Kokoonpanon muutos, hallitusjäsenen vaihdos, Kruunuvuorenrannan Palvelu Oy
Yhtiökokoukset 2021, Kruunuvuorenrannan Palvelu Oy:n hallitusjäsenen vaihdos
Päätös
Kaupunginhallituksen konsernijaosto päätti kehottaa kaupungin yhtiökokousedustajaa toimimaan Kruunuvuorenrannan Palvelu Oy:n varsinaisessa yhtiökokouksessa 2021 siten, että yhtiön hallitukseen valitaan 8.3.2021 tehdystä konsernijaoston päätöksestä poiketen Pekka Ljungbergin tilalle kiinteistöpäällikkö Roy Johansson yhtiöjärjestyksen mukaiseksi toimikaudeksi 2021-2022.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Kruunuvuorenrannan Palvelu Oy
Yhtiö toteuttaa, omistaa, vuokraa, luovuttaa, hallitsee, ylläpitää ja uudistaa Helsingin kaupungin 49. kaupunginosan (Laajasalo) uudella asuntoalueella (Kruunuvuorenranta) asuntotontteja ja muilla tonteilla sijaitsevia asuntoja palvelevia ja niiden ulkopuolisia pysäköintilaitoksia ja -alueita ja niiden autopaikkoja, yhteispiha-alueita ja yhteiskerhotiloja sekä tuottaa näihin perustuvia omakustannusperusteisia palveluja osakkeenomistajilleen. Yhtiö voi laajentaa toimintaansa vaiheittain toiminta-alueellaan.
Lisäksi yhtiön toimialana on lisäksi perustaa alueportaali mainittujen tonttien vuokralaisina ja/tai omistajina olevien osakkeenomistajien käyttöön sekä omakustannusperusteisesti ylläpitää ja uudistaa sitä.
Yhtiö voi myös vähäisissä määrin tuottaa palveluja muille kuin yhtiön osakkeenomistajille, mikäli siitä ei aiheudu haittaa yhtiön osakkeenomistajille.
Yhtiö voi toimintaansa varten omistaa ja hallita osakkeita, osuuksia, kiinteistöjä, rakennuksia ja rakenteita sekä myydä omia ja omistamiensa muiden yhtiöiden osakkeita ja arvopapereita.
Yhtiö voi myös omistaa ympäristötaidetta ja siihen liittyviä rakenteita ja tiloja. Yhtiö voi hoitaa myös jätehuoltoa, kierrätystä ja muuta 2 §:n 1 momentissa mainittuja tontteja palvelevaa neuvontatoimintaa sekä erilaisia ympäristötaiteen ylläpitoon ja/tai niihin liittyviä/rinnastettavia tehtäviä. Yhtiön tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa eikä se jaa omistajilleen osinkoa, vaan mahdollinen voitto on käytettävä yhtiön oman toiminnan tukemiseen ja kehittämiseen.
Kaupungin omistusosuus yhtiöstä on 39,3 %.
Hallitus
Yhtiön hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä huolehtii hallitus, johon kuuluu vähintään seitsemän (7) ja enintään yhdeksän (9) varsinaista jäsentä.
Helsingin kaupungilla on oikeus nimetä hallitukseen kaksi (2) varsinaista jäsentä niin kauan kun Helsingin kaupunki on osakkeenomistajana
yhtiössä. Käytännössä kaupunki on saanut valita hallitukseen kolme jäsentä.
Hallituksen jäsenten toimikausi on yksi (1) vuosi siten, että toimikausi
päättyy ensimmäisen vaalia seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen
päättyessä.
Hallitus valitsee keskuudestaan toimikaudekseen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
Kaupunginhallituksen konsernijaosto on nimennyt kaupungin edustajat yhtiön hallitukseen 21.9.2020 kahdeksi vuodeksi niin, että uudet valinnat tehdään vuonna 2022.
Varsinaisessa yhtiökokouksessa 2020 kaupungin edustajiksi valittiin johtava kiinteistölakimies Martti Tallila kaupunkiympäristön toimialalta, tiimipäällikkö Suvi Lepistö Helsingin asuntotuotanto ATT:stä ja aluejohtaja Pekka Ljungberg Helsingin kaupungin asunnot Oy:stä (Heka).
Yhtiön hallituksen jäsen Suvi Lepistö on siirtynyt pois kaupungin palveluksesta. Hänen tilalleen uudeksi hallituksen jäseneksi on konsernijaoston päätöksellä 8.3. 2021 esitetty valittavaksi Helsingin kaupungin asuntotuotanto ATT:stä uudistuotantoyksikön päällikkö Merja Rukko hänen tehtävänsä, osaamisensa sekä yhtiön toimiala huomioon ottaen. Saman päätöksen perusteella esitettiin, että Martti Tallila ja Pekka Ljungberg jatkaisivat yhtiön hallituksessa vuoteen 2022 saakka konsernijaoston 21.9.2020 päätöksen mukaisesti.
Tämän jälkeen Pekka Ljungberg on jättänyt eronpyynnön hallituksen jäsenyydestä muihin tehtäviin siirtymisen vuoksi. Vaihdos tapahtuisi toimikauden vaihtuessa. Hekasta on 22.3.2021 esitetty, että hänen tilalleen Kruunuvuorenrannan Palvelu Oy:n hallitukseen tulisi valita Hekan kaakkoisen alueen kiinteistöpäällikkö Roy Johansson. Johansson on antanut tähän suostumuksensa. Muilta osin konsernijaoston 8.3.2021 tekemää päätöstä ei esitetä muutettavaksi.
Hallintosäännön 8 luvun 3 §:n mukaan kaupunginhallituksen konsernijaosto päättää jäsenien ja jäsenehdokkaiden nimeämisestä yhteisöjen ja säätiöiden toimielimiin.
Detta beslut publicerades 21.04.2021
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Föredragande
Mer information fås av
Tanja Sippola-Alho, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36154