Toimivallan siirtäminen, kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalla liikuntaan aktivointi -palvelun työsuhteisten henkilöiden hankintaoikeudet

HEL 2021-012784
Ärendet har nyare handläggningar
§ 21

Liikuntaan aktivointi -palvelun työsuhteisten henkilöiden oikeus toteuttaa hankintoja viranhaltijan vastuulla

Motionstjänstchef

Päätös

Liikuntapalvelupäällikkö päätti oikeuttaa liitteessä mainitut työsuhteessa olevat henkilöt toteuttamaan toimintaan liittyviä hankintoja viranhaltijan vastuulla 15.11.2021 alkaen. Hankintoja tehtäessä edellytetään, että:

  • toimialan talousarviossa (tai projektilla) on asianomaista hankintaa varten käytettävissä määrärahaa,
  • toteutettava hankinta on työtehtävien hoidon kannalta tarpeellinen,
  • hankinnan arvonlisäveroton arvo ei ylitä liitteessä työntekijän kohdalla mainittua euromäärää ja
  • hankinnan toteutuksessa noudatetaan lainsäädäntöä ja muuta annettua ohjeistusta.

Tämä päätös kumoaa liikuntapalvelupäällikön päätökset § 4, 6.7.2017 ja § 5, 29.8.2017.

Päätöksen perustelut

Helsingin kaupungin hallintosäännön 20 luvun 8 §:n mukaan ”Hankintavaltuuksia ei voida siirtää työsuhteessa olevalle. Mikäli toimialan tai liikelaitoksen toiminnan tarkoituksenmukaisen hoitamisen kannalta on tarpeen antaa työsuhteessa olevalle henkilölle oikeus toteuttaa hankintoja, voi viranhaltija oikeuttaa alaisensa työsuhteessa olevan henkilön toteuttamaan hankintoja viranhaltijan vastuulla.”

Liikuntaan aktivointi -palvelussa on tehty organisaatiomuutos, jonka seurauksena hankintaoikeudet on päivitettävä vastaamaan nykyistä yksikkö- ja tiimirakennetta. Lisäksi samalla hankintaoikeudet on otettu pois henkilöiltä, joilla ei enää ole työtehtävien hoitamisen kannalta tarkoituksenmukaista olla hankintaoikeuksia.

Hankintaoikeuksien määrittelyssä on huomioitu riskienhallintaan ja tarkoituksenmukaisuuteen liittyvät näkökohdat. Toimialan talouspalveluyksikkö on puoltanut liitteessä määriteltyjen hankintaoikeuksien myöntämistä.

Detta beslut publicerades 12.11.2021

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Stäng

Mer information fås av

Ilona Syvälä, lakimies, puhelin: 09 310 25441

ilona.syvala@hel.fi

Ari Tirri, talouspäällikkö, puhelin: 09 310 85510

ari.tirri@hel.fi

Beslutsfattare

Tuuli Salospohja
liikuntapalvelupäällikkö