Virkasuhteen täyttäminen, henkilöstö ja liiketoiminnan tukiyksikkö, hankintapäällikkö, työavain HKL-04-8-21
Liikenneliikelaitoksen hankintapäällikön viran täyttäminen
Päätös
Vt. toimitusjohtaja valitsi liikenneliikelaitoksen (HKL) henkilöstö ja liiketoiminnan tuki –yksikön hankintapäällikön virkaan Sari Litukan 31.1.2022 alkaen 4.724,93 euron tehtäväkohtaisella palkalla.
Lisäksi vt. toimitusjohtaja totesi, että mikäli virkaan otetaan henkilö, joka ei ole kaupungin palveluksessa eikä terveydellisiä tietoja ole käytettävissä virkaan ottaessa, päätös on ehdollinen, kunnes henkilön terveydentilasta saadun selvityksen perusteella virkaan ottaminen on vahvistettu. Selvitys on esitettävä kuukauden kuluessa virkaan ottamista koskevan päätöksen tiedoksisaannista lukien.
Lisäksi vt. toimitusjohtaja totesi, että virkaan kuuluu kuuden kuukauden (6kk) koeaika.
Päätöksen perustelut
Hankintapäällikön virka tuli avoimeksi, kun viran edellinen hoitaja irtisanoutui virasta 10.8.2020 lukien. Hankintapäällikön virkaa on hoitanut oman virkansa ohella HKL:n hallintopäällikkö hankintapalveluiden toimintojen järjestelyjen ajan.
Viran täyttömenettely
Virka on ollut julkisesti haettavana 24.11.-8.12.2021. Hakuaika päättyi 8.12.2021 klo 16. Hakuilmoitus julkaistiin kaupungin sähköisessä rekrytointipalvelussa, TE-toimiston internetsivuilla sekä Oikotie ja Duunitori verkkopalveluissa. Lisäksi ilmoitus julkaistiin sosiaalisessa mediassa LinkedIn:ssä ja Facebookissa.
Hankintapäällikkö toimii henkilöstö ja liiketoiminnan tuki –yksikön (HELI) johtajan alaisuudessa HKL:n hankintatoimen esihenkilönä ja vastaa HKL:n hankintatoimen ohjaamisesta ja kehittämisestä.
Hankintapäällikkö osallistuu HKL:n hankintojen kehittämiseen ja koordinointiin, merkittävien hankintojen, hankkeiden ja sopimusten valmisteluun, laatimiseen sekä täytäntöönpanoon. Hankintapäällikkö kuuluu HELI:n johtoryhmään.
Tehtävän kelpoisuusehtona on ylempi korkeakoulututkinto. Kielitaitovaatimus on suomen kielen erinomainen suullinen ja kirjallinen taito sekä ruotsin kielen tyydyttävä suullinen ja kirjallinen taito.
Lisäksi tehtävässä edellytetään kokemusta hankintatoimesta sekä hankintojen johtamisesta ja kehittämisestä, esihenkilötyökokemusta sekä hyvää englannin kielen suullista ja kirjallista taitoa. Hankintapäällikön tehtävien menestyksellinen hoitaminen edellyttää erinomaista kirjallista ilmaisua, itsenäistä ja kehittämismyönteistä työskentelyotetta, hyviä vuorovaikutus- ja neuvottelutaitoja ja yhteistyökykyä.
Virkaa täytettäessä tulee varsinaisten kelpoisuusehtojen lisäksi ottaa huomioon perustuslain 125 §:ssä säädetyt yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin eli taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto.
Valintaprosessi
Hankintapäällikön virkaa haki hakuajan kuluessa 8 henkilöä, joista 6 täytti kelpoisuus- ja osaamisvaatimukset.
Hakemusten perusteella haastatteluun kutsuttiin neljä hakijaa, joilla kaikilla oli kokemusta ja osaamista hankintatoimesta.
Haastatteluun kutsuttiin (nimet haastattelujärjestyksessä):
- Mika Tavast
- Sari Litukka
- Lilja Lappalainen
- Juha Kouvonen
Haastattelijoina kaikissa haastatteluissa toimivat vt. toimitusjohtaja Petri Lumijärvi ja vt. yksikön johtaja Jukka Hämäläinen. Haastattelut pidettiin 20.12.-28.12.2021.
Haastattelujen perusteella hakijoiden soveltuvuutta hankintapäällikön tehtävään arvioitiin seuraavasti:
**********
**********
**********
**********
Haastattelujen perusteella arvioitiin parhaiten tehtävään soveltuvat henkilöt ja heidät lähetettiin soveltuvuusarviointiin. Soveltuvuusarviointiin lähetettiin Tavast, Litukka ja Kouvonen. Soveltuvuusarvioinnin toteutti Psycon Oy.
Perustelut valintaesitykselle
Kokonaisarvioinnin perusteella, joka perustuu työkokemukseen, osaamiseen, haastatteluihin ja soveltuvuusarviointeihin, parhaimmat edellytykset hankintapäällikön viran menestykselliseen hoitamiseen on Sari Litukalla.
**********
Asian eteneminen
Päätös annetaan tiedoksi virkaa hakeneille sekä muille hakijoille oikaisuvaatimusohjeineen. Päätöksen tiedoksianto tapahtuu sähköisessä rekrytointijärjestelmässä niiden osalta, jotka ovat antaneet suostumuksensa sähköiseen tiedoksiantoon ja muiden osalta kirjeitse.
Toimivalta
Hallintosäännön 11 luvun 2 §:n 1 mom. 2 kohdan ja HKL:n toimitusjohtajan 30.4.2021, 53 §, tekemän päätöksen mukaan virkasuhteeseen otetaan yksi yli -periaatteella, jolloin hankintapäällikön virkaan ottamisesta päättää HKL:n toimitusjohtaja.
Detta beslut publicerades 28.01.2022
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin liikenneliikelaitoksen johtokunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Mer information fås av
Petri Lumijärvi, vt. toimitusjohtaja, puhelin: 09 310 34939