistä tien osaa taikka erillistä tietä;

Suunnitelma ei siis ole tieliikennelain mukainen, koska tieliikennelain mukaan pyörätie ja ajorata eivät voi jakaa samaa fyysistä tilaa. Tämän takia suunnitelmaa ei tule hyväksyä.

Muistutuksessa esitetään myös, että suunnitelma rikkoo pyöräilyinfrastruktuurin yhtenäisyyttä. Muualla Helsingissä ajoradan viereen rakennettuja pyöräteitä on erotettu ajoradasta merkitsemällä ne punaisella maalilla. Suunnitelma merkitä (laiton) yhdistetty ajorata ja pyörätie punaisella maalilla rikkoo olemassa olevia käytänteitä. Tämän takia suunnitelmaa ei tule hyväksyä.

Esittelijän vastaus muistutukseen

Katariina Saksilaisen kadusta välillä Pornaistenniemi – tontti 36030/14 suunnitellaan pyöräkatu. Pyörätietä, jossa on vain pyöräliikenne sallittu, on suunnittelualueella Pornaistenniemen puiston puolella merkittynä punaisella pintamateriaalilla, mutta Katariina Saksilaisen kadun osuus on pyöräkatua. Pyöräkatu on 1.6.2020 voimaan tulleen tieliikennelain mukainen uusi katutyyppi. Pyöräkatuja on rakennettu muun muassa Helsinkiin (Kulosaaren puistotie) ja Joensuuhun (Kauppakatu). Pyöräkadulla sekä pyöräilijät että autoilijat ajavat ajoradalla. Vallitsevan nopeuden asettavat pyöräilijät. Pyöräkadun tunnistaa liikennemerkistä. Liikennemerkit suunnitellaan erillisessä liikenteenohjaussuunnitelmassa ja toteutetaan kadun rakentamisen yhteydessä. Pyöräkadulla käytetään punaista asfalttia.

Pyöräkatu on tieliikennelain mukainen ja alueelle soveltuva ratkaisu. Suunnitelma ei riko pyöräilyinfrastruktuurin yhtenäisyyttä. Helsingissä on erilaisia pyöräliikenneinfran ratkaisuja ja tämän suunnitelman alueella pyöräkaturatkaisu on niistä parhaiten soveltuva eri reunaehdot (muun muassa liito-oravan ydinalue, pyöräilijöiden määrä ja autoliikenteen määrä) huomioiden. Suunnittelun alkuvaiheessa mietittiin myös erillistä pyörätietä, mutta se todettiin mahdottomaksi liito-oravan ydinalueen aiheuttaman tilanahtauden takia. Suunnitteluratkaisut ovat pyöräliikenteen suunnitteluohjeiden mukaisia.

Muistutus ei aiheuta muutoksia katusuunnitelmaan.

Kustannukset ja aikataulu

Katusuunnitelman rakennuskustannukset ovat 935 700 euroa (alv. 0 %), 268 euroa/m² (alv. 0 %).

Kadun vuotuiset ylläpitokustannukset ovat noin 22 800 euroa (alv. 0 %). Ylläpitokustannukset ovat noin 5 700 euroa kalliimmat kuin nykyisin.

Rakentamiseen on varauduttu kaupunkiympäristölautakunnan talousarvioehdotuksessa alkaen vuodesta 2022.

Hanke rahoitetaan talousarvion kohdasta 8 03 01 02 Perusparantaminen ja liikennejärjestelyt.

Sovelletut säännökset

Maankäyttö- ja rakennuslaki 85 §, 62 §

Maankäyttö- ja rakennusasetus 41-43 §.

Toimivalta

Hallintosäännön 16 luvun 1 § 2 mom. kohdan 11 mukaan kaupunkiympäristölautakunta päättää katu-, puisto- tai muun yleisen alueen suunnitelman hyväksymisestä lukuun ottamatta taloudellisesti tai periaatteellisesti vähäisiä suunnitelmia.

Stäng

Detta beslut publicerades 24.11.2021

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.

Valitusoikeus

Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen).

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen

Valitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutosta siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä

  • päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisesta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Hallinto-oikeus perii muutoksenhakuasian käsittelystä 260 euron oikeudenkäyntimaksun. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä. Maksua ei myöskään peritä eräissä asiaryhmissä eikä myöskään mikäli asianosainen on muualla laissa vapautettu maksusta. Maksuvelvollinen on vireillepanija ja maksu on valituskirjelmäkohtainen.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Stäng

Föredragande

va. kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Silja Hyvärinen

Mer information fås av

Silja Hurskainen, tiimipäällikkö, puhelin: 09 310 38939

silja.hurskainen@hel.fi