Tulosbudjetti vuonna 2023 ja toimintasuunnitelma, tarkastuslautakunta ja tarkastusvirasto

HEL 2022-014532
Ärendet har nyare handläggningar
Ärende 4. / 85 §

Tarkastuslautakunnan ja -viraston talousarvion toteutumisennuste 3-2023

Revisionsnämnden

Päätös

Tarkastuslautakunta päätti merkitä tiedoksi tarkastuslautakunnan ja -viraston vuoden 2023 kolmannen talousarvion toteutumisennusteen.

Lisäksi lautakunta päätti todeta, ettei ennuste anna aihetta enempiin toimenpiteisiin.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Stäng

Käyttötalouden talousarvion ennustetaan alittuvan 70 000 eurolla ja sitovan toiminnan tavoitteen toteutuvan. Säästöjä syntyy vuokrissa, sillä tarkastusvirasto muuttaa marraskuussa pienempiin ja edullisempiin toimitiloihin. Talousarvion tavoitteiden toteutumista edistetään vastuullisella taloudenpidolla, riittävillä henkilöstöresursseilla ja keskittymällä ydintehtäviin. Käyttötalouden ja tavoitteiden tarkemmat ennustetiedot ovat liitteessä 1.

Ennusteiden laadinnassa noudatetaan kaupunginhallituksen 12.12.2022 antamia vuoden 2023 talousarvion noudattamisohjeita sekä kaupunginkanslian talous- ja suunnitteluosaston 12.1.2023 antamaa ohjetta toteutumisennusteiden laadinnasta. Talousarvion toteutumisennuste laaditaan kolme kertaa vuoden 2023 aikana. Toteutumisennuste on saatettava lautakunnan tietoon. Lautakunnan on lähetettävä asiasta Kanslian taloussuunnitteluosastolle pöytäkirjanote, josta käy ilmi, mihin toimenpiteisiin se on päättänyt ennusteen johdosta ryhtyä.

Stäng

Tarkastuslautakunta 12.09.2023 § 66

09.05.2023 Ehdotuksen mukaan

13.12.2022 Ehdotuksen mukaan

Stäng

Detta beslut publicerades 14.11.2023

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Stäng

Föredragande

tarkastusjohtaja
Timo Terävä

Mer information fås av

Hanna Parkkonen, kaupunkitarkastaja, puhelin: 358931036468

hanna.parkkonen@hel.fi