Kokoonpanon muutos, Palmia Oy, hallituksen jäsenen nimeäminen

HEL 2022-008116
Ärendet har nyare handläggningar
Ärende 6. / 85 §

Palmia Oy:n hallituksen jäsenen valintaa koskeva osakkeenomistajan päätös

Stadsstyrelsens koncernsektion

Päätös

Kaupunginhallituksen konsernijaosto päätti tehdä yhtiökokousta pitämättä Palmia Oy:n osakkeenomistajan päätöksen, jolla yhtiön hallituksen jäseneksi valitaan Erkki Karinoja (PS) yhtiöjärjestyksen mukaiseksi jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

Samalla konsernijaosto päätti kehottaa kaupunginkanslian oikeuspalveluita kirjaamaan, päiväämään, numeroimaan ja allekirjoittamaan osakkeenomistajan päätöksen.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Stäng

Palmia Oy

Palmia Oy:n toimialana on osana Helsingin kaupunkikonsernia harjoittaa ruoka-, kiinteistö-, siivous-, rakentamis-, logistiikka- ja turvapalvelutoimintaa. Lisäksi yhtiö voi harjoittaa toimialansa mukaista koulutusta ja neuvontaa sekä kaikkea kokouspalveluiden myyntiä, tilanvuokrausta, toimitilapalveluita, IT-palveluiden myyntiä ja konsultointia.

Yhtiö voi harjoittaa liiketoimintaansa tytär- ja osakkuusyhtiöissä sekä yhteisyrityksissä. Yhtiö voi toimintaansa varten harjoittaa kiinteistöjen, osakkeiden ja osuuksien ostamista, myyntiä, omistamista, vuokrausta ja hallintaa.

Yhtiö toimii ympäristöasioissa vastuullisesti ja kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Yhtiö pyrkii toiminnassaan tehokkaaseen ja ympäristöä säästävään energiankäyttöön liiketaloudellisesti kannattavalla tavalla.

Kaupungin omistusosuus yhtiöstä on 100 %.

Hallitus

Yhtiön hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä huolehtii hallitus, johon kuuluu vähintään kolme ja enintään seitsemän jäsentä.

Hallituksen puheenjohtajan valitsee yhtiökokous.

Hallituksen jäsenten toimikausi päättyy vaalia tai valintaa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.

Hallituksen jäsen Mira Korkonen-Low (PS) on ilmoittanut eroavansa Palmia Oy:n hallituksesta. Perussuomalaisten valtuustoryhmä ehdotti uudeksi hallituksen jäseneksi Erkki Karinojaa. Nimeämistä käsiteltiin Palmia Oy:n osakkeenomistajan nimitystoimikunnan sähköpostikokouksessa.

Lopuksi

Osakeyhtiölain 5 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan osakkeenomistajat voivat yhtiökokousta pitämättä yksimielisinä päättää yhtiökokoukselle kuuluvasta asiasta. Päätös on kirjattava, päivättävä, numeroitava ja allekirjoitettava.

Kaupungin hallintosäännön 8 luvun 3 §:n mukaan kaupunginhallituksen konsernijaoston tehtävänä on päättää osakkeenomistajalle kuuluvan päätösvallan käyttämisestä silloin, kun päätös tehdään yhtiökokousta pitämättä ja kun kysymyksessä on taloudellisesti merkittävä tai periaatteellisesti laajakantoinen asia. Lisäksi konsernijaosto päättää jäsenien ja jäsenehdokkaiden nimeämisestä yhteisöjen ja säätiöiden toimielimiin.

Stäng

Detta beslut publicerades 13.09.2022

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Stäng

Föredragande

kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna

Mer information fås av

Pia Halinen, controller, puhelin: 09 310 25718

pia.halinen@hel.fi