Maksuperusteiden määrääminen, kaupunkiympäristön toimiala, ajoneuvojen siirtotaksat ja hinauspalveluista perittävät lisäkorvaukset

HEL 2023-001249
Ärendet har nyare handläggningar
Ärende 6. / 61 §

Ajoneuvojen siirto- ja säilytystaksa 1.4.2023 alkaen

Miljö- och tillståndssektionen

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto päätti hyväksyä ajoneuvojen siirtotaksat liitteen 1 mukaisesti.

Lisäksi kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto päätti, että tämä päätös kumoaa kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö ja lupajaoston päätökset 4.2.2021 § 13 sekä 25.11.2021 § 241 kaikilta osin.

Lisäksi kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto päätti, että tämä päätös on voimassa 1.4.2023 lukien, kuitenkin kauintaan 1.1.2032 asti.

Käsittely

Asian aikana kuultavana oli siirtopäällikkö Pekka Holopainen. Asiantuntija poistui kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Stäng

Liitteessä 1 on esitys uusiksi siirtotaksoiksi liitteessä esitetyn mukaisesti ja lisäkorvausten osalta, joita esitetään muutettavaksi seuraavasti.

Kaikki kustannukset pitävät sisällään ajoneuvojen siirtoihin liittyvät hallintokulut (25 e/kpl). Kunnossa- ja puhtaanapidon siirrot sisältävät hallintokulun lisäksi siirtojärjestelykustannuksen 21 euroa, joka perustuu liikennejärjestelyn valmisteluun.

Ajoneuvojen säilytyskustannusten osalta taksat muuttuvat liitteen suuruisiksi sillä perusteella, että tällä päätöksellä kumottava säilytyskustannus ei enää vastaa tosiasiallisia ajoneuvosiirtokeskuksen kuluja ja on perustunut pelkkään maanvuokran kuluihin.

Vuoden 2023 lopussa tehdään tarvittavat tarkistukset hinausliikekohtaisten siirtojen määrien perusteella tehtyjen laskelmien toteutumisesta.

Kaupunginvaltuusto päätti 21.10.2020, Helsingin kaupungin hallintosäännön 270 §:n 2. osa 16 luvun 2 §:n nojalla, oikeuttaa Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päättämään ajoneuvojen siirtämisestä annetun lain 1508/2019 mukaisesta taksasta.

Stäng

Detta beslut publicerades 06.04.2023

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Stäng

Föredragande

asiakkuusjohtaja
Mari Randell

Mer information fås av

Pekka K Holopainen, siirtopäällikkö, puhelin: 09 310 39867

pekka.k.holopainen@hel.fi