Toimivallan siirtäminen kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalla nuorisopalvelujen aluepäälliköiden hankinta-asioissa

HEL 2020-011220
§ 7

Työsuhteisen oikeus toteuttaa hankintoja viranhaltijan lukuun

Områdeschefen

Päätös

Itäisen nuorisotyön aluepäällikkö päätti myöntää hankintaoikeuden Essi Junikalle hänen toimiessaan työsuhteen sijaisena Herttoniemen nuorisotyöyksikössä toiminnanjohtajana ajalla 1.1.- 30.6.2021. Hankintaoikeus on 3000 € edellyttäen, että

  • toimialan talousarviossa (tai projektilla) on asianomaista hankintaa varten käytettävissä määrärahaa
  • toteutettava hankinta on työtehtävien hoidon kannalta tarpeellinen
  • hankinnan arvonlisäveroton arvo ei ylitä liitteessä olevaa työntekijän kohdalla mainittua euromäärää
  • hankinnan toteutuksessa noudatetaan lainsäädäntöä ja muita perusteita

Päätöksen perustelut

Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto päätti 22.5.2017 (101§) siirtää hankintojen toimivaltaa kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan nuorisotyön aluepäällikölle. Hallintosäännön 20 luvun 8 § mukaan hankintavaltuuksia ei voida siirtää työsuhteessa olevalle. Mikäli toimialan tai liikelaitoksen toiminnan tarkoituksenmukaisen hoitamisen kannalta on tarpeen antaa työsuhteessa olevalle henkilölle oikeus toteuttaa hankintoja, voi viranhaltija oikeuttaa alaisensa työsuhteessa olevalle oikeus toteuttaa hankintoja viranhaltijan vastuulla.

Detta beslut publicerades 22.12.2020

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Stäng

Mer information fås av

Riitta Jarva, toimistosihteeri, puhelin: 09 310 71253

riitta.jarva@hel.fi

Beslutsfattare

Katri Kairimo
nuorisotyön aluepäällikkö