Luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma, Mellunkylän pohjoisosan ja Vartiokylän pohjoisosan

HEL 2021-004947
Ärendet har nyare handläggningar
Ärende 4. / 367 §

Kaupunkiympäristölautakunnan käsiteltäväksi otettu maankäyttöjohtajan päätös 27.5.2021 § 73 koskien Mellunkylän ja Vartioharjun pohjoisosan luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelman hyväksymistä

Stadsmiljönämnden

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunta päätti hyväksyä Mellunkylän ja Vartioharjun pohjoisosan luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelman.

Lautakunta edellyttää, että suunnitelmaa toteutettaessa toimenpiteissä keskitytään ennen kaikkea reittien varsien hoitoon ja turvallisuuteen ja laajempien toimien osalta rajataan tehtävä hoito mahdollisimman vähäiseksi. Pienpuuston harvennusten osalta toimitaan minimitason mukaisesti. Erityisesti suunnittelualueen inventoituja Metso-luokkaan kuuluvia kuvioita ja alueen korpiluontotyyppejä jätetään hoidon ulkopuolelle myös niiden kuvioiden osalta joissa hoito periaatteessa olisi mahdollista.

Lautakunta ehdottaa seuraavien vastaavien suunnitelmien osalta, että vuorovaikutuksen kehittämiseksi käytetään esimerkkinä Espoon nykyistä tapaa esittää metsien hoidon suunnitelmat numeerisesti selkeästi niin puuston ominaisuuksien kuin suunniteltujen toimenpiteiden osalta. Myös yhteenvetoaineistojen käyttö Espoon uusimpien suunnitelmien mukaisesti ovat suositeltavia.

Käsittely

Vastaehdotus:
Anni Sinnemäki: Lautakunta edellyttää, että suunnitelmaa toteutettaessa toimenpiteissä keskitytään ennen kaikkea reittien varsien hoitoon ja turvallisuuteen ja laajempien toimien osalta rajataan tehtävä hoito mahdollisimman vähäiseksi. Pienpuuston harvennusten osalta toimitaan minimitason mukaisesti. Erityisesti suunnittelualueen inventoituja Metso-luokkaan kuuluvia kuvioita ja alueen korpiluontotyyppejä jätetään hoidon ulkopuolelle myös niiden kuvioiden osalta joissa hoito periaatteessa olisi mahdollista.

Lautakunta ehdottaa seuraavien vastaavien suunnitelmien osalta, että vuorovaikutuksen kehittämiseksi käytetään esimerkkinä Espoon nykyistä tapaa esittää metsien hoidon suunnitelmat numeerisesti selkeästi niin puuston ominaisuuksien kuin suunniteltujen toimenpiteiden osalta. Myös yhteenvetoaineistojen käyttö Espoon uusimpien suunnitelmien mukaisesti ovat suositeltavia.

Kannattaja: Eveliina Heinäluoma

Kaupunkiympäristölautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä Anni Sinnemäen vastaehdotuksen.

Kaupunkiympäristölautakunta päättää hyväksyä Mellunkylän ja Vartioharjun pohjoisosan luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelman.

Stäng

Asian ottaminen ylemmän toimielimen käsiteltäväksi

Kuntalain (410/2015) 92 §:n mukaan kunnan ylempi toimielin tai hallintosäännössä määrätty kunnan viranhaltija voi ottaa alemman toimielimen tai viranomaisen päätöksen käsiteltäväkseen (ns. otto-oikeus). Hallintosäännössä voidaan määrätä, että tämä oikeus koskee vastaavasti lautakuntia, niiden puheenjohtajia tai hallintosäännössä määrättyä kunnan viranhaltijaa asianomaisen lautakunnan alaisen viranomaisen tai lautakunnan jaoston toimivaltaan siirretyissä asioissa.

Asia on kuntalain 92 §:n 4 momentin mukaan otettava ylemmän toimielimen käsiteltäväksi viimeistään sen ajan kuluessa, jossa lain 134 §:ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä. Oikaisuvaatimusaika on 14 päivää päätöksen tiedoksisaannista (KuntaL 138 §).

Helsingin kaupungin hallintosäännön 19 luvun 3 pykälän 2 momentin mukaan apulaispormestari voi ottaa lautakunnan käsiteltäväksi asian, jossa sen alainen viranhaltija on tehnyt päätöksen.

Maankäyttöjohtajan päätös (73 §) oli tehty 27.5.2021. Apulaispormestari on päättänyt käyttää lautakunnan otto-oikeutta maankäyttöjohtajan päätökseen 9.6.2021 (5 §). Päätös otto-oikeuden käyttämisestä on näin ollen tehty kuntalain mukaisessa määräajassa, ja päätöksen on tehnyt kuntalain 92 §:ssä tarkoitettu toimija.

