Avustuksen myöntäminen, kulttuuripalvelut, kehittämisavustukset, taide- ja kulttuuriavustukset vuodelle 2021
Finnish Music Hall of Fame Oy:n kehittämisavustus 2021
Päätös
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuuri- ja kirjastojaosto myönsi kehittämisavustusta vuodelle 2021 seuraavasti:
Hakija | Kuvaus | Haettu 2021 | Avustus 2021 |
Finnish Music Hall of Fame Oy | Suomalaisen Musiikkimuseo Famen toiminnan kehittämiseen vuonna 2021 (kolmivuotisen avustuksen jatkohakemus) | 200 000 | 70 000 |
Avustukset ovat harkinnanvaraisia.
Ohjeet avustuksen saajalle
Avustuksen ensimmäinen erä, 90 %, maksetaan heti päätöksen jälkeen ja 10 % hankkeen vuosiraportin toimittamisen jälkeen. Raportti on toimitettava avustuksen myöntäjälle viimeistään 15.12.2021.
Mikäli avustuksen saaja on velkaa kaupungille, kuitataan myönnetystä avustuksesta kaupungin perimiskelpoinen saatava avustuksen saajalta.
Ohjeet avustuksen käyttämisestä, raportoinnista, avustuksen maksamisesta ja Helsinki-tunnuksen käytöstä löytyvät toimialan nettisivuilta hel.fi/kulttuurinavustukset > Avustuksen käyttäminen ja raportointi:
Kaupungilla on oikeus periä avustus tai sen osa takaisin, mikäli avustuksen saaja ei noudata avustusehtoja.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Kehittämisavustuksia myönnetään helsinkiläisille rekisteröityneille taide- ja kulttuurilaitoksille sekä -yhteisöille.
Kehittämisavustusta voidaan myöntää hankkeisiin jotka vastaavat kulttuurin kentällä koettuun kehittämistarpeeseen (esimerkiksi silloin, kun vastaava toiminta puuttuu kaupungista) ja jotka hyödyttävät taiteen ja kulttuurin kenttää toteuttajatahoaan laajemmin, tukevat kaupungin valtuustostrategisia ja kulttuuripoliittisia tavoitteita.
Avustettavaa toimintaa ovat esim. yhteistyöverkostot, kokeilut ja uudet työskentelytavat (esim. uudenlaiset toimintamallit, konseptit, uudenlaiset tilaratkaisut), hankkeet, joilla tavoitellaan kulttuurista ja taiteellista uudistumista ja kehittämistä.
Avustusta voivat saada myös osaamisen kehittämisen hankkeet. Kehittämisavustus voidaan myöntää 1–3-vuotisena.
Musiikkimuseo Famen kehittämisavustus
Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnan kulttuurijaosto myönsi 28.5.2019, § 13 Finnish Music Hall of Fame Oy:lle kolmivuotisen kehittämisavustuksen vuosille 2019-2021. Avustus vahvistetaan vuosittain kulttuuri- ja kirjastojaostossa. Musiikkimuseo hakee kolmatta vuotta kehittämisavustusta toimintansa kehittämiseen vuodeksi 2021. Hakemus saapui 25.11.2020.
Musiikkimuseo sijaitsee kauppakeskus Triplan yhteydessä Pasilassa. Museon sisältö on toteutettu uutta teknologiaa hyödyntäen. Sen tarkoitus on tulevaisuudessa tavoittaa 100 000 kotimaista ja ulkomailta tulevaa vierailijaa vuosittain.
Musiikkimuseo avautui lokakuussa 2019 ja joutui sulkemaan ovensa Covid-19 viruksen takia jo 15.3. 2020, ollen kesällä 2020 auki vain vähäisellä kapasiteetilla ja toiminnoilla syksyyn asti, jolloin se taas joutui sulkeutumaan. Sulkeutumiseensa mennessä siellä kävi ilmoituksensa mukaan 40 000 kävijää, jolla sen yleisötavoite täyttyi.
Yhtiö asetettiin yrityssaneerausmenettelyyn 3.11.2020. Kaupungin jo aiemmin myöntämän Musiikkimuseon kehittämisavustuksen kolmannen vuoden tukipäätöksen esittely on odottanut opetusministeriön päätöstä koskien Musiikkimuseon tekemää oikaisuvaatimusta saamaansa kielteiseen avustuspäätökseen. Nyt opetus- ja kulttuuriministeriö on oikaissut 10.5.2021 aiemmin 29.1.2021 tekemänsä päätöksen ja myöntänyt Musiikkimuseo Famelle yhteisöille tarkoitettua korona-tukea yhteensä 70 500 euroa.
