Talousarvioennusteet 2021, sosiaali- ja terveystoimiala

HEL 2021-004237
Ärendet har nyare handläggningar
Ärende 4. / 247 §
Denna beslutsfattare är inte längre aktiv

Sosiaali- ja terveystoimen talouden ja toiminnan ennuste

Social- och hälsovårdsnämnden

Päätös

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti merkitä tiedoksi toiminnan ja talouden toteumaennusteen 31.8.2021 tilanteessa.

Käsittely

Talous- ja suunnittelupäällikkö Sampo Pajari ja johtava controller Mikael Karell olivat kutsuttuina asiantuntijoina läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyssä.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Stäng

Talous- ja suunnittelupäällikkö Sampo Pajari ja johtava controller Mikael Karell ovat kutsuttuina asiantuntijoina läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyssä.

Kaupunginkanslialle toimitetaan vuonna 2021 toiminnan ja talouden ennusteet kolme kertaa. Kaikki kaupunginkanslialle toimitettavat ennusteet tuodaan tiedoksi sosiaali- ja terveyslautakunnalle. Sosiaali- ja terveystoimen ennusteet laaditaan kaupunkiyhteisen rakenteen mukaisesti. Nyt laadittu ennuste perustuu oman toiminnan osalta elokuun lopun tietoihin ja HUSin osalta HUSin tuottamaan ennusteeseen tammi-elokuun toteutumien pohjalta. Covid-19-pandemian osalta ennusteessa on edelleen epävarmuutta sen osalta, miten pandemiatilanne ja rokotukset etenevät sekä miten tartuntojen torjumisessa onnistutaan loppuvuoden aikana.

Sosiaali- ja terveystoimialalla on viisi erillistä talousarviokohtaa, joiden ennusteet ovat seuraavat:

Sosiaali- ja terveyspalvelut (51001)

5 10 01   Sosiaali- ja terveyspalvelut TP 2020 TA 2021 Ylitysoikeus TA 21 Ennuste 31.8.. Ero TA Ero TA %
(milj. euroa)              
Tulot     157,7     158,8     146,0    304,8     321,0  16,2  5,3%
Menot  -1521,7 -1 533,8**    -146,0 -1679,8 -1 751,6 -71,8 -4,3%
Toimintakate -1 364,0 -1 375,0         0,0 -1375,0 -1 430,6 -55,6 -4,0%
               

**Lisätty alkuperäiseen talousarviolukuun palkkakehityssuunnitelman määräraha 2,7 milj. euroa.

Vuoden 2021 talousarviovalmistelussa toimialojen talousarvioon ei varattu erillistä määrärahaa covid-19 pandemian hoitoon, vaan ne esitetään ylityksinä. Kaupunginvaltuusto myönsi 16.6.2021 § 187 sosiaali- ja terveystoimelle 146,0 milj. euron ylitysoikeuden covid-19-pandemian lisäkustannuksiin sekä arvioituun hoito- ja palveluvelkaan.

Toiminnan ja talouden kokonaisennuste

Sosiaali- ja terveyspalvelujen tulojen arvioidaan ylittävän budjetin 16,2 milj. eurolla. Tulojen talousarviossa on huomioitu kaupunginvaltuuston 16.6.2021 myöntämä 146,0 milj. euron ylitysoikeus covid-19-pandemian kustannuksiin.

Tuloissa on myös huomioitu STM:n sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisen, muiden STM:n hankkeiden valtionavustukset, rajaterveysturvallisuuden kustannusten valtionavustus sekä valtioneuvoston asetuksen mukainen valtionavustus covid-19-pandemian välittömiin kustannuksiin. Sosiaali- ja terveystoimen toisessa virallisessa toiminnan ja talouden ennusteessa kunnilla ja kuntayhtymillä lausuntokierroksella olleen asetusluonnoksen perusteella Helsingille olisi korvattu vain noin puolet (n. 73 miljoonaa euroa) kaupunginvaltuuston myöntämästä ylitysoikeudesta. Valtioneuvoston asetuksen korvausperiaatteita muutettiin lausuntokierroksen perusteella ja tämänhetkinen arvio on, että Helsingille tullaan korvaamaan välittömiä covid-19-pandemian kustannuksia noin 155–160 milj. euroa.

