Vahingonkorvaus, työsyrjintään perustuva vaatimus

HEL 2020-011723
Ärendet har nyare handläggningar
Ärende 6. / 70 §

Oikaisuvaatimus koskien päätöksenteon tuen yksikön päällikön päätöstä 22.12.2023 § 191 vahingonkorvausvaatimuksesta

Social-, hälsovårds- och räddningsnämnden

Päätös

Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta päätti hylätä ********** päätöksenteon tuen yksikön päällikön päätöksestä 22.12.2023 § 191 tekemän oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen tueksi ei ole esitetty sellaisia perusteluja, joiden vuoksi se tulisi hyväksyä.

Samalla sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta päätti jättää oikaisuvaatimuksen tutkimatta siltä osin kuin oikaisuvaatimuksessa on vaadittu asiakirjan korjaamista ja työsulkujen purkamista.

Käsittely

Helsingin kaupungin nuorisoneuvoston toimialalautakuntien edustajien osalta on sovittu, että edustajat eivät osallistu salassa pidettävien asioiden tai asiakirjojen käsittelyyn. Tästä syystä sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan nuorisoedustaja Eino Missi ei osallistunut tämän asian käsittelyyn.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Stäng

Taustaa

********** on tehnyt sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialalle korvausvaatimuksen, jolla hän on vaatinut toimialalta hyvitystä 4 800 euroa. Korvausvaatimuksessaan oikaisuvaatimuksen tekijä on kertonut pyytäneensä työkaverinsa kanssa kesällä 2019 palaveriaikaa Kustaankartanon seniorikeskuksen ylihoitajalta ja johtajalta. Palaveriaikaa ei ollut järjestynyt, vaan oikaisuvaatimuksen tekijän mukaan hänelle oli asetettu työsulut. Oikaisuvaatimuksen tekijä on tehnyt asiasta muistutuksia ja korvausvaatimuksia toimialalle. Hän on katsonut, että asian aiempaan käsittelyyn liittyvissä asiakirjoissa (HEL 2020-011723 ja HEL 2020-004795) on virheitä, jotka tulisi korjata. Oikaisuvaatimuksen tekijä on vaatinut toimialalta hyvitystä 4 800 euroa laajasta tapahtumaketjun läpikäymisestä. Hänen mukaansa työnantaja on toiminut huolimattomasti ja laiminlyönyt työtehtäviä.

Korvausvaatimus on käsitelty vahingonkorvausasiana siltä osin kuin siinä on ollut kyse hyvityksen vaatimisesta toimialalta. Oikaisuvaatimuksen tekijä on samassa yhteydessä esittänyt asiakirjan korjaamista ja työsulkujen purkamista koskevat vaatimukset, jotka on käsitelty vahingonkorvauksesta erillisessä menettelyssä ja joiden osalta hän on saanut toimialalta erillisen vastauksen.

Päätöksenteon tuen yksikön päällikkö on päätöksellään 22.12.2023 § 191 hylännyt korvausvaatimuksen. Päätöksen perustelujen mukaan asiakirjoista ilmenevä selvitys ei osoita, että oikaisuvaatimuksen tekijälle olisi aiheutunut vahingonkorvauslain perusteella korvattavaa vahinkoa. Se seikka, että oikaisuvaatimuksen tekijä on omasta aloitteestaan käynyt läpi hänen asiansa aiempaan käsittelyyn liittyviä tapahtumia, ei ole osoitus vahingon aiheutumisesta. Oikaisuvaatimuksen tekijän toimialalle aiemmin osoittamat muistutukset ja korvausvaatimukset ovat tulleet toimialalla loppuun käsitellyiksi, ja hänelle on ilmoitettu, että asian käsittely toimialalla on päättynyt.

Oikaisuvaatimuksen tekijä on 15.1.2024 tehnyt päätöksenteon tuen yksikön päällikön päätöksestä oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimus on tämän asian liitteenä 1.

Oikaisuvaatimus on tehty kuntalain 138 §:n mukaisessa määräajassa ja oikealle toimielimelle.