Opetus- ja kulttuuriministeriö on päätökseen liittyvässä arvioinnissaan tarkastellut yrityssaneeraukseen asettamisen merkitystä avustuksen myöntämiselle. Ministeriön kyseessä olevan erityisavustuksen tarkoituksena on ollut tukea sellaisia taide- ja kulttuurialan yhteisöjä, jotka kärsivät maksuvalmiuden puutteesta COVID-19 -pandemian johdosta. Tämän vuoksi ministeriö ei ole katsonut yrityssaneeraukseen asettamista ehdottamana esteenä myöntää avustusta Musiikkimuseo Famelle. Ministeriö katsoo myös, että se on saanut riittävän selvityksen siitä, että toiminnan jatkuvuus on mahdollista turvata, jos avustus myönnetään.
Edelliseen perustuen esittelijä katsoo, että ei ole ehdotonta estettä hyväksyä kolmatta jo päätettyä tukivuotta Famen toiminnan turvaamiseksi ja että kaupunki on saanut riittävän selvityksen siitä, että toiminnan jatkuvuus on mahdollista turvata, jos avustus myönnetään.
Vuonna 2019 kirjasto- ja kulttuurijaosto päätti 28.5.2019, § 13 myöntää hakijalle kolmen vuoden kehittämisavustuksen seuraavalla kuvauksella:
Finnish Music Hall of Fame Oy hakee Helsingin kaupungilta kolmivuotista avustusta (250 000 euroa/vuosi) musiikkimuseo Famen perustamiseen.
Museossa pääosassa ovat suomalainen musiikki ja sen tekijät 1890-luvulta tähän päivään asti. Hankkeen rahoituskustannukset ovat yhteensä noin 4,5 miljoonaa euroa. Musiikkimuseo Fame valmistuu Pasilan Triplaan lokakuussa 2019. Hanke toteutetaan yhteistyössä Opetus- ja kulttuuriministeriön, Kansallismuseon, Helsingin kaupunginmuseon ja useiden musiikkialan organisaatioiden sekä erilaisten yritysten kanssa.
Fame on Suomen ensimmäinen kaiken musiikin museo, ja se esittelee suomalaista musiikkia ja sen tekijöitä laaja-alaisesti uusimman teknologian keinoin. Tavoitteena on luoda täysin uudenlainen, innovatiivinen, omaleimainen ja kansainvälisesti vetovoimainen kohde Helsingin kulttuuritarjontaan, joka toimii sekä suomalaisen musiikin että kotimaisten teknologisten innovaatioiden näyteikkunana.
Haetun avustuksen käyttötarkoituksena on elämyksellisen, innovatiivisen ja kokemuksellisen museosisällön tuottaminen ja kehittäminen, ja museosisällön avaaminen kaupunkilaisten ja muiden museokävijöiden saataville. Suurin osa museon sisällöistä tuotetaan digitaalisiin alustoihin.
Tavoitteena on tuottaa niihin jatkuvasti uusia sisältöjä. Sisältöjen ketterä tuottaminen, ajankohtaisuus ja eteenpäin kehittäminen pitää museon elinvoimaisena ja kiinnostavana. Museon toiminta tukee asianomaisia startup- ja teknologiatoimijoita ja luo heille uusia työmahdollisuuksia kotimaassa ja ulkomailla.
Musiikkimuseosta on tarkoitus tehdä vetovoimainen matkailukohde kotimaisten ja ulkomaisten kävijöiden keskuudessa. Tähän pyritään toimimalla aktiivisesti yhdessä mm. Helsinki Marketingin kanssa. Tavoitteena on saada museoon vuosittain 100 000 kotimaista ja ulkomaista kävijää.
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta on päättänyt kulttuurin ja vapaa-ajantoimialan yhteiset avustusperiaatteet 13.02.2018, § 28. Kulttuurijaosto on hyväksynyt tarkemmat avustusmuodot ja arviointikriteerit 20.3.2018, § 10.
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuuri- ja kirjastojaosto vastaa taide- ja kulttuuritoimintaan sekä kulttuuripolitiikkaan tarkoitettujen avustusten jakamisesta hallintosäännön 17 luvun 2 §:n 3 kohdan mukaisesti jakamalla avustusmäärärahoja.
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuuri- ja kirjastojaosto 08.12.2020 § 39
24.11.2020 Ehdotuksen mukaan
10.11.2020 Pöydälle
Detta beslut publicerades 21.05.2021
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Föredragande
Mer information fås av
Sampo Laurikainen, kulttuurituottaja, puhelin: 09 310 80007