Puistosuunnitelma, Länsiulapanniemen rantareitti, Lauttasaari, nro VIO 6146/1

HEL 2021-001027
Ärendet har nyare handläggningar
§ 26

Länsiulapanniemi, rantareitti, puistosuunnitelman hyväksyminen, Lauttasaari

Markanvändningschef

Päätös

Maankäyttöjohtaja päätti hyväksyä Länsiulapanniemen rantareitin puistosuunnitelman nro VIO 6146/1.

Päätöksen perustelut

Lähtökohdat ja tavoitteet

Länsiulapanniemi sijaitsee Lauttasaaren (31.) kaupunginosassa, Myllykallio 313 osa-alueella. Alue on voimassaolevassa asemakaavassa nro 10365 yleinen lähivirkistysalue (VL) merkinnällä. Lauttasaaren lounaisrannalla sijaitseva Länsiulapanniemi rajautuu Lauttasaarta kiertävään talvikunnossapidettävään rantoja kiertävään ulkoilutiehen sekä mereen. Länsiulapanniemen ranta-alueen pinta-ala on 58 000 m². Rakennettavan reitin ja sen reuna-alueiden pinta-ala on 5 200 m².

Asemakaavassa on neljä alueen osaa (m), joilla kesämajojen pito on sallittu. Muinaismuistolain mukaiset muinaismuistoalueet on osoitettu merkinnällä (sm), ja ne ovat osana lähivirkistysaluetta.

Rantareitin suunnittelualue on tarkoitettu yleiseen virkistyskäyttöön. Osa kesämajoista on jouduttu siirtämään kauemmas rannasta kaavan osoittamalle alueelle. Ranta-alueella on yhdistysten käytössä olevia saunoja ja laitureita.

Alueella on muinaismuistolain nojalla suojeltuja linnoituslaitteita sekä arvokkaita luontokohteita. Maasto on herkkää ja paikoin kallioista. Ranta-alueella on paljon käyttäjiä ja siellä risteilee useita kulkureittejä. Metsänpohja on paikoin hyvin kulunutta ja metsän aluskasvillisuus puuttuu.

Suunnittelun tavoitteena on ohjata alueen lisääntyvää yleistä virkistyskäyttöä pääosin yhdelle pääreitille. Tavoitteena on myös Kriminsodan aikaisten linnoitusalueiden suojelu sekä alueen säilyminen mahdollisimman luonnonmukaisena.

Suunnitelman sisältö

Länsiulapanniemen rantareitin puistosuunnitelma nro VIO 6146/1 (liite 2)

Ulkoilureitti seuraa pääosin nykyistä eniten käytettyä polkulinjausta. Kulun ohjaamiseksi pois suojelluilta linnoituslaitteilta sekä sujuvamman kulkuyhteyden takia on reitti linjattu osin uudelle reitille. Raitin tavoiteleveys on 1,5-2,0 metriä. Tavoitteena on runkopuiden ja olevan luonnonkasvillisuuden säilyminen.

Reitti päällystetään kivituhkalla ja sen reunat maisemoidaan liittymään luonnonmukaisesti metsänpohjaan.

Suunnitelmassa kulkua ohjataan pois herkiltä ranta-alueilta ja kiinteiltä muinaismuistoalueilta (suojelukohteita). Kulkua ohjataan maisemoimalla nykyisiä polkuja sekä asettamalla kulkuesteitä, kuten puiden runkoja tai pölkkypenkkejä.

Avokallioille ei reittiä erikseen rakenneta, vaan avokalliot ylitetään kalliopintaa pitkin. Kulkua helpottamaan ja ohjaamaan rakennetaan puuportaita tai kiviaskelmia.

Reitin varrelle lisätään penkkejä ja roska-astioita. Reitin ja pyöräilyteiden liittymiskohtiin lisätään pyörätelineet sekä opastaulut. Pyöräilyä pyritään ohjaamaan pois alueelta opasteiden avulla.

