Puistosuunnitelma, Valpurinpuisto, Meilahti, VIO 6114/1

HEL 2020-009299
Ärendet har nyare handläggningar
§ 77

Valpurinpuiston puistosuunnitelman hyväksyminen, Meilahti

Markanvändningschef

Päätös

Maankäyttöjohtaja päätti hyväksyä Valpurinpuiston puistosuunnitelman suunnitelmapiirustus nro VIO 6114/1.

Päätöksen perustelut

Lähtökohdat ja tavoitteet

Valpurinpuisto sijaitsee Helsingissä Meilahden (15) kaupunginosassa, Puisto on voimassaolevassa asemakaavassa nro 9318 puisto (VP) merkinnällä. Valpurinpuiston pinta-ala on n. 22 000 m². Suunnitelman toimenpidealueiden pinta-ala on 3 300 m² eli noin 15% puistosta.

Puistosuunnitelma perustuu osallistavan budjetoinnin (OmaStadi -palvelu) kautta jätettyyn ja helsinkiläisten äänestyksessä toteutettavaksi kohteeksi valitsemaan kehitysehdotukseen ”Valpurinpuisto - aktiivinen ja yhteisöllinen keidas Meilahdessa”. Työn tavoitteena on Valpurinpuiston korjaus ja toiminnallisuuden monipuolistaminen eri kohderyhmät huomioiden alueen yhteisöllisyyttä kasvattaen.

Valpurinpuisto rajoittuu pohjoisessa Pihlajatien, etelässä Mäntytien kerrostaloalueisiin, idässä Meilahden ala-asteen kouluun ja lännessä Meilahden yläasteen kouluun. Se tarjoaa virkistysmahdollisuuden lähiasukkaille sekä viereisten koulujen oppilaille välituntiaikoina.

Puiston etelä- ja pohjoisreunassa sijaitsee kivituhkapintaiset raitit, joiden välissä on nurmikenttä avokalliopaljastumineen, leikkialue sekä pelikenttä. Pelikenttä toimii talvisin luisteluratana. Leikkialue on varustetasoltaan vähäinen.

Suunnitelman sisältö

Suunnitelmaratkaisut keskittyvät käyttäjien esittämiin toiveisiin käytön monipuolistamisesta ja parantamisesta. Puistoon rakennetaan uusi kiipeilyalue Meilahden ala- ja yläasteen oppilaiden äänestä-mistä välinevaihtoehdoista alueen keskiosaan. Nykyinen keinu ja liukumäki/kiipeilyteline poistetaan huonokuntoisena uuden kiipeily-telinekokonaisuuden kohdalta ja ne korvataan uudella yhdistelmä-keinulla ja liukumäellä.

Leikkialueen pinta uusitaan turvahakkeella. Pientenlasten alueelle lisätään oma pienten keinu. Leikkialueen viereen rakennetaan kivi-tuhkapintainen oleskelualue pöytä-penkki ryhmineen. Lisäksi puistoon lisätään kaksi pingispöytää koulujen läheisyyteen sekä penkkejä ja roska-astioita käytävien varrelle. Pohjoisen kivituhkakäytävän varrelle lisätään muutama picnic-pöytäpenkkiryhmä.

Pelikentän kivituhkapinta uusitaan tarvittavilta osin ja kentän laidalle sijoitetaan uusi katos, jossa on penkki ja pöydät. Kentän huono-kuntoinen koripalloteline korvataan uudella.

Suunnitelman (liite 2) tarkempi kuvaus ilmenee liitteenä olevasta suunnitelmaselostuksesta nro VIO 6114/1 (liite 1).

Puisto sopeutuu asemakaavan nro 9318 mukaiseen ympäristöönsä ja täyttää toimivuuden, turvallisuuden ja viihtyisyyden vaatimukset.

Vuorovaikutus

Puistosuunnitelmaluonnos oli esillä Helsingin kaupungin verkko-sivulla osoitteessa www.hel.fi/suunnitelmat (kohdassa Katu- ja puistosuunnitelmat) 17.6.–1.7.2020 välisenä aikana. Tiedote puistosuunnitelmaluonnoksen esilläolosta lähetettiin myös alueen kouluille, päiväkodeille ja kaupunginosayhdistykselle. Asukastilaisuutta ei voitu järjestää vallitsevan koronatilanteen takia, joten vuorovaikutus on tapahtunut poikkeuksellisesti ainoastaan verkossa.

Mahdolliset kommentit suunnitelmiin pyydettiin toimittamaan 1.7.2020 mennessä.

Sähköpostitse saatiin 17 palautetta ja yksi palaute tuli palautejärjestelmä kautta.

Yleisesti puiston kunnostamista pidettiin hyvänä asiana, mutta suunnitelmiin toivottiin lähes kaikissa palautteissa muutoksia. Yleisesti penkkien ja roska-astioiden lisäämistä sekä valaistuksen tehostamista puiston nykyisten puistokäytävien varrelle pidettiin hyvänä asiana, leikkivälineiden sijoittelua ja uusien puistokäytävien linjausta vastustettiin. Palautteissa toivottiin myös nykyisten puistosuunnitelman toimenpiteiden lisäksi uusia toimenpiteitä osaksi hanketta.

Saatu asukaspalaute on kirjattu vuorovaikutusmuistioon (liite 3).

Kustannukset ja aikataulu

Puiston rakentamisen kustannukset ovat noin 330 000 euroa eli noin 100 euroa/m² (alv. 0 %) toimenpidealueilla (3 300 m²).

Valpurinpuisto kuuluu hoitoluokkaan A2.

Vuosittaiset ylläpitokustannukset toimenpidealueella (3 300 m²) ovat noin 8250 € eli 2,5 euroa/m² (alv 0 %).

Puiston rakentamiseen on varauduttu kaupunkiympäristölautakunnan talousarvioehdotuksessa vuodesta 2020 alkaen.

Hanke rahoitetaan talousarvion kohdasta 8 03 01 01 Uudisrakentaminen.

Sovelletut säännökset

Maankäyttö- ja rakennuslaki 90 § 1-3 momentti.

Kuntalaki 29 §

Hallintosääntö 16 luku 5 § 1 mom. kohta 1

Detta beslut publicerades 18.09.2020

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.

Valitusoikeus

Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen).

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen

Valitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutosta siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä

  • päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisesta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Hallinto-oikeus perii muutoksenhakuasian käsittelystä 260 euron oikeudenkäyntimaksun. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä. Maksua ei myöskään peritä eräissä asiaryhmissä eikä myöskään mikäli asianosainen on muualla laissa vapautettu maksusta. Maksuvelvollinen on vireillepanija ja maksu on valituskirjelmäkohtainen.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11–13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Stäng

Mer information fås av

Jere Saarikko, projektinjohtaja, puhelin: 09 310 39857

jere.saarikko@hel.fi

Beslutsfattare

Rikhard Manninen
maankäyttöjohtaja