Kokoonpanon muutos, Kiinteistö Oy Suutarilan Lampputie, hallituksen jäsenen nimeäminen

HEL 2022-010461
Ärendet har nyare handläggningar
Ärende 5. / 92 §

Kiinteistö Oy Suutarilan Lampputien hallituksen jäsenen nimeäminen

Stadsstyrelsens koncernsektion

Päätös

Kaupunginhallituksen konsernijaosto teki yhtiökokousta pitämättä Kiinteistö Oy Suutarilan Lampputien osakkeenomistajan päätöksen, jolla Kiinteistö Oy Suutarilan Lampputien hallituksen kokoonpanoa muutetaan jäljellä olevaksi toimikaudeksi siten, että hallituksen jäseneksi nimettiin erityisasiantuntija Katharina Mead projektipäällikkö Juhani Lankisen tilalle.

Samalla konsernijaosto kehottaa kaupunginkanslian oikeuspalveluita kirjaamaan, päiväämään, numeroimaan ja allekirjoittamaan osakkeenomistajan päätöksen.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Stäng

Kiinteistö Oy Suutarilan Lampputien varsinaisessa yhtiökokouksessa 20.5.2022 on hallituksen jäseneksi valittu kaksivuotiselle toimikaudelle projektipäällikkö Juhani Lankinen. Lankinen on ilmoittanut eroavansa yhtiön hallituksesta siirtyessään pois kaupungin palveluksesta.

Kaupunki omistusosuus yhtiöstä on 100 %. Yhtiön toimialana on osana Helsingin kaupunkikonsernia omistaa ja hallita Helsingin kaupungin Suutarilan kaupunginosassa olevaa määräalaa 91-40-149-4-M 0603 ja sille rakennettuja rakennuksia. Yhtiö voi toimintaansa varten harjoittaa kiinteistöjen, osakkeiden ja osuuksien ostamista, myyntiä, omistamista, vuokrausta ja hallintaa.

Yhtiön hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä huolehtii hallitus, johon kuuluu vähintään kolme ja enintään viisi jäsentä.

Kaupunkiympäristön toimiala on esittänyt erityisasiantuntija Katharina Meadia yhtiön hallituksen jäseneksi jäljellä olevalle toimikaudelle.

Hallintosäännön 8 luvun 3 §:n 1 kohdan mukaan konsernijaoston tehtävänä on muun muassa päättää jäsenien ja jäsenehdokkaiden nimeämisestä yhteisöjen ja säätiöiden toimielimiin.

Stäng

Detta beslut publicerades 22.09.2022

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Stäng

Föredragande

kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna

Mer information fås av

Suvi Rämö, vs. kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 32174

suvi.ramo@hel.fi