Puistoreitti ei täytä esteettömyyden perustason vaatimuksia.

Suunnitelman tarkempi kuvaus ilmenee liitteenä olevasta suunnitelmaselostuksesta nro VIO 6146/1 (liite 1).

Puisto sopeutuu asemakaavan nro 10365 mukaiseen ympäristöönsä ja täyttää toimivuuden, turvallisuuden ja viihtyisyyden vaatimukset.

Vuorovaikutus

Länsiulapanniemen rantareitin puistosuunnitelma on laadittu kaupunkiympäristön toimialan toimeksiannosta, koska käyttäjämäärien lisääntymisen ja rantojen kulumisen myötä on tullut tarve toteuttaa asemakaavan mukainen reitti ohjaamaan kulkua rakennetuille reiteille.

Puistosuunnitelmaluonnos oli esillä Helsingin kaupungin verkkosivulla osoitteessa www.hel.fi/suunnitelmat 30.9.– 13.10.2020 välisenä aikana.

Suunnitelman esillä olosta tiedotettiin kirjallisesti läheisten kiinteistöjen omistajille, alueen mökkiyhdistyksille ja alueen asukasyhdistykselle.

Suunnitelma herätti runsaasti mielenkiintoa. Palautteita saatiin kirjallisesti yhteensä 55 joista 3 tuli yhdistyksiltä.

Suunnitelman herättämän kiinnostuksen takia järjestettiin puisto-suunnitelmaluonnoksesta verkkotilaisuus Teams-tilaisuutena 10.12.2020. Tiedote tilaisuudesta lähetettiin läheisten kiinteistöjen omistajille, alueen mökkiyhdistyksille ja alueen asukasyhdistykselle.

Saatu asukaspalaute on kirjattu vuorovaikutusmuistioon (liite 3). Verkkotilaisuuden palautteet (liite 4).

Saatujen palautteiden perusteella verkkotilaisuus selvensi suunnitteluratkaisua asukkaille.

Kustannukset ja aikataulu

Rantareitin rakentamisen kustannukset ovat noin 250 000 euroa eli noin 48,1 euroa/m² (alv. 0 %).

Länsiulapanniemen rantareitti kuuluu hoitoluokkaan C1.

Vuosittaiset ylläpitokustannukset ovat noin 2 030 euroa eli 0,4 euroa/m² (alv 0 %).

Puiston rakentamiseen on varauduttu kaupunkiympäristölautakunnan talousarvioehdotuksessa vuodesta 2021 alkaen.

Hanke rahoitetaan talousarvion kohdasta 8 04 01 01 Uudet puistot ja puistojen peruskorjaus.

Sovelletut säännökset

Maankäyttö- ja rakennuslaki 90 § 1-3 momentti.

Kuntalaki 29 §.

Toimivalta

Hallintosäännön 16 luvun 5 § 1 mom. kohdan 1 mukaan maankäyttöjohtaja päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää, 1 taloudellisesti tai periaatteellisesti vähäisten katu-, puisto- tai muun yleisen alueen suunnitelmien hyväksymisestä.

Detta beslut publicerades 02.03.2021

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.

Valitusoikeus

Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen).

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen

Valitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutosta siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä

  • päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisesta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Hallinto-oikeus perii muutoksenhakuasian käsittelystä 260 euron oikeudenkäyntimaksun. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä. Maksua ei myöskään peritä eräissä asiaryhmissä eikä myöskään mikäli asianosainen on muualla laissa vapautettu maksusta. Maksuvelvollinen on vireillepanija ja maksu on valituskirjelmäkohtainen.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11–13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Stäng

Mer information fås av

Petra Rantalainen, projektipäällikkö, puhelin: 09 310 39795

petra.rantalainen@hel.fi

Beslutsfattare

Rikhard Manninen
maankäyttöjohtaja