Toimivallan siirtäminen kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalla nuorisopalvelujen aluepäälliköiden hankinta-asioissa

HEL 2020-011220
§ 5

Työsuhteisen oikeus toteuttaa hankintoja viranhaltijan lukuun

Områdeschefen

Päätös

Pohjoisen nuorisotyön aluepäällikkö päätti oikeuttaa nuorisopalveluiden etsivän nuorisotyön yksikön alla olevat työntekijät toteuttamaan hankintoja heille kullekin myönnetyllä luottokortilla 1000 euroa/kk 1.1.2022 lähtien edellyttäen, että

-
toimialan talousarviossa (tai projektilla) on asianomaista hankintaa varten käytettävissä määrärahaa
-
toteutettava hankinta on työtehtävien hoidon kannalta tarpeellinen
-
hankinnan arvonlisäveroton arvo ei ylitä liitteessä olevaa työntekijän kohdalla mainittua euromäärää
-
hankinnan toteutuksessa noudatetaan lainsäädäntöä ja muita perusteita

Etsivä nuorisotyöntekijä: ********** ja **********

Nuoriso-ohjaaja: ********** ja **********

Päätöksen perustelut

Tarve kortille on työtehtäviin liittyvissä tilanteissa, joissa maksaminen kaupungin tilausjärjestelmän kautta ei ole mahdollista tai tarkoituksenmukaista.

Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto päätti 22.5.2017 (101§) siirtää hankintojen toimivaltaa kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan nuorisotyön aluepäällikölle. Hallintosäännön 20 luvun 8 § mukaan hankintavaltuuksia ei voida siirtää työsuhteessa olevalle. Mikäli toimialan tai liikelaitoksen toiminnan tarkoituksenmukaisen hoitamisen kannalta on tarpeen antaa työsuhteessa olevalle henkilölle oikeus toteuttaa hankintoja, voi viranhaltija oikeuttaa alaisensa työsuhteessa olevalle oikeus toteuttaa hankintoja viranhaltijan vastuulla.

Detta beslut publicerades 13.12.2021

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Stäng

Mer information fås av

Timo Kontio, toiminnanjohtaja, puhelin: 09 310 20804

timo.kontio@hel.fi

Beslutsfattare

Heidi Hållman
nuorisotyön aluepäällikkö