Kuormauspaikkojen merkitseminen kantakaupungissa

HEL 2022-004061
Ärendet har nyare handläggningar
§ 21

Kuormauspaikkojen merkitseminen kantakaupungissa

Chef för trafik- och gatuplaneringen

Päätös

Liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö päätti, että merkitään kuormauspaikat kantakaupunkiin piirustuksen 7265 mukaisesti.

Päätöksen perustelut

Päivitetään ja yhdenmukaistetaan Helsingin ajoneuvojen kuorman purkuun ja lastaukseen tarkoitetut pysähtymispaikat uuden, 1.6.2020 voimaan tulleen tieliikennelain mukaisiksi. Lisäksi lisätään uusi kohde Sörnäisten rantatie 6 edustalle. Uuden tieliikennelain myötä otettiin käyttöön uusi Kuormauspaikka-liikennemerkki (C 43). Jakeluliikenteen pysäköintitunnuksella käyttöön otettavat kuormauspaikat osoitetaan erillisellä lisäkilvellä.

Kaupunkiympäristölautakunta on päättänyt jakeluliikenteen pysäköintitunnuksen käyttöön ottamisesta 4.12.2018 sekä hyväksynyt tunnuksen ehdot ja vähäpäästöisyyskriteerit 18.1.2022. Jakeluliikenteen pysäköintitunnuksella pyritään sujuvoittamaan jakelua sekä edistämään liikenneturvallisuutta ja viihtyisyyttä kaupungissa. Tavoitteena on rauhoittaa jalkakäytävät ja pyöräkaistat mahdollisimman hyvin jakeluliikenteen pysähtymiseltä samalla jakeluliikenteen tarpeet ja tehokkuus huomioiden. Pysäköintitunnuksen käytöllä voidaan helpottaa myös pysäköinninvalvontaa, kun tunnus määrittelee jakelua tunnuksen käyttäjille osoitetuilla paikoilla. Tunnus otetaan käyttöön kahden vuoden pilottina kantakaupungin alueella kuorma- ja pakettiautoille. Tunnuksella käytettäviksi tulee alkuvaiheessa 30 kuormauspaikkaa.

Kaksi vyöhykkeen I asukaspysäköintipaikkaa poistuu.

Kustannusennuste

Rakennukset ja yleiset alueet, rakennuttaminen 45 000 euroa.

Toimivalta

Helsingin kaupungin hallintosäännössä (16 luku 6 § kohta 1) on liikenne- ja katusuunnittelupäällikön toimivallassa päättää katu- ja muulle yleiselle liikenteelle tarkoitetulla alueella merkitykseltään vähäisistä yksittäisistä liikennejärjestelyistä.

Detta beslut publicerades 04.04.2022

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Stäng

Mer information fås av

Juha Väisänen, projektipäällikkö, puhelin: 09 310 26659

juha.vaisanen@hel.fi

Beslutsfattare

Reetta Putkonen
liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö