Avustuksen hakeminen, valtion erityisavustus, Talent Helsinki '22 -hanke, Työ- ja elinkeinoministeriö
Määrärahan myöntäminen vuodelle 2023 Talent Helsinki 2022-2023 -hankkeelle
Päätös
Strategiajohtaja päätti, että keskitettyyn hanketoimintaan varatusta määrärahasta talousarviokohdasta 1 50 04 voidaan myöntää kaupunginkanslian elinkeino-osaston maahanmuuttoyksikölle enintään 494 662 euroa (projektinumero 1095138) vuodelle 2023 ”Talent Helsinki 2022-2023”-hankkeen kustannusten maksamiseksi. Määrärahalle saadaan tukea 371 455 euroa. Helsingin kaupungin omarahoitusosuudeksi jää siten 123 207 euroa.
Päätöksen perustelut
Talent Helsinki 2022-2023 -hankkeessa houkutellaan erityisesti työvoimapula-aloilla työskenteleviä ulkomaisia asiantuntijoita helsinkiläisyrityksiin sekä helpotetaan alueella jo olevien osaajien ja heidän perheidensä alueelle asettautumista ja työmarkkinoille kiinnittymistä. Osaajien houkuttelutoimet tukevat välillisesti myös alueella toimivien yritysten investointeja sekä vahvistavat mielikuvaa Helsingistä houkuttelevana työ-, yrittäjyys- ja opiskeluperusteisen maahanmuuton kohdealueena. Lisäksi hankkeella vahvistetaan vuonna 2017 perustetun International House Helsingin roolia Helsingin ja pääkaupunkiseudun Talent Hub -toiminnan ja -verkostoyhteistyön keskuksena, sovitetaan toimijaverkoston kansainvälisille osaajille tuottamia palveluita yhtenäiseksi, asiakaslähtöiseksi kokonaisuudeksi sekä luodaan alueellinen seurantamalli toiminnan vaikuttavuuden arvioimiseksi. Hanke toteutetaan 1.5.2022−30.4.2023 välisenä aikana.
Rahoitusjohtaja on päätöksellään 16.2.2022 § 9 päättänyt Talent Helsinki 2022–2023 -hankkeeseen osallistumisesta ja työ- ja elinkeinoministeriö on rahoituspäätöksellään 31.3.2022 (VN/637/2022) myöntänyt hankkeelle erityisavustusta Talent Boost -ohjelmaa edistävään Talent Hub -toimintaan.
Kaupunginkanslian elinkeino-osaston maahanmuuttoyksikkö toimii kaupungin edustajana hankkeessa ja vastaa hankkeen toteutuksesta ja raportoinnista hankkeen rahoittajalle. Hankkeen kokonaisbudjetti on 1 438 762 euroa. Työ- ja elinkeinoministeriön erityisavustus kattaa 70 prosenttia hankkeen hyväksytyistä kokonaiskustannuksista, kuitenkin enintään 1 007 133 euroa. Helsingin osahankkeen kokonaisbudjetti on 917 962 euroa, jolle saadaan TEM:in tukea 642 574 euroa. Lisäksi Espoon ja Vantaan kaupungit osallistuvat Helsingin kaupungin osahankkeeseen budjetoitujen seudullisten toimenpiteiden rahoittamiseen 54 766 eurolla. Helsingin omarahoitusosuudeksi jää 220 622 euroa.
Vuoden 2023 osalta Helsingin osahankkeen arvioidut kustannukset ovat enintään 494 662 euroa. Helsingin osahankkeen kustannuksille saadaan tukea ja muuta rahoitusta 371 455 euroa. Näin ollen Helsingin vuoden 2023 lopullisiksi kustannuksiksi jää 123 207 euroa. Hankkeelle on avattu Laske-järjestelmään projektinumero (1095138) ja sille sovitut projektirakenneosat, jotka on annettu tiedoksi hankkeen toimijoille. Helsingin osahankkeen kaikki menot ja tulot tulee kirjata annetuille projektirakenneosille.
Kansliapäällikkö on päätöksellään 9 § 18.1.2023 jakanut osan talousarviokohdan 1 50 04 määrärahasta strategiajohtajan käytettäväksi.
Detta beslut publicerades 26.06.2023
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Mer information fås av
Sara Kuusi, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 32204