Menojen ennustetaan ylittävän talousarvion 71,8 milj. eurolla. Covid-19-pandemian arvioitu kustannusvaikutus oli edellisessä ennusteessa 151,6 milj. euroa. Arvioitu kustannusvaikutus on kasvanut 181,6 milj. euroon. Kasvaneet kustannukset johtuvat etenkin testauksen kustannusten kasvusta, noin 90 milj. euroa (edellisessä ennusteessa 65 milj. euroa).

Toiminnan ja talouden ennuste ilman covid-19-pandemian sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisen hankkeita

Sosiaali- ja terveyspalvelujen tulot ilman covid-19-pandemian välittömien kustannusten sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisen hankkeita alittaisivat talousarvion noin 3 milj. eurolla. Tulot alittuvat täydenkorvauksen perusteilla saatavissa korvauksista sekä terveydenhuollon maksujen arvioidusta alituksesta.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden menojen ennustetaan ylittävän talousarvion ilman covid-19-pandemian kustannusvaikutuksia sekä ilman sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisen hankkeita ja ilman rajaterveysturvallisuuden kustannusten teknisiä ylityksiä 22,8 milj. euroa. Arvioitu ylitys johtuu Apotti asiakas- ja potilastietojärjestelmän sijaiskustannusten ylityksestä sekä ylityspaineesta lastensuojelussa ja vammaistyössä.

Covid-19-pandemian valtionavustus välittömiin kustannuksiin

Hallitus on vuoden 2020 budjettiriihessä linjannut, että covid-19-pandemian välittömät lisäkustannukset korvataan kunnille ja kuntayhtymille täysimääräisenä. Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ennakkotiedon perusteella valtionneuvoston asetuksen yksikkökustannushintoja on muutettu kuntien ja kuntayhtymien lausuntokierroksen perusteella. Asetuksen mukaan valtionavustusta myönnetään erityisesti testaukseen, jäljittämiseen, rokottamiseen ja hoitoon. Avustuskokonaisuuteen sisältyy myös asukaslukuun pohjautuva laskennallinen erä, jolla katetaan muita koronasta aiheutuneita välittömiä kustannuksia, kuten lisääntynyttä suojavarusteiden käyttöä ja kohonneita terveysturvallisuusvaatimuksia.

Lisäksi kokonaisuuteen sisältyy harkinnanvarainen osuus, jolla on mahdollista korottaa avustuksen määrää, jos laskennallisin periaattein määräytyvät korvaukset eivät tuota riittävää kompensaatiota. Kokonaisuudessa otetaan huomioon koko vuoden aikana hakijalle aiheutuneet kustannukset, hakijan saamat avustukset ja valtion muu rahoitus.

Asetuksen perusteella rokotusten, tartuntojen ja perusterveydenhuollon sairaalahoidon korvausten yksikköhinta kattaa pääosin Helsingin kustannukset. Testauksen osalta valtioneuvoston asetusluonnoksessa oleva yksikköhinta (113 euroa/testi) ei täysimääräisesti kata Helsingin testauksen kustannuksia. HUSin laskuttaman testauksen kustannus on 115 euroa/testi (näytteenotto 40,00 euroa ja analytiikka 75,00 euroa), jonka lisäksi kustannuksia muodostuu Helsingin omista kustannuksista tilakustannuksista ja henkilöstökustannuksista 14,00 euroa/testi. Erikoissairaanhoidon vuodeosastohoidon (1 183 euroa/hoitopäivä) ja tehohoidon (4 105 euroa/hoitopäivä) korvaukset eivät myöskään kata täysimääräisenä Helsingin kustannuksia.

