Toimivallan siirtäminen kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalla kaupunginmuseon työsuhteisille työntekijöille hankintojen tekemisestä
Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan kulttuuripalvelukokonaisuuteen kuuluvan kaupunginmuseon työsuhteisten henkilöiden oikeus toteuttaa hankintoja viranhaltijan vastuulla
Päätös
Museonjohtaja päätti oikeuttaa liitteessä mainitut työsuhteessa olevat henkilöt toteuttamaan toimintaan liittyviä hankintoja viranhaltijan vastuulla 1.4.2021 alkaen toistaiseksi. Hankintoja tehtäessä edellytetään, että
- toimialan talousarviossa (tai projektilla) on asianomaista hankintaa varten käytettävissä määrärahaa,
- toteutettava hankinta on työtehtävien hoidon kannalta tarpeellinen,
- hankinnan arvonlisäveroton arvo ei ylitä liitteessä työntekijän kohdalla mainittua euromäärää ja
- hankinnan toteutuksessa noudatetaan lainsäädäntöä ja muuta annettua ohjeistusta.
Tämä päätös kumoaa kaikki museonjohtajan aikaisemmat päätökset, jotka koskevat kaupunginmuseon työsuhteisten työntekijöiden hankintaoikeuksia.
Päätöksen perustelut
Helsingin kaupungin hallintosäännön 20 luvun 8 §:n mukaan hankintavaltuuksia ei voida siirtää työsuhteessa olevalle. Mikäli toimialan tai liikelaitoksen toiminnan tarkoituksenmukaisen hoitamisen kannalta on tarpeen antaa työsuhteessa olevalle henkilölle oikeus toteuttaa hankintoja, voi viranhaltija oikeuttaa alaisensa työsuhteessa olevan henkilön toteuttamaan hankintoja viranhaltijan vastuulla.
Kaupunginmuseon työsuhteisten työntekijöiden hankintaoikeudet on päivitetty vastaamaan nykyistä tarvetta. Hankintaoikeudet vastaavat pääosin aikaisemmin voimassa olleita hankintaoikeuksia. Suurin muutos on se, että tiimivastaavien hankintarajoja nostetaan. Hankintarajojen nostaminen on perusteltua hankintojen sujuvuuden takaamiseksi.
Hankintaoikeuksien määrittelyssä on huomioitu riskienhallintaan ja tarkoituksenmukaisuuteen liittyvät näkökohdat. Toimialan talouspalveluyksikkö on puoltanut liitteessä määriteltyjen hankintaoikeuksien myöntämistä.
Detta beslut publicerades 30.03.2021
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Mer information fås av
Heidi Mäkinen, toimistosihteeri, puhelin: 09 310 71559