Perustelut päätösehdotukselle

Päätavoitteet alueen metsien ja niittyjen luonnon- ja maisemanhoidolle ovat:

  • luonnon monimuotoisuuden lisääminen
  • alueen luontoarvojen säilyttäminen ja kehittäminen
  • asutuksen, teiden ja reittien lähellä sijaitsevien reunametsien turvallisuus, viihtyisyys ja elinvoimaisuus
  • paikoittainen näkymien avaaminen reiteiltä metsän sisään
  • metsien rakenteen (ikä, lajisto, kerroksellisuus ja lahopuusto) monipuolistaminen
  • reittien ja väylien lähinäkymien ylläpito ja kehittäminen

Helsingin Kaupunkistrategiassa 2017−2021 todetaan luonnonhoitoa koskien seuraavaa: ”Helsinki vaalii arvokasta luontoaan ja toimii kaupunkiluonnon monimuotoisuuden lisäämiseksi. Viher- ja sini-alueiden ekologinen laatu, saavutettavuus ja terveysvaikutukset turvataan. Metsissä ja metsäisillä alueilla suunnitelmallinen monimuotoisuuden lisääminen on hoidon keskeisin tavoite.”

Suunnitelma sisältö

Metsien ja metsäisten alueiden hoidon keskeisin tavoite on luonnon- ja maisemanhoidon suunnitelmassa suunnitelmallinen monimuotoisuuden lisääminen. Hoitotoimenpiteet kohdistetaan harkitusti siten, että ne luonnon arvokohteet, jotka tulee säilyttää mahdollisimman luonnontilaisina, jätetään pääsääntöisesti hoitotoimenpiteiden ulkopuolelle. Käytännössä edellä mainittu näkyy hoitotoimenpiteissä niin, että suurin osa alueen metsistä on hoitotoimenpiteiden ulkopuolella kehittyen luonnontilassa. Hoidettavilla alueilla metsien monimuotoisuutta lisätään hoidoin keinoin. Esimerkiksi harventaminen ja valikoiva pienpuuston hoito parantavat metsien kerroksellisuutta ja sekapuustoisuutta, jotka ovat luonnontilaisen metsän tunnusmerkkejä. Lisäksi toimenpiteillä luodaan keinollisesti lisää kuollutta puustoa (lahopuuta).

Alueen kohdat, joilla on luontoarvoja, on huomioitu jättämällä ne pääosin kokonaan hoitoehdotusten ulkopuolelle. Joitain kohteita, esimerkiksi pähkinäpensaslehtoja, hoidetaan niiden luontoarvojen säilymisen vuoksi. Joissain kohdin hoitoa on ehdotettu joillekin luontotietojärjestelmän kohteiden reunoille, mutta näissäkään tapauksissa ehdotettu hoitotoimenpide ei niiden vähäisyyden vuoksi muuta metsän luontoarvoille olennaisia rakennepiirteitä, kuten ikää, eri-ikäisrakenteisuutta, lahopuustoa ja ja/tai sekapuustoisuutta.

Vuorovaikutus

Alueen asukkaita ja sidosryhmiä vuorovaikutetiin luonnon- ja maisemanhoidon osalta jo Mellunkylän ja Vartiokylän pohjoisosan aluesuunnitelmaa, nykyisin yleisten alueiden suunnitelma, laadittaessa. Kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi suunnitelman ohjeellisesti noudatettavaksi vuosille 2018–2027.

Asukkailta kysyttiin muun muassa alueen nykytilasta ja kehitystarpeista Kerro kartalla-kyselyllä netissä. Tämän lisäksi järjestettiin kaksi erillistä asukasiltaa. Aluesuunnitelmaluonnos myös oli nähtävissä netissä asukkaiden ja sidosryhmien kommentoitavana. Suunnitelmaa tavoitteita ja toimenpidetarpeita muokattiin saadun palautteen perusteella. Aluesuunnittelun aikaiseen vuorovaikutukseen voi tutustua tarkemmin osoitteessa:

https://www.hel.fi/static/hkr/aluesuunnitelmat/mellunkyla_vartiokylan_alsu/Liite_4_korjattu_Vuorovaikutusaineisto.pdf

Aluesuunnitelman hyväksymisen jälkeen luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma laadittiin myös niin ikään vuorovaikutteisesti asukkaiden ja sidosryhmien kanssa. Vuorovaikutus toteutettiin asukas- ja sidosryhmätapaamisilla, joissa oli mahdollista antaa suullista ja kirjallista palautetta suunnitelmaluonnoksesta. Sidosryhmätapaaminen järjestettiin 27.2.2020. Lisäksi suunnitelmaluonnos oli nähtävillä netissä helmikuussa 2020 ja siitä oli mahdollista antaa kirjallista ja suullista palautetta Sidosryhmätyöskentelyyn kutsuttiin seuraavat tahot:

  • paikalliset asukkaat
  • Helsingin kaupunginosayhdistykset ja Helka ry
  • paikalliset asukasyhdistykset
  • Helsingin luonnonsuojeluyhdistys ry, Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri ry, Helsingin Seudun Lintutieteellinen Yhdistys Tringa ry
  • Helsingin latu ry, Suomen Latu Ry
  • Pääkaupunkiseudun partiolaiset ry
  • Helsingin suunnistajat ry
  • Helsingin yliopisto
  • Aalto-yliopisto
  • kaupungin eri toimialat, kuten kaupunkiympäristön toimiala, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala ja STARA

Vuorovaikutus on kuvattu tarkemmin vuorovaikutusraportissa (suunnitelman loppuosasta alaliite 9).

Aikataulu ja rahoitus

Luonnon- ja maisemanhoidon suunnitelma toteutetaan vuosien 2021–2030 aikana. Suunnitelman toteutus rahoitetaan kunnossapidon rahoituksella.

Tiedoksianto

Päätös toimitetaan yleistiedoksiantona, koska vastaanottajia on yli
30/henkilöiden lukumäärää ei tiedetä.

Stäng

Kaupunkiympäristölautakunta 22.06.2021 § 359

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunta päätti panna asian viikoksi pöydälle.

Käsittely

Pöydällepanoehdotus:
Anni Sinnemäki: Pyydän asian pöydälle seuraavaan kokoukseen.

Kaupunkiympäristölautakunta päätti yksimielisesti panna asian pöydälle.

Esittelijä
kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Mikko Aho
Lisätiedot

Antti Siuruainen, metsäsuunnittelija, puhelin: 310 75252

antti.siuruainen@hel.fi

Kaupunkiympäristön toimiala Apulaispormestari 09.06.2021 § 5

Päätös

Apulaispormestari otti kaupunkiympäristölautakunnan käsiteltäväksi maankäyttöjohtajan 27.5.2021 § 73 tekemän päätöksen, joka koskee Mellunkylän ja Vartioharjun pohjoisosan luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelman hyväksymistä.

Päätöksen perustelut

Maankäyttöjohtaja on 27.5.2021 § 73 päättänyt hyväksyä Mellunkylän ja Vartioharjun pohjoisosan luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelman. Kyseessä on ensimmäinen uuden prosessin mukainen, viranhaltijapäätöksenä tehty luonnon- ja maisemanhoidon yksityiskohtainen suunnitelma. Prosessin ollessa uusi, on vuorovaikutuksen ja kaupunkistrategian näkökulmasta tarpeen, että kaupunkiympäristölautakunta pääsee tutustumaan siihen.

Edellä mainitusta johtuen apulaispormestari katsoo, että asia on syytä saattaa kaupunkiympäristölautakunnan käsiteltäväksi.

Helsingin kaupungin hallintosäännön 19 luvun 3 pykälän 2 momentin mukaan apulaispormestari voi ottaa lautakunnan käsiteltäväksi asian, jossa sen alainen viranhaltija on tehnyt päätöksen.

Lisätiedot

Anna Villeneuve, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36045

anna.villeneuve@hel.fi

Kaupunkiympäristön toimiala Maankäyttö ja kaupunkirakenne -palvelukokonaisuus Maankäyttöjohtaja 27.05.2021 § 73

Päätös

Maankäyttöjohtaja päätti hyväksyä Mellunkylän ja Vartioharjun pohjoisosan luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelman.

Päätöksen perustelut

Päätavoitteita alueen metsien ja niittyjen luonnonhoidolle ovat:

  • luonnon monimuotoisuuden lisääminen
  • alueen luontoarvojen säilyttäminen ja kehittäminen
  • asutuksen, teiden ja reittien lähellä sijaitsevien reunametsien turvallisuus, viihtyisyys ja elinvoimaisuus
  • paikoittainen näkymien avaaminen reiteiltä metsän sisään
  • metsien rakenteen (ikä, lajisto, kerroksellisuus ja lahopuusto) monipuolistaminen
  • reittien ja väylien lähinäkymien ylläpito ja kehittäminen

Helsingin Kaupunkistrategiassa 2017−2021 todetaan luonnonhoitoa koskien seuraavaa:

”Helsinki vaalii arvokasta luontoaan ja toimii kaupunkiluonnon monimuotoisuuden lisäämiseksi. Viher- ja sini-alueiden ekologinen laatu, saavutettavuus ja terveysvaikutukset turvataan. Metsissä ja metsäisillä alueilla suunnitelmallinen monimuotoisuuden lisääminen on hoidon keskeisin tavoite.”