Asetuksen yksikkökustannusten perusteella valtionavustus Helsingille testauksen, rokotusten, tartuntojen ja sairaalahoidon korvaus on yhteensä 128,4 milj. euroa. Asukaslukuun pohjautuva laskennallinen avustus Helsingille on 20,3 milj. euroa. Testauksen ja erikoissairaanhoidon avustuksen ylittävien kustannusten kattamiseksi Helsinki tekee hakemuksen valtionavustuksen harkinnanvaraisesta osuudesta. Tässä vaiheessa tuloihin on arvioitu harkinnanvaraisesta osuudesta (yhteensä 80,0 milj. euroa) Helsingin asukaslukuun perustuva osuus 9,6 milj. euroa. Tuloissa on epävarmuutta koskien syys-joulukuun arviota korvattavien kustannusten osalta siltä osin, miten epidemia etenee.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen menojen ennuste

Sosiaali- ja terveyspalvelujen menojen ennustetaan ylittävän budjetin 71,8 milj. eurolla. Ennusteessa on sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisen (Rakenneuudistus ja Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus) ja muiden STM:n hankkeiden hankerahoituksen sekä rajaterveysturvallisuuden ylläpitämisestä aiheutuvien kustannusten tekninen ylitys yhteensä noin 13,4 milj. euroa. Ennusteessa on mukana covid-19-pandemian arvioitu kustannusvaikutus, 181,6 milj. euroa (lisäkustannukset 187,1 milj. euroa, menosäästöt 5,5 milj. euroa), joka sisältää sekä koronan välittömiä kustannusvaikutuksia että hoito- ja palveluvelan purkamisen kustannuksia. Covid-19-pandemian kustannusvaikutukset ylittävät 35,6 milj. eurolla kaupunginvaltuuston 16.6.2021 myöntämän ylitysoikeuden 146,0 milj. euroa.

Ilman covid-19-pandemian ylitysoikeuden ylittäviä kustannuksia, rajaterveysturvallisuuden kustannuksia ja ilman sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisen ja muiden STM:n hankkeiden teknistä ylitystä muut sosiaali- ja terveyspalveluista aiheutuvat ylitykset ovat yhteensä 22,8 milj. euroa. Ennusteessa on jo huomioitu kaupunginhallituksen käyttövaroista sosiaali- ja terveyspalveluille aiemmin kohdennettu 10 milj. euron ylitysoikeus, jolla katetaan lastensuojelun ylitystä.

Aiemmin sosiaali- ja terveyspalveluissa teknisenä ylityksenä esitetty valtionperinnöistä jaettavat avustukset on siirretty kaupunginkansliaan talousarvioon, eikä niiden toteutumista ennusteta enää sosiaali- ja terveystoimessa.

Koska sosiaali- ja terveystoimiala ei ole toimintakatteellinen talousarviokohta, vaan sitova taso ovat menot, sosiaali- ja terveyspalvelujen talousarviokohdalle voidaan myöntää teknistä ylitysoikeutta sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisen vuoden 2021 määrärahojen osalta sekä rajaterveysturvallisuuden kustannusten osalta.

Covid-19-pandemian arvioituja välittömien kustannusten ja hoito- ja palveluvelan purkamisen kustannusvaikutuksia vuodelle 2021 on yhteensä 181,6 milj. euroa. Covid-19-pandemian merkittävämpiä lisäkustannuksia ovat testaus, noin 90 milj. euroa, epidemiologisen toiminnon henkilöstökustannukset, 22,3 milj. euroa, rokotukset ja koronaneuvontapuhelimen kustannukset, yhteensä 26,2 milj. euroa sekä suojavarustevaraston arvon alaskirjaus 14,7 milj. euroa. Covid-19-pandemian kustannuksia ovat lisäksi rajaterveysturvallisuuden kustannukset, 3,1 milj. euroa, joita ei ole huomioitu ennusteessa covid-19-pandemian kustannusvaikutuksina, vaan teknisenä ylityksenä täysimääräisesti myönnetyn valtionavustuksen perusteella.

Covid-19-pandemian pitkittyminen siirtää myös kiireettömän hoidon ja muun hoito- ja palveluvelan hoitoa. Covid-19-pandemiasta aiheutuva ylityspaine on vielä epävarma riippuen siitä, miten covid-19-pandemia etenee loppusyksyn aikana.

Covid-19-pandemian välilliset kustannusvaikutukset

Covid-19-pandemian välilliset kustannusvaikutukset sosiaali- ja terveystoimessa arvioitiin syksyllä 2020. Tuolloin oletuksena oli, että toimialalla päästäisiin purkamaan syntynyttä hoito- ja palveluvelkaa alkutalvesta 2021.

