Kokoonpanon muutos, kaupunginvaltuusto, varavaltuutetun valinta

HEL 2021-007162
Ärendet har nyare handläggningar
Ärende 2. / 49 §

Uusien varavaltuutettujen valinta

Centralvalnämnden

Päätös

Keskusvaalilautakunta päätti nimetä uuden varavaltuutetun Keskustan valtuustoryhmään kuluvan valtuustokauden loppuun asti, jotta varavaltuutettuja on valtuustoryhmässä vaalilain määräämä määrä. Keskusvaalilautakunta päätti nimetä Keskustan valtuustoryhmään sijaantulojärjestyksessä seuraavan mahdollisen henkilön, joka on Elina Das Bhowmik.

Keskusvaalilautakunta päätti nimetä uuden varavaltuutetun Kristillisdemokraattien ja Sinisten valtuustoryhmään kuluvan valtuustokauden loppuun asti, jotta varavaltuutettuja on valtuustoryhmässä vaalilain määräämä määrä. Keskusvaalilautakunta päätti nimetä Kristillisdemokraattien ja Sinsiten valtuustoryhmään sijaantulojärjestyksessä seuraavan mahdollisen henkilön, joka on Hannu Sileoni.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Stäng

Vaalilain 93 §:n mukaan keskusvaalilautakunnan on määrättävä valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä uusia varavaltuutettuja kuntalain 17 §:n mukaisesti, mikäli valtuuston toimikauden aikana varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi. Kuntalain 17 §:n mukaan valtuutetuille valitaan varavaltuutettuja jokaisen kuntavaaleissa esiintyneen vaaliliiton, puolueen ja yhteislistan ensimmäisistä valitsematta jääneistä ehdokkaista sama määrä kuin valtuutettuja, kuitenkin vähintään kaksi.

Kaupunginvaltuusto päätti myöntää (5.5.2021) Kimmo Tiilikaiselle eron valtuutetun luottamustoimesta. Näin ollen Keskustan valtuustoryhmän varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi. Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja pyytää keskusvaalilautakuntaa nimeämään uuden varavaltuutetun Keskustan valtuustoryhmään (liite 1).

Keskustan valtuustoryhmään sijaantulojärjestyksessä seuraava henkilö on Elina Das Bhowmik. Keskusvaalilautakunta nimeää uudeksi varavaltuutetuksi Elina Das Bhowmikin valtuuston kuluvan toimikauden loppuun asti.

Kaupunginvaltuusto päätti myöntää (5.5.2021) Paavo Väyryselle eron valtuutetun luottamustoimesta. Näin ollen Kristillisdemokraattien ja Sinisten valtuustoryhmän varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi. Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja pyytää keskusvaalilautakuntaa nimeämään uuden varavaltuutetun Kristillisdemokraattien ja Sinisten valtuustoryhmään (liite 2).

Kristillisdemokraattien ja Sinisten valtuustoryhmään sijaantulojärjestyksessä seuraava henkilö on Hannu Sileoni. Keskusvaalilautakunta nimeää uudeksi varavaltuutetuksi Hannu Sileonin valtuuston kuluvan toimikauden loppuun asti.

Stäng

Detta beslut publicerades 30.06.2021

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin keskusvaalilautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Stäng

Föredragande

keskusvaalilautakunnan sihteeri
Veera Reuna

Mer information fås av

Veera Reuna, keskusvaalilautakunnan sihteeri, puhelin: 09 310 20001

veera.reuna@hel.fi

Timo Lindén, keskusvaalilautakunnan sihteeri, puhelin: 09 310 36550

timo.linden@hel.fi

Bilagor

1. Kaupunginvaltuuston pj pyyntö 21052021 Keskusta
2. Kaupunginvaltuuston pj pyyntö 21052021 KD sin

I beslutsdokumenten nämns bilagor som inte publiceras på nätet. Bort lämnas bilagor som innehåller sekretessbelagda uppgifter, bilagor som innehåller uppgifter som kan äventyra integritetsskyddet eller sådana som man inte av tekniska orsaker kunnat överföra till elektroniskt format. (Offentlighetslagen 621/1999, Lagen om tjänster inom elektronisk kommunikation 917/2014, Dataskyddslagen 1050/2018, Lagen om behandling av personuppgifter inom social- och hälsovården 703/2023, Lagen om offentlig upphandling och koncession 1397/2016). Upplysningar om stadsstyrelsens beslutshandlingar fås också från Helsingfors stads registratorskontor.