Tietopyyntö, Kansalaispuisto

HEL 2021-002726
Ärendet har nyare handläggningar
§ 74

Vastaus tietopyyntöön koskien N2:n Töölönlahdelle ehdottamaa Kansalaispuisto -nimistä hanketta

Markanvändningschef

Päätös

Maankäyttöjohtaja päätti hyväksyä, että tietopyytäjälle on luovutettu kaikki N2:n nettisivuillaan esittelemää yksityistä, Töölönlahdelle sijoittuvaa hanketta nimeltään Kansalaispuisto koskevat asiakirjat ajalta 2010–2021. Tietopyytäjälle on luovutettu Helsingin kaupungin elinkeinoasioita koordinoivan työryhmän (EPOK-työryhmä) 18.3.2014 pidetyn kokouksen muistiosta ote siitä kohdasta, jossa on käsitelty Töölönlahden asioita.

Helsingin kaupungin elinkeinoasioita koordinoivan työryhmän (EPOK-työryhmä) muistiot ovat osa valmisteluun liittyvää dokumentaatiota eivätkä suoraan julkisia asiakirjoja ennen kuin asioiden valmistelu on päättynyt. Myöskään kyseinen muistio itsessään ei ole julkinen asiakirja, vaan osa valmisteluun liittyvää dokumentaatiota. Tässä tapauksessa kyseinen kohta muistiosta on voitu kuitenkin toimittaa, koska asian valmistelu on jo päättynyt. Kaupungilla ei toisaalta myöskään ole hallussaan muuta dokumentaatiota, jossa kyseistä hanketta olisi käsitelty. Kyseiseen hankkeeseen ei ole palattu enää tämän 18.3.2014 pidetyn kokouksen jälkeen.

Julkisuuslain 9 §:n mukaan jokaisella on oikeus saada tieto viranomaisen asiakirjasta, joka on julkinen. Viranomaisella ei kuitenkaan ole julkisuuslain nojalla velvollisuutta uuden asiakirjan laatimiseen. Koska kaupungilla ei ole hallussaan enempää tietopyytäjän pyytämiä N2:n nettisivuillaan esittelemää yksityistä, Töölönlahdelle sijoittuvaa hanketta nimeltä Kansalaispuisto koskevia asiakirjoja, ei tietopyytäjälle voida luovuttaa enempää hanketta koskevia asiakirjoja.

Tietopyytäjälle on kuvattu 17.3.2021 Jussi Luomasen lähettämässä viestissä N2:n Kansalaispuisto-hankkeen etenemistä tarkemmin ja selvitetty se, kuinka hanke ei koskaan edennyt ideointia pidemmälle.

Päätöksen perustelut

Tietopyyntö koskee N2:n Töölönlahdelle ehdottamaa, yksityistä hanketta nimeltään Kansalaispuisto, joka ei edennyt idean esittelyvaiheen jälkeen valmisteluun.

Detta beslut publicerades 28.05.2021

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.

Valitusoikeus

Viranomaisen toiminnan julkisuudesta annetussa laissa tarkoitettuun päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen).

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen

Valitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:    
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä

  • päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Hallinto-oikeus perii muutoksenhakuasian käsittelystä 260 euron oikeudenkäyntimaksun. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Stäng

Mer information fås av

Jussi Luomanen, kaupunkitila- ja maisemasuunnittelupäällikkö, puhelin: 09 310 38626

jussi.luomanen@hel.fi

Beslutsfattare

Rikhard Manninen
maankäyttöjohtaja

Bilagor

1. Tietopyyntö 2.3.2021
2. Tietopyyntö, täydennys 24.3.2021
3. Tietopyyntö, täydennys 25.3.2021 klo 9.25
4. Tietopyyntö, täydennys 16.5.2021 klo 16.02
5. Tietopyyntö, täydennys 28.5.2021
6. EPOK Kokousmuistio 18.3.2014

I beslutsdokumenten nämns bilagor som inte publiceras på nätet. Bort lämnas bilagor som innehåller sekretessbelagda uppgifter, bilagor som innehåller uppgifter som kan äventyra integritetsskyddet eller sådana som man inte av tekniska orsaker kunnat överföra till elektroniskt format. (Offentlighetslagen 621/1999, Lagen om tjänster inom elektronisk kommunikation 917/2014, Dataskyddslagen 1050/2018, Lagen om behandling av personuppgifter inom social- och hälsovården 703/2023, Lagen om offentlig upphandling och koncession 1397/2016). Upplysningar om stadsstyrelsens beslutshandlingar fås också från Helsingfors stads registratorskontor.