Tämän hetken arvion mukaan toteutumatta jääneiden hoitovuorokausien, käyntien ja kontaktien määrän aiheuttama laskennallinen hoito- ja palveluvelka on noin 98 milj. euroa. Perhe- ja sosiaalipalvelujen arvioitu hoito- ja palveluvelka on noin 21,9 milj. euroa, terveys- ja päihdepalvelujen hoito- ja palveluvelka noin 41,3 milj. euroa ja sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelujen hoito- ja palveluvelka on noin 34,4 milj. euroa. Hoito- ja palveluvelkaa puretaan muun muassa palvelusetelien, ostopalvelujen, pidennettyjen aukioloaikojen avulla, lisä- ja ylitöillä sekä palkkaamalla määräaikaista lisähenkilöstöä, mutta pandemian pitkittyessä myös hoito- ja palveluvelka kasvaa ja kumuloituu. Hoito- ja palveluvelan purkamista vaikeuttaa edelleen jatkuva pandemia ja korkeat tartuntamäärät sekä monen palvelun osalta eri ammattiryhmien henkilöstön saatavuusvaikeudet.

Hoito- ja palveluvelka on laskennallinen arvio toteutumattomien käyntien, hoitovuorokausien ja kontaktien osalta. Kaikki toteutumattomat suoritteet eivät suoraan siirry hoito- ja palveluvelaksi, sillä osa asiakkaista ja potilaista on saattanut hakeutua muihin palveluihin ja osa arvioiduista toteutumattomista palveluista on voinut toteutua vuonna 2021, jolloin ne ovat osa covid-19-pandemian välittömiä kustannuksia. Hoito- ja palveluvelka arvioidaan uudelleen, kun STM ohjeistaa hoito- ja palveluvelan purkamiseen liittyvästä valtionavustuksesta.

Sosiaali- ja terveystoimen palvelukokonaisuuksien ennusteet

Kaupunginvaltuuston myöntämä 146,0 milj. euron lisämääräraha on kohdennettu palvelukokonaisuuksien ja palvelujen tulosbudjetteihin arvioitujen koronasta aiheutuvien kustannusvaikutusten mukaan. Ennuste on tehty suhteessa korjattuun tulosbudjettiin.

Perhe- ja sosiaalipalveluissa on ylityspainetta 9,2 milj. euroa, josta sote-uudistukseen liittyvien hankkeiden osa-aikaisten työntekijöiden henkilöstökustannukset ovat noin 1,0 milj. euroa. Ylityspainetta on asiakaspalvelujen ostoissa 14,0 milj. euroa ja muiden palvelujen ostoissa 4,4 milj. euroa. Vastaavasti alitusta arvioidaan henkilöstökustannuksissa 8,0 milj. euroa ja avustuksissa 0,9 milj. euroa. Covid-19-pandemian kustannusvaikutus perhe- ja sosiaalipalveluissa on noin 2,7 milj. euroa (lisäkustannuksia noin 5,2 milj. euroa ja menosäästöjä noin 2,5 milj. euroa), jotka sisältyvät ylitysoikeuteen.

Perhe- ja sosiaalipalvelujen ennusteessa on huomioitu kaupunginhallituksen käyttövaroista sosiaali- ja terveyspalveluille kohdennettu 10 milj. euron ylitysoikeus, jolla katetaan lastensuojelun ylitystä. Lastensuojelussa ylityspainetta on sen lisäksi vielä noin 5,0 milj. euroa. Ylityspainetta on asiakaspalvelujen ostoissa, 5,7 milj. euroa ja muissa palvelun ostoissa, 1,1 milj. euroa, toisaalta alitusta arvioidaan olevan henkilöstömenoissa 1,7 milj. euroa ja avustuksissa 0,1 milj. euroa. Sijoitettavat lapset ja nuoret ovat edelleen vaativahoitoisia ja laitoshoitoon sijoitettavat lapset tarvitsevat pääsääntöisesti erityistason laitoshoitoa. Lastensuojelun laitoshoidon tarvetta pyritään vähentämään muun muassa parantamalla yhteistyössä HUSin kanssa toimintatapoja lastensuojelun ja HUSin lasten- ja nuorisopsykiatrian yhteisasiakkaiden osalta sekä uudistamalla palveluketjua ja toimintamallia perheille, joissa on lähisuhdeväkivaltaa tai päihteiden käyttöä. Lisäksi kehitetään lastensuojelun sosiaalityön tilannearviointimallia ja sen työvälineitä.

