Valtuustoaloite, vapaaehtoinen pyörärekisteri Helsinkiin pyörävarkauksien ennaltaehkäisemiseksi

HEL 2020-010634
Ärendet har nyare handläggningar
Ärende 17. / 112 §

Valtuutettu Ville Jalovaaran aloite vapaaehtoisen pyörärekisterin perustamisesta Helsinkiin

Helsingfors stadsstyrelse

Päätös

Kaupunginhallitus päätti katsoa aloitteen loppuun käsitellyksi.

Käsittely

Esittelijä totesi, että perusteluja on täydennetty pöydällepanon aikana.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Stäng

Valtuutettu Ville Jalovaara ja 5 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että Helsinkiin perustetaan vapaaehtoinen sähköinen pyörärekisteri ja tiedustellaan pääkaupunkiseudun kuntien kiinnostusta osallistua hankkeeseen.

Kaupunginhallituksen 2.11.2020 hyväksymän Pyöräliikenteen kehittämisohjelman 2020-2025 päätavoite on, että Helsinki on kaikenikäisille sopiva ympärivuotinen pyöräilykaupunki. Ohjelmalla pyritään nostamaan pyöräliikenteen kulkumuoto-osuus vähintään 20 %:iin vuoteen 2035 mennessä. Päätavoitteelle on asetettu viisi alatavoitetta, joista neljäs koskee pyöräpysäköintiä ja palveluita: ”Pyöräpysäköintipaikkojen ja -palveluiden määrä vastaa kysyntää ja ne ovat laadukkaita.” Tällä pyritään mm. ennaltaehkäisemään pyörävarkauksia julkisilla paikoilla.

Ottaen huomioon, että tarjontaa pyörärekistereistä on jo olemassa, ei kaupunginhallitus pidä rekisterin perustamista kaupungin toimesta tarkoituksenmukaisena. On tärkeä tiedostaa, että pyörävarkaudet ovat valitettavan yleisiä myös ns. pyöräilyn mallikaupungeissa, kuten Amsterdamissa ja Kööpenhaminassa, vaikka kyseisissä kaupungeissa on käytössä rekisteri- ja muita palveluja. Pyörävarkauksien ennaltaehkäiseminen edellyttää laajan keinovalikoiman hyödyntämistä. Pyörävarkauksien ennaltaehkäisemiseksi tulee panostaa pyöräliikenteen kehittämisohjelman mukaisesti pyöräpysäköintipaikkojen ja -palvelujen laatuun ja määrään, jotka pitävät sisällään mm. valvottuja pyöräpysäköintilaitoksia.

Aloitteesta on saatu kaupunkiympäristön toimialan lausunto.

Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 2 momentin mukaan kaupunginhallitus antaa vastauksen aloitteeseen, jonka on allekirjoittanut vähemmän kuin 15 valtuutettua.

Stäng

Kaupunginhallitus 01.02.2021 § 87

Päätös

Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Käsittely

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti panna asian pöydälle Tomi Sevanderin ehdotuksesta.

Esittelijä
kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna
Lisätiedot

Suvi Rämö, hallintoasiantuntija, puhelin: 310 32174

suvi.ramo@hel.fi

Kaupunkiympäristön toimiala 18.12.2020

Kaupunkiympäristön toimiala antaa kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Helsingissä on määrätietoisesti tutkittuun tietoon perustuen ja kansainvälisesti parhaaksi todetuilla käytännöillä kehitetty pyöräliikennettä vuodesta 2012, jolloin kantakaupungin pyöräliikenteen tavoiteverkko hyväksyttiin kaupunkisuunnittelulautakunnassa. Pyöräliikenteen kehittämisen nykytilannetta ja tavoitteiden tarkoituksenmukaisuutta tarkistettiin pyöräliikenteen kehittämisohjelma 2020-2025:ssa, joka hyväksyttiin kaupunginhallituksessa 2.11.2020. Kehittämisohjelman päätavoite on, että Helsinki on kaiken ikäisille sopiva ympärivuotinen pyöräilykaupunki -pyöräliikenteen kulkutapaosuus on vähintään 20 % vuoteen 2035 mennessä. Päätavoitteelle on asetettu viisi alatavoitetta, joista neljäs käsittelee pyöräpysäköintiä - ja palveluita: ”Pyöräpysäköintipaikkojen ja -palveluiden määrä vastaa kysyntää ja ne ovat laadukkaita.” Tällä pyritään entistä enemmän kehittämään mm. julkisten alueiden pyöräpysäköintiä pyörävarkauksia ennaltaehkäisevällä tavalla. Keskeisiä keinoja ovat pyörien runkolukitusmahdollisuus ja alueiden tehostettu valvonta. Muitakin keinoja pyörävarkauksien ennalta ehkäisemiseksi on syytä pohtia.