Suunnitelma sisältö

Metsien ja metsäisten alueiden hoidon keskeisin tavoite on luonnon- ja maisemanhoidon suunnitelmassa suunnitelmallinen monimuotoisuuden lisääminen. Hoitotoimenpiteet kohdistetaan harkitusti siten, että ne luonnon arvokohteet, jotka tulee säilyttää mahdollisimman luonnontilaisina, jätetään pääsääntöisesti hoitotoimenpiteiden ulkopuolelle. Käytännössä edellä mainittu näkyy hoitotoimenpiteissä niin, että suurin osa alueen metsistä on hoitotoimenpiteiden ulkopuolella kehittyen luonnontilassa.

Hoidettavilla alueilla metsien monimuotoisuutta lisätään hoidoin keinoin, esim. harventaminen ja pienpuuston hoito parantavat metsien kerroksellisuutta ja sekapuustoisuutta, jotka ovat luonnontilaisen metsän tunnusmerkkejä. Lisäksi toimenpiteillä luodaan keinollisesti lisää kuollutta puustoa.

Alueen kohdat, joilla on luontoarvoja, on huomioitu jättämällä ne pääosin kokonaan hoitoehdotusten ulkopuolelle. Joitain kohteita, esim pähkinäpensaslehtoja, hoidetaan niiden luontoarvojen säilymisen vuoksi. Joissain kohdin hoitoa on ehdotettu joillekin luontotietojärjestelmän kohteiden reunoille, mutta näissäkään tapauksissa ehdotettu hoitotoimenpide ei niiden vähäisyyden vuoksi muuta metsän luontoarvoille olennaisia rakennepiirteitä, kuten ikää, eri-ikäisrakenteisuutta, lahopuustoa ja ja/tai sekapuustoisuutta.

Suunnitelma (liite 1)

Vuorovaikutus

Alueen asukkaita ja sidosryhmiä on vuorovaikutettiin luonnon- ja maisemanhoidon osalta jo aluesuunnitelmaa (nykyisin yleisten alueiden suunnitelma) laadittaessa. Asukkailta kyseltiin mm. alueen nykytilasta ja kehitystarpeista Kerro kartalla-kyselyllä netissä. Tämän lisäksi järjestettiin kaksi erillistä asukasiltaa. Aluesuunnitelmaluonnos myös oli nähtävissä netissä asukkaiden ja sidosryhmien kommentoitavana. Suunnitelmaa tavoitteita ja toimenpidetarpeita muokattiin saadun palautteen perusteella. Aluesuunnittelun aikaiseen vuorovaikutukseen voi tutustua tarkemmin osoitteessa:

Aluesuunnitelman hyväksymisen jälkeen luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma laadittiin myös niin ikään vuorovaikutteisesti asukkaiden ja sidosryhmien kanssa. Vuorovaikutus toteutettiin asukas- ja sidosryhmätapaamisilla, joissa oli mahdollista antaa suullista ja kirjallista palautetta suunnitelmaluonnoksesta. Sidosryhmätapaaminen järjestettiin 27.2.2020. Lisäksi suunnitelmaluonnos oli nähtävillä netissä helmikuussa 2020 ja siitä oli mahdollista antaa kirjallista ja suullista palautetta Sidosryhmätyöskentelyyn kutsuttiin seuraavat tahot:

  • paikalliset asukkaat
  • Helsingin kaupunginosayhdistykset ry Helka
  • paikalliset asukasyhdistykset
  • Helsingin luonnonsuojeluyhdistys r.y., Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri ry, Helsingin Seudun Lintutieteellinen Yhdistys Tringa ry
  • Helsingin latu R.Y., Suomen Latu Ry, Pääkaupunkiseudun partiolaiset Ry, Helsingin suunnistajat Ry
  • Helsingin yliopisto, Aalto-yliopisto
  • kaupungin eri toimialat, kuten kaupunkiympäristön toimiala, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala, STARA

Vuorovaikutuksessa voi lukea tarkemmin vuorovaikutusraportista (suunnitelman loppuosasta alaliite 9).

Aikataulu ja rahoitus

Luonnon- ja maisemanhoidon suunnitelma toteutetaan vuosien 2021-2030 aikana. Suunnitelman toteutus rahoitetaan kunnossapidon rahoituksella.

Tiedoksianto

Päätös toimitetaan yleistiedoksiantona, koska vastaanottajia on yli 30/henkilöiden lukumäärää ei tiedetä.

Lisätiedot

Antti Siuruainen, metsäsuunnittelija, puhelin: 310 75252

antti.siuruainen@hel.fi
Stäng

Detta beslut publicerades 02.07.2021

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Stäng

Föredragande

kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Mikko Aho

Mer information fås av

Antti Siuruainen, metsäsuunnittelija, puhelin: 09 310 75252

antti.siuruainen@hel.fi