Lapsiperheiden hyvinvointi- ja terveyspalveluissa on ylityspainetta 1,0 milj. euroa neuvola- ja perhetyössä. Ylityspaine johtuu kotipalvelun palveluseteliostoista ja asiakaspalvelujen ostoista. Nuorten ja aikuissosiaalityön palvelut alittavat budjetin arvion mukaan 1,0 milj. euroa. Arvioitu alitus johtuu henkilöstömenojen säästöistä. Vammaistyössä ylityspainetta on 3,6 milj. euroa. Ylityspainetta on asiakaspalvelujen ostoissa 8,0 milj. euroa ja muiden palvelujen ostoissa 1,5 milj. euroa. Suurimmat arvioidut alitukset ovat henkilöstömenoissa, 4,1 milj. euroa, avustuksissa 1,2 milj. euroa ja materiaalihankinnoissa 0,6 milj. euroa. Ylityspaine johtuu asumispalvelujen asiakasmäärän kasvusta, erityisen vaativan hoidon (muun muassa tahdosta riippumattoman hoidon) laitoshoidon kasvusta ja vuokratyövoiman käytöstä.

Terveys- ja päihdepalveluissa on ylityspainetta 10,3 milj. euroa. Suurimmat ylityspaineet ovat asiakaspalvelujen ostoissa 6,1 milj. euroa, muissa palvelunostoissa 4,6 milj. euroa, materiaalihankinnoissa 3,9 milj. euroa ja vuokrissa 0,6 milj. euroa. Henkilöstökustannusten arvioidaan alittavan budjetin 4,9 milj. euroa. Ennusteessa on sote-uudistukseen liittyvien hankkeiden osa-aikaisten työntekijöiden henkilöstökustannuksia 0,6 milj. euroa. Palvelukokonaisuuden tasolla ennusteen ylityspaine koostuu kokonaisuudessaan covid-19-kustannuksista, jotka ylittävät terveys- ja päihdepalveluille kohdennetun osuuden kaupunginvaltuuston 16.6.2021 myöntämästä 146 milj. euron ylitysoikeudesta.

Terveysasemien ja sisätautien poliklinikalla on ylityspainetta 7,8 milj. euroa, jotka koostuvat covid-19-pandemiaan liittyvistä asiakaspalvelujen ostoista, muista palvelujen ostoista ja materiaalihankinnoista. Psykiatria- ja päihdepalveluissa on ylityspainetta 3,1 milj. euroa, jossa muuta kuin covid-19-pandemiasta johtuvaa ylityspainetta on noin 1,1 milj. euroa. Psykiatria- ja päihdepalvelujen muusta ylityspaineesta 0,8 on teknistä ylitystä, joka on päivystyksen palveluja HUSille, jotka laskutetaan täysimääräisenä. Muu ylityspaine koostuu asumisen tuen ostopalveluista ja korvaushoidon ostopalvelujen lääkemenoista.

Suun terveydenhuollon arvioidaan alittavan budjetin 0,6 milj. euroa.

Covid-19-pandemian kustannusvaikutukset terveys- ja päihdepalveluissa ovat yhteensä 57,3 milj. euroa. Kaupunginvaltuuston myöntämästä 146,0 milj. euron ylitysoikeudesta terveys- ja päihdepalveluille on kohdennettu 46,9 milj. euroa, joten terveys- ja päihdepalvelujen covid-19-pandemian kustannukset ylittävät 10,4 milj. euroa palvelukokonaisuudelle kohdennetun ylitysoikeuden.

Sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelujen arvioidaan alittavan budjetin 11,4 milj. euroa, jossa sote-uudistukseen liittyvien hankkeiden osa-aikaisten työntekijöiden henkilökustannuksia on 0,1 milj. euroa. Suurimmat arvioidut alitukset ovat henkilöstömenoissa, 23,2 milj. euroa. Alitusta on lisäksi asiakaspalvelujen ostoissa, 2,8 milj. euroa, ja materiaalihankinnoissa, 3,8 milj. euroa sekä avustuksissa 0,8 milj. euroa. Vastaavasti ylityspainetta on muiden palvelujen ostoissa, 17,7 milj. euroa, joka koostuu pääosin työvoiman vuokrauksen kustannuksista, vuokrakustannuksissa 1,2 milj. euroa ja muissa toimintakuluissa 0,3 milj. euroa.

Covid-19-pandemian kustannusvaikutukset sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalveluissa ovat yhteensä 5,7 milj. euroa (lisäkustannukset 8,7 milj. euroa ja säästöä 3,0 milj. euroa).

Hallinnon arvioidaan alittavan budjetin 2,4 milj. euroa. Ennusteessa on sote-uudistuksen osa-aikaisten työntekijöiden henkilöstökustannuksia 1,1 milj. euroa. Alitus koostuu muiden palvelujen ostoista, 2,0 milj. euroa ja henkilöstökustannuksista 0,4 milj. euroa. Covid-19-pandemian kustannusvaikutus hallinnossa on yhteensä 8,2 milj. euroa, joka sisältyy hallinnolle kohdennettuun kaupunginvaltuuston 146,0 milj. euron ylitysoikeuteen.

Toimialan yhteisten menojen arvioidaan ylittävän budjetin noin 66,1 milj. euroa. Arvioitu ylitys koostuu palvelukokonaisuuksien ja hallinnon asiakas- ja potilastietojärjestelmä Apotin sijaiskustannuksista sekä sote-uudistuksen Rakennehankkeen ja Tulevaisuuden sote-keskus -hankkeen henkilöstömenoista, hankkeiden ostopalveluista sekä muiden hankkeiden henkilöstömenoista sekä rajaterveysturvallisuuden ylläpitämisestä aiheutuvien kustannusten korvaamisesta sekä ylitysoikeuden ylittävistä covid-19-pandemian kustannuksista.

Covid-19-pandemian kustannusvaikutus toimialan yhteisissä on noin 107,7 milj. euroa, joka koostuu koronatestauksen kustannuksista 90,0 milj. euroa, suojatarvikevaraston alaskirjauksesta 14,7 milj. euroa ja toimialan suojavarustevaraston arvosta 3,0 milj. euroa.

Toimeentulotuki (51002)

5 10 02  Toimeentulotuki   TP 2020 TA 2021 Ennuste 31.8. Ero TA Ero TA %
(milj. euroa)          
Tulot    2,2     2,6     2,2 -0,4 -15,8 %
Menot -12,9  -15,0 - 11,6  3,4  22,8%
Toimintakate -10,7 - 12,4    -9,4  3,0  24,3%
           

Toimeentulotuen tulojen arvioidaan alittavan budjetin 0,4 milj. euroa. Toimeentulotuen menojen arvioidaan alittavan budjetin 3,4 milj. euroa. Toimeentulotuessa arvioidaan covid-19-pandemian lisäkustannuksia olevan 0,1 milj. euroa. Asiakasmäärän ennakoitiin covid-19-pandemian alkuvaiheessa kasvavan pandemian aikana lomautusten ja irtisanomisten seurauksena, mutta asiakasmäärä on laskenut koko pandemian ajan. Täydentävän toimeentulotuen arvioidaan alittavan budjetin 1,2 milj. euroa, ehkäisevän toimeentulotuen 1,5 milj. euroa ja kotouttamistuen 0,5 milj. euroa.

Vastaanottokeskukset ja valtion korvaamat maahanmuuttopalvelut (51003)

5 10 03 Vastaanottokeskukset ja valtion korvaamat maahanmuuttopalvelut TP 2020 TA 2021 Ennuste 31.8. Ero TA Ero TA %
(milj. euroa)          
Tulot  17,1  14,4  14,9 0,5  3,1%
Menot -13,3 -13,0 -12,8 0,2  1,9%
Toimintakate    3,8    1,4    2,1 0,7 50,0%
*pyöristys          

 

Vastaanottokeskusten ja muiden valtion korvaamien maahanmuuttopalvelujen osalta tulot ylittävät budjetin 0,5 milj. euroa ja menot alittavat budjetin 0,2 milj. euroa. Toimintakatteen arvioidaan toteutuvan 0,7 milj. euroa parempana kuin talousarviossa.