Helsingissä voidaan hyödyntää kokemuksia maailman johtavista pyöräilykaupungeista, Kööpenhaminasta ja Amsterdamista. Tanskassa on käytössä kansallinen pyörärekisteri, joka toimii siten, että polkupyörän runkonumero rekisteröidään polkupyörää ostettaessa. Amsterdamissa on käytössä polkupyörien rekisteröintipalvelu sekä kaupungin hallinnoima polkupyörävarikko (https://www.amsterdam.nl/en/traffic-transport/bicycle-removed/(Länk leder till extern tjänst)). Polkupyörävarikolle kerätään hylättyjä ja haittaavasti jätettyjä pyöriä ja niistä tarkistetaan polkupyörärekisteriä hyödyntäen, ovatko ne varastettuja, jolloin varastetut pyörät voidaan palauttaa niiden omistajille. Amsterdamissa ei ole tehty laajaa selvitystä rekisterin vaikuttavuudesta pyörävarkauksiin. Vancouverissa käyttöön otetun palvelun kokemukset ovat olleet hyvin myönteisiä, mutta tutkimuksia sen vaikuttavuudesta varkauksiin ei myöskään ole tehty.
Vapaaehtoisuuteen perustuvalla pyörärekisterillä voi Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla olla potentiaalia erityisesti arvokkaimpien polkupyörien kuten erilaisten sähkö- ja tavarapyörien osalta. Mahdollinen palvelu tulisi kehittää yhteistyössä Poliisin kanssa ja sen tulee perustua vapaaehtoisuuteen ja olla mahdollisimman edullinen. Palvelu ei myöskään saa huonontaa rekisteriin kuulumattomien polkupyörien varkauksien käsittelyä. Ainakin yksi maksullinen, Suomen Omaisuusturva Oy:n hallinnoima rekisteri on jo  olemassa: https://www.pprek.fi/(Länk leder till extern tjänst).

Mahdollisen pyörärekisterin lisäksi pyörävarkauksien ennaltaehkäisemiseksi tulee panostaa pyöräliikenteen kehittämisohjelman mukaisesti pyöräpysäköintipaikkojen ja -palvelujen laatuun ja määrään, jotka pitävät sisällään mm. valvottuja pyöräpysäköintilaitoksia. On myös tärkeä tiedostaa, että pyörävarkaudet ovat valitettavan yleisiä myös maailman parhaissa pyöräilykaupungeissa, kuten Amsterdamissa ja Kööpenhaminassa. Tämä siitäkin huolimatta, että kyseisissä kaupungeissa on rekisteri- ja muita palveluja käytössä. Pyörävarkauksien ennaltaehkäiseminen edellyttää näin ollen laajan keinovalikoiman hyödyntämistä.

Valtuustoaloite

"Vapaaehtoinen pyörärekisteri Helsinkiin pyörävarkauksien ennaltaehkäisemiseksi

Helsinki on investoinut viime vuosina merkittävästi pyöräverkon kehittämiseen. Pyörän käyttö liikkumismuotona ei ole kuitenkaan täysin tavoitteiden mukaan lisääntynyt. Tähän vaikuttaa monet syyt. Vuonna 2018 tehdyssä pyöräilybarometrissa ilmeni, että pelko pyörän varastamisesta ja ilkivallasta oli Helsingissä yksi merkittävä peruste olla käyttämättä pyörää. Barometrissa toivottiin pyörien ja niiden pysäköintipaikkojen parempaa suojaamista ilkivallalta ja varkauksilta. Helsingin pyörien pysäköinnin vuosien 2014-2018 kehittämisohjelmassa todettiin myös, että pyörävarkaudet hidastavat pyöräilyn suosion lisääntymistä.

Alkuvuoden 2020 tilastot osoittavat, että poliisille ilmoitetut pyörävarkaudet ovat lisääntyneet merkittävästi Helsingissä. Ajanjaksolla 1.1.-12.7.2020 Helsingissä varastettiin 2082 polkupyörää. Määrä oli 267 suurempi kuin vastaavana ajanjaksona vuonna 2019. Koska poliisin resurssit ovat rajalliset, valvottujen pysäköintipaikkojen ja turvalukkojen rinnalle tarvitaan uusia keinoja pyörävarkauksien ennalta ehkäisemiseksi.

Useissa kaupungeissa maailmalla on saatu hyviä kokemuksia vapaaehtoisesta polkupyörärekisteristä. Rekisteri on käytössä esimerkiksi Kanadan Vancouverissa, josta voidaan ottaa mallia Helsinkiin. Pyörän omistaja syöttää rekisteriin pyörän runkonumeron ja muut tunnistetiedot. Pyörän voi varustaa esimerkiksi pyöräliikkeistä saatavalla rekisteröinnistä kertovalla tarralla. Jos pyörä anastetaan, omistaja ilmoittaa varkaudesta poliisin ohella rekisteriin.

Rekisteri ennaltaehkäisee varkauksia, koska se vaikeuttaa anastetun pyörän myyntiä. Jos pyörä löydetään, rekisteröinti helpottaa sen palauttamista oikealle omistajalle. Ehdotan valtuustoaloitteella, että Helsinkiin perustetaan vapaaehtoinen sähköinen pyörärekisteri ja tiedustellaan pääkaupunkiseudun kuntien kiinnostusta lähteä mukaan hankkeeseen."

Lausuntopyyntö

Kaupunginkanslia on pyytänyt kaupunkiympäristön toimialaa antamaan lausunnon kaupunginhallitukselle 21.12.2020 mennessä.

Lisätiedot

Oskari Kaupinmäki, liikennesuunnittelija, puhelin: 310 22589

oskari.kaupinmaki@hel.fi
Stäng

Detta beslut publicerades 18.02.2021

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Stäng

Föredragande

kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna

Mer information fås av

Suvi Rämö, hallintoasiantuntija, puhelin: 09 310 32174

suvi.ramo@hel.fi