Oikaisuvaatimuksessa esitetyt vaatimukset

Oikaisuvaatimuksen tekijä on oikaisuvaatimuksessaan täydentänyt hyvitysvaatimuksensa perusteita. Oikaisuvaatimuksessa vaaditaan päätöksen oikaisua siten, että työntekijän kuuluisi saada hyvitystä, koska työnantaja ei ole järjestänyt selvityspalaveria, vaikka sitä on pyydetty vuonna 2019 ja sen jälkeenkin aina vuoteen 2023 asti. Lisäksi oikaisuvaatimuksessa vaaditaan työntekijöiden kuulemista selvityspalaverissa, asioiden selvittämistä, tietojen hankkimista sekä tietoa siitä ketä on kuultu ja milloin on kuultu. Lisäksi vaaditaan asioiden kirjaamista ja dokumentointia sekä asiakirjan korjaamista ja työsulkujen purkamista. Oikaisuvaatimuksen tekijä katsoo, että koska palaveria ei ole järjestetty eikä työntekijöitä ole kuultu, asiakirjassa on virheellistä tietoa. Oikaisuvaatimuksen tekijän mukaan asiakirjan sisältö muuttuu, kun työntekijöitä kuullaan ja työnantaja on halukas tekemään korjaukset asiakirjaan. Tällöin tulee esille, että työsulut ovat aiheettomat.

Oikaisuvaatimukseen saatu selvitys

Kustaankartanon seniorikeskuksen johtaja on lausunnossaan 15.2.2024 todennut, että hänellä ei ole lausuttavaa oikaisuvaatimuksen johdosta. Lausunto on tämän asian liitteenä 2.

Oikaisuvaatimuksen perusteiden arviointi

Oikaisuvaatimuksessa ei ole esitetty mitään sellaista uutta seikkaa, jonka perusteella asia tulisi ratkaista toisin kuin alkuperäisessä päätöksessä on tehty. Selvityspalaverin aiheena olevat tapahtumat sijoittuvat vuosille 2015, 2018 ja 2019, ja oikaisuvaatimuksen tekijä on itse purkanut työsopimuksensa Helsingin kaupungilla vuonna 2018. Oikaisuvaatimuksen tekijän pyytämää selvityspalaveria ei ole pidetty tarpeellisena, sillä palaverin pitäminen ei olisi muuttanut asian lopputulosta. Oikaisuvaatimuksen tekijä on aiemmin tehnyt samasta asiasta lukuisia muistutuksia ja korvausvaatimuksia, jotka ovat tulleet toimialalla loppuun käsitellyiksi.

Oikaisuvaatimuksen tekijä ei ole voinut osoittaa, että selvityspalaverin pitämättä jättämisestä olisi aiheutunut hänelle vahingonkorvauslain perusteella korvattavaa vahinkoa. Asiassa ei ole siten perusteita muuttaa päätöksenteon tuen yksikön päällikön tekemää päätöstä 22.12.2023 § 191.

Siltä osin kuin oikaisuvaatimuksen tekijä on vaatinut asiakirjan korjaamista ja työsulkujen purkamista oikaisuvaatimus jätetään tutkimatta. Oikaisuvaatimuksen tekijä on näiltä osin saanut toimialalta erillisen vastauksen.

Muutoksenhaku

Tämä päätös on kaupungin kannanotto vahingonkorvausasiaan. Oikaisuvaatimuksen tekijä voi saattaa kysymyksen siitä, onko Helsingin kaupunki velvollinen maksamaan korvausta, tutkittavaksi ja ratkaistavaksi riita-asian käsittelystä säädetyssä järjestyksessä käräjäoikeudessa.

Tähän päätökseen voidaan hakea muutosta Helsingin hallinto-oikeudelta kunnallisvalituksella. Hallinto-oikeus voi tutkia valituksen ainoastaan kuntalain 135 §:stä ilmenevillä perusteilla. Kunnallisvalituksen valitusperusteet ilmenevät tämän päätöksen liitteenä olevasta muutoksenhakuohjeesta. Vahingonkorvausvaatimuksen tutkiminen ei kuulu hallinto-oikeuden toimivaltaan.

Stäng

Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala Hallinto Hallintopalvelut Päätöksenteon tuki Yksikön päällikkö 22.12.2023 § 191 §

Päätös

Yksikön päällikkö päätti hylätä ********** (jäljempänä hakija) sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialalle osoittaman korvausvaatimuksen.

Päätöksen perustelut

Hakija on vaatinut toimialalle osoittamassaan korvaushakemuksessa (liite 1) hyvitystä 4.800 euroa laajasta tapahtumaketjun läpikäymisestä. Hakija on lisäksi esittänyt asiakirjan korjaamista ja työsulkujen purkamista koskevat vaatimukset, joita ei kuitenkaan käsitellä vahingonkorvausasioina vaan joiden osalta hakija saa toimialalta erillisen vastauksen.

Korvausvaatimuksensa perusteena hakija kertoo pyytäneensä työkaverinsa kanssa kesällä 2019 palaveriaikaa Kustaankartanon seniorikeskuksen ylihoitajalta ja johtajalta. Palaveriaikaa ei ole hakijan mukaan järjestynyt, vaan hakijalle oli asetettu työsulut. Hakija on tehnyt asiasta muistutuksia ja korvausvaatimuksia toimialalle. Hakija katsoo, että asian aiempaan käsittelyyn liittyvissä asiakirjoissa HEL 2020-011723 ja HEL 2020-004795 on virheitä, jotka tulisi korjata. Hakija on vaatinut toimialalta hyvitystä 4.800 euroa laajasta tapahtumaketjun läpikäymisestä. Hakijan mukaan työnantaja on toiminut huolimattomasti ja laiminlyönyt työtehtäviä.

Vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:n mukaan vahingonkorvaus käsittää hyvityksen henkilö- ja esinevahingosta sekä 4 a ja 6 §:ssä säädetyin edellytyksin kärsimyksestä. Milloin vahinko on aiheutettu rangaistavaksi säädetyllä teolla tai julkista valtaa käytettäessä taikka milloin muissa tapauksissa on erittäin painavia syitä, käsittää vahingonkorvaus hyvityksen myös sellaisesta taloudellisesta vahingosta, joka ei ole yhteydessä henkilö- tai esinevahinkoon.

Asiakirjoista ilmenevä selvitys ei osoita, että hakijalle olisi aiheutunut vahingonkorvauslain perusteella korvattavaa vahinkoa. Se seikka, että hakija on omasta aloitteestaan käynyt läpi hänen asiansa aiempaan käsittelyyn liittyviä tapahtumia, ei ole osoitus vahingon aiheutumisesta. Hakijan toimialalle aiemmin osoittamat muistutukset ja korvausvaatimukset ovat tulleet toimialalla loppuun käsitellyiksi, ja hakijalle on ilmoitettu, että hänen asiansa käsittely toimialalla on päättynyt.

Koska korvausvastuun perustetta ei ole näytetty, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala ei ole vahingonkorvausvelvollinen asiassa. Edellä todetun perusteella hakijalla ei ole vahingonkorvauslakiin perustuvaa oikeutta saada korvausta.

Päätöksenteon tuen yksikön päällikön toimivalta päättää vahingonkorvauksesta perustuu sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan toimialajohtajan päätökseen 25.1.2023 § 36.

Lisätiedot

Anna Yli-Penttilä, lakimies, puhelin: 09 310 24630

anna.yli-penttila@hel.fi
Stäng

Detta beslut publicerades 11.04.2024

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Hallinto-oikeus ei kuitenkaan tutki kysymystä kunnan korvausvelvollisuudesta tai korvauksen määrästä. Vahingonkorvausasiassa toimivaltainen tuomioistuin on yleinen alioikeus.

Valitusoikeus

Päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksella vain se, joka on tehnyt alkuperäistä päätöstä koskevan oikaisuvaatimuksen.

Mikäli alkuperäinen päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa tähän päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksella myös

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa
  • päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet ennen valitusajan päättymistä.

Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on:

Sähköpostiosoite:    
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös)
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset)
  3. vaatimusten perustelut
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Oikaisuvaatimuksen tekijä saa valittaessaan oikaisuvaatimuspäätöksestä esittää vaatimuksilleen uusia perusteluja. Hän saa esittää uuden vaatimuksen vain, jos se perustuu olosuhteiden muutokseen tai oikaisuvaatimuksen tekemisen määräajan päättymisen jälkeen valittajan tietoon tulleeseen seikkaan.

Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireillepanijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Markkinaoikeuden ensimmäisenä asteena käsittelemässä asiassa maksu peritään riippumatta asian lopputuloksesta.

Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Stäng

Föredragande

sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan toimialajohtaja
Juha Jolkkonen

Mer information fås av

Anna Yli-Penttilä, lakimies, puhelin: 09 310 24630

anna.yli-penttila@hel.fi

Bilagor

1. Sekretessbelagd: JulkL (621/1999) 24.1 § 31 k
2. Kustaankartanon seniorikeskuksen lausunto 15.2.2024
Bilagan publiceras inte på internet.

I beslutsdokumenten nämns bilagor som inte publiceras på nätet. Bort lämnas bilagor som innehåller sekretessbelagda uppgifter, bilagor som innehåller uppgifter som kan äventyra integritetsskyddet eller sådana som man inte av tekniska orsaker kunnat överföra till elektroniskt format. (Offentlighetslagen 621/1999, Lagen om tjänster inom elektronisk kommunikation 917/2014, Dataskyddslagen 1050/2018, Lagen om behandling av personuppgifter inom social- och hälsovården 703/2023, Lagen om offentlig upphandling och koncession 1397/2016). Upplysningar om stadsstyrelsens beslutshandlingar fås också från Helsingfors stads registratorskontor.