Vastaanottokeskusten ja muiden valtion korvaamien maahanmuuttopalvelujen aiheutuneet kustannukset ovat kaupungin näkökulmasta valtiolta läpilaskutettavia eriä.

Apotti (51004)

5 10 04 Apotti ja Sote-maakuntauudistus  TP 2020 TA 2021 Ennuste 31.8. Ero TA Ero TA %
(milj. euroa)          
Tulot    0,4    0,5    0,7 0,2 40,0%
Menot -21,0 -49,3 -49,0 0,3  0,6%
Toimintakate -20,6 -48,8 -48,3 0,5  1,0%

Apotti-hankkeen tulojen arvioidaan ylittyvän talousarvion 0,2 milj. euroa ja menojen arvioidaan alittavan talousarvion 0,3 milj. euroa. Covid-19-pandemian vuoksi Apotin käyttöönotto siirtyi lokakuulta 2020 vuodelle 2021, ja käyttöönotto on vaiheistettu kolmeen vaiheeseen. Menot muodostuvat Oy Apotti Ab:n arvioimista menoista sekä Helsingin Apotti-tiimin kustannuksista.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (51005)

5 10 05 HUS  TP 2020 TA 2021 Ennuste 31.8. Ero TA Ero TA %
(milj. euroa)          
Menot -697,5 -695,3 717,4 -22,1 -3,2 %

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri ennustaa tammi-elokuun toteuman perusteella, että Helsingin HUS-talousarviokohdan (jäsenkuntamaksuosuus, kapitaatioperusteiset palvelut, kalliin hoidon tasaus, muiden palvelujen laskutus) toteumaksi 717,4 miljoona euroa, joka ylittää Helsingin vuoden 2021 talousarvion 22,1 milj. eurolla. HUS ennustaa vuoden 2021 alijäämäksi 50,6 miljoonaa euroa, jonka kattamista ei ole huomioitu kuntakohtaisissa toteuma-arvioissa. HUSille on myönnetty avustusta 51,8 miljoonaa euroa koronaepidemiasta aiheutuneiden kustannusten ja alijäämän kompensoimiseksi. Valtion myöntämän avustuksen arvellaan kattavan HUS-tasoisen alijäämän, mutta ei vaikuttavan Helsingin talousarviototeumaan.

Covid-19-pandemiatilanteen aiheuttama kiireettömän hoidon siirtyminen vaikuttaa HUS jäsenkuntakohtaisiin ennusteisiin.

Investoinnit

Investointien arvioidaan toteutuvan seuraavasti:

(milj. euroa) TA 2021 Ylitysoikeudet TA 2021 yhteensä Ennuste 30.6. Ero TA
Tietotekniikkahankinnat 3,5 3,7   7,2   7,2 0
Muut hankinnat 5,5 5,7 11,2 11,2 0
Yhteensä 9,0 9,4 18,4 18,4 0
 

Irtaimen omaisuuden määräraha sisältää ylitysoikeuden vuodelta 2020 siirtyneistä hankinnoista, joita varten kaupunginvaltuusto on 17.2.2021 § 28 myöntänyt yhteensä 9,4 milj. euron suuruisen ylitysoikeuden vuodelle 2021. Määrärahaa jäi vuonna 2020 käyttämättä kalustehankintojen myöhästymisestä sekä tietotekniikkahankinnoissa kesken olevien hankkeiden toteutuksissa sekä covid-19-pandemiasta johtuvista työasemien ja laitteiden viivästyneistä toimituksista.

