Pysäköintijärjestelyt, Tuonelankuja
Pysäköintijärjestelyt Tuonelankujalla
Päätös
Liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö päätti, että toteutetaan liikenteen
ohjausjärjestelyt Tuonelankujalla piirustuksen 7406 mukaisesti.
Päätöksen perustelut
Kaupunginhallitus päätti 25.4.2016 (§ 405) pysäköinnin uusista maksuvyöhykkeistä. On kaupunginhallituksen päätöksen ja pysäköintipolitiikan mukaista, että maksuvyöhykkeillä sijaitsevat yleisten alueiden pysäköintipaikat ovat lähtökohtaisesti maksullisia.
Tuonelankujan nykyään ilmaiset ja aikarajoitetut 22 asiointipysäköinti-
paikkaa muutetaan maksullisiksi. Pysäköinti on maksullista poikkeuksellisesti kaikkina päivinä kello 9-21 alueen erityisluonteen vuoksi. Vastaavaa aikarajoitusta on käytetty esimerkiksi Hietaniemenkadun länsiosassa. Aikarajoituksesta (4 h) luovutaan. Pysäköintipaikat sijaitsevat 2-maksuvyöhykkeellä.
Lähin pysäköintilippuautomaatti sijaitsee Hiekkarannantie 2 vastapäätä. Tuonelankujalta ei opasteta erikseen automaatille, koska etäisyys sinne katuja pitkin on noin 380 m (linnuntietä noin 180 m). Muuallakin Helsingissä on pysäköintipaikkoja missä maksuautomaatille on pitkä matka ja automaatille ei ole opasteta. Uusia lippuautomaatteja ei rakenneta, koska mobiilimaksamisen osuus on noin 90 %.
Kustannusennuste
Rakennukset ja yleiset alueet, rakennuttaminen 600 euroa.
Toimivalta
Helsingin kaupungin hallintosäännössä (16 luku 6 § kohta 1) on liikenne- ja katusuunnittelupäällikön