Vahingonkorvaus, henkilövahinko, 11.1.2021
Vahingonkorvaus, liukastuminen
Päätös
Lakipalvelut-yksikön päällikkö päätti hylätä hakijan vahingonkorvausvaatimuksen.
Päätöksen perustelut
Hakija on 30.3.2021 esittänyt kaupungille vielä yksilöimättömän vahingonkorvausvaatimuksen liukastumisen aiheuttamista kuluista. Vaatimuksen mukaan hakija on liukastunut alamäessä auratulla, lumisella ja paikoittain jäisellä pysäköintialueelle vievällä kulkuväylällä lasten päiväkoti Sinivuoren piha-alueella 11.1.2021 kello 16.05 osoitteessa Säterintie 28.
Liukastuminen on tapahtunut päiväkodin alueella, tontin puolella. Koska kaupunki hallinnoi kyseistä kiinteistöä, tilaa kaupunkiympäristön toimiala kunnossapidon yksityiseltä urakoitsijalta alueelle ja näin ollen antaa päätöksen asiassa.
Kiinteistönhoitajan tehtäviin sisältyy lumityöt ulko-ovien edustoilta sekä pääkulkuväyliltä klo 9:00 mennessä. Jatkuvan tai päiväaikaisen toistuvan pyryn, räntäsateen tai jäätävän sateen aikana tulee lumen, loskan ja jään poistamisesta huolehtia siten, että lumi- tai loskakerroksen paksuus ei ylitä 5 senttimetriä. Liukkauden torjuntaa tehdään aina tarvittaessa piha- ja pysäköintialueilla.
Vaatimuksen johdosta asiassa on pyydetty selvitys lasten päiväkoti Sinivuoressa kunnossapidosta vastaavalta taholta. Saadun selvityksen mukaan liukastumispaikka kuuluu kunnossapidettäviin alueisiin. Kiinteistönhoitajan hiekoituspäiväkirjan mukaan edellisen kerran ennen vahinkoa lumikäsityöt, joihin myös hiekoitus kuuluu, on tehty päiväkodin pihalla 8.1.2021 kello 13.30-15.00 välisenä aikana. Aurausta on tehty vahinkopäivää edeltäneenä päivänä alkaneen lumisateen vuoksi yhtäjaksoisesti usean päivän ajan alueella. Auraus tehdään karhentavalla terällä, joka jättää epätasaisen pinnan ja nostaa aiemman hiekoituksen esiin torjumaan liukkautta. Jatkuvan, runsaan lumisateen aikana liukkautta torjutaan pääasiallisesti auraamalla hiekoituksen vaikutuksen jäädessä lyhytaikaiseksi.
Ilmatieteen laitoksen mukaan vahinkopäivänä lämpötila on Helsinki-Vantaan sääasemalla tehdyissä mittauksissa kello 16.00 ollut -0,7°C. Jatkuva, runsas lumisade on alkanut vahinkoa edeltävänä päivänä siten, että edellisenä aamuna kello 8.00 lumen syvyyttä on mitattu 10 senttimetriä. Vahingon tapahtuma-aikaan lumen syvyyttä on mitattu jo 22 senttimetriä.
Ilmatieteenlaitos on tiedottanut yleisesti poikkeuksellisen runsaan lumisateen alkavaksi 10.1.2021 ja jatkuvaksi keskiviikkoon 13.1.2021 asti. Ilmatieteenlaitoksen Helsinki-Vantaan säähavaintoasemalla tehtyjen mittausten mukaan lumisadetta on mitattu 10.1.2021 alkaen tauoten aina hetkeksi 13.1.2021 kello 12.00 asti. Lumisateen alkaessa 10.1.2021 lumensyvyydeksi on kello 8.00 mitattu 10 senttimetriä ja 13.1.2021 lumensyvyyttä on mitattu korkeimmillaan 60 senttimetriä. Poikkeuksellisen lumitilanteen vuoksi Helsingin kaupunki on käynnistänyt varautumissuunnitelmansa.