Kaupunkistrategian ja toimintasuunnitelmien toimenpiteiden edistyminen

Sosiaali- ja terveystoimi toteuttaa kaupunkistrategiaa, keskeisiä kaupunkistrategian kärkihankkeita sekä kaupungin yhteissuunnittelun teemoja ja tavoitteita yhdessä muiden toimialojen kanssa. Sosiaali- ja terveystoimen näkökulmasta keskeisiä kaupunkistrategian kärkihankkeita ja tavoitteita ovat muun muassa nuorten syrjäytymisen ehkäisy, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtaminen ja koordinointi, liikkumisohjelma ja eri ikä- ja väestöryhmien liikkumisen edistäminen, asukaskokemuksen, asiakastyytyväisyyden ja osallisuuden lisääminen, kaikkien helsinkiläisten hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen, palvelujen saatavuuden ja saavutettavuuden parantaminen, työllisyyden edistäminen sekä harrastusmahdollisuuksien turvaaminen.

Apotti-asiakas- ja potilastietojärjestelmän onnistunut käyttöönotto kolmessa eri vaiheessa on toimialan vuoden 2021 keskeinen tavoite. Muita toimialan keskeisiä tavoitteita, kuten lasten ja nuorten mielenterveysongelmien palveluketjujen kehittämistä yhteistyössä kasvatuksen ja koulutuksen toimialan ja HUSin kanssa, sote-uudistuksen Rakenneuudistushanketta ja Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -hanketta, palvelujen saatavuutta ja saavutettavuutta, digitaalisia palveluja ja ratkaisuja, nuorten syrjäytymisen ehkäisemistä, matalan kynnyksen mielenterveyspalvelujen kehittämistä ja palvelujen sekä toimintamallien kehittämistä haavoittuvassa asemassa olevien iäkkäiden palveluissa edistetään siinä määrin kuin koronapandemian kiireelliset tehtävät mahdollistavat.

Terveysasemien lääkärien kiireettömän hoidon saatavuutta pyritään lisäämään omien toimintamallien, työnjaon ja johtamisen kehittämisellä sekä ulkoisella palveluhankinnalla. Iäkkäiden mielekästä kotona asumista ja muistiystävällistä toimintaa tuetaan hyödyntämällä ikäystävällistä teknologiaa ja vahvistamalla iäkkäiden toimintakykyä parantavia ennaltaehkäiseviä ja digitaalisia palveluja.

Covid-19-pandemian vuoksi monia toimintoja, kuten terveysasematoiminnan ja suun terveydenhuollon kiireetöntä hoitoa, on jouduttu vähentämään, ja on selvää, että monet kaupunkistrategian tavoitteet ja toimenpiteet eivät etene suunnitellussa aikataulussa ja laajuudessa, eikä kaikkia toimialan toiminnallisia tai määrällisiä tavoitteita tulla saavuttamaan suunnitellusti. Vuoden 2021 myöhemmissä ennusteissa myös asiakas- ja potilastietojärjestelmän käyttöönotto tulee aiheuttamaan tietokatkoksia muun muassa määrällisten tavoitteiden seurantaan, eikä kaikkia tavoitteita pystytä vertaamaan aiempiin vuosiin.

Toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen

Covid-19-pandemiasta johtuen digitaalisen terveysaseman päivystysavun ja epidemiologisen toiminnon suoritemäärät ovat kasvaneet merkittävästi. Talousarviotavoitteiden raportoinnissa ei kaikkia tavoitteita pystytä raportoimaan tai tavoitteet eivät ole vertailukelpoisia asiakas- ja potilastietojärjestelmämuutoksen vuoksi.

Arvio merkittävimmistä toimintaympäristön ja palvelutuotannon riskeistä ja epävarmuustekijöistä

Covid-19-pandemia aiheuttaa sosiaali- ja terveystoimessa edelleen vuonna 2021 kiireettömän hoidon ja palvelujen saatavuuden huomattavaa vähenemistä, erilaisia poikkeusjärjestelyjä henkilöstön työtehtävissä riittävän henkilöstön turvaamiseksi covid-19-pandemiaan liittyviin tehtäviin sekä huomattavia kustannusvaikutuksia sosiaali- ja terveystoimen talouteen.

Stäng

Detta beslut publicerades 03.11.2021

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Stäng

Föredragande

sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja
Juha Jolkkonen

Mer information fås av

Sampo Pajari, talous- ja suunnittelupäällikkö, puhelin: 09 310 42246

sampo.pajari@hel.fi