Pelkkä vahinkotapahtuma ei yksinään aiheuta kaupungille korvausvastuuta. Vahingonkorvausvastuu perustuu lähtökohtaisesti tuottamukseen, eli kunnossapitäjän on vahingonkorvausvastuun syntymiseksi täytynyt syyllistyä johonkin laiminlyöntiin, huolimattomuuteen tai virheelliseen menettelyyn. Lisäksi edellytetään, että toiminnan tai laiminlyönnin ja syntyneen vahingon välillä on syy-yhteys. Kunnossapitäjä vapautuu vahingonkorvausvastuustaan, jos osoitetaan, että kunnossapito on hoidettu asianmukaisesti.
Liukkauden torjuntaa ei myöskään ole mahdollista toteuttaa siten, että kulkuväylien mitkään osat eivät koskaan olisi liukkaat. Hiekoituksella ei aina voida täysin estää jään aiheuttamaa liukkautta siinäkään tapauksessa, että kunnossapito on ollut asianmukaisella tasolla. Aina on jokin kohta, johon on mahdollista liukastua. Jalankulkijan tulee ottaa olosuhteet huomioon ja noudattaa huolellisuutta ja varovaisuutta talvella liikkuessaan.(Vakuutuslautakunnan ratkaisu FINE-001397).
Liukastuminen on tapahtunut alamäessä, talvisissa olosuhteissa. Kulkijat voivat omilla toimillaan pienentää onnettomuusriskiään varautumalla keliolosuhteiden muutoksiin ja ottamalla ne riittävästi liikkumisessaan huomioon, erityisesti runsaslumisen talven olosuhteissa liikkuessaan. On yleistä tietoa, että runsas lumisade saattaa aiheuttaa liukkautta ja peittää hiekoituksen alleen. Myös lämpötilan vaihtelu nollan molemmin puolin saattaa aiheuttaa liukkautta.
Kunnossapitovelvollinen vapautuu vahingonkorvausvastuustaan osoittamalla, että kunnossapito on hoidettu asianmukaisesti tai että vallinneet olosuhteet ovat tehneet kunnossapitotyöt hyödyttömiksi tai että kunnossapidosta huolehtiminen olisi vahinkohetken olosuhteissa ollut ylivoimaista. Vahinkopaikalla on tehty kunnossapitotoimenpiteitä auraamalla karhentavalla terällä vahinkopäivänä. Oikeuskäytännössä on katsottu, ettei hiekoittaminen ole tarpeellista silloin, jos se on hyödytöntä, kuten silloin, jos hiekka uppoaisi lumen alle. Liukkaudentorjuntatoimenpiteillä ei aina voida täysin estää jään aiheuttamaa liukkautta siinäkään tapauksessa, että kunnossapito on ollut asianmukaisella ja kunnossapitolain edellyttämällä tasolla. Vakuutuslautakunnan ratkaisu FINE-001397). Tästä syystä jalankulkijan tulee noudattaa talvella erityistä varovaisuutta liikkuessaan.
Asiassa saatujen selvitysten perusteella vahinkoaikaan vallinneet sääolot ja suoritetut kunnossapidon toimenpiteet huomioiden kaupunki katsoo toimineensa huolellisesti. Kaupunki ei katso, vakiintunut oikeuskäytäntö huomioon ottaen, laiminlyöneensä tehtäviään, eikä näin ollen ole asiassa korvausvelvollinen.
Sovelletut oikeusohjeet
Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §, 6 luku 1 §
Maankäyttö- ja rakennuslaki (132/1999) 166 §, 167 §
Kaupunkiympäristön toimialajohtajan päätös 30.12.2020 § 53
Detta beslut publicerades 03.06.2021
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Mer information fås av
Marjo Laine, valmistelija, puhelin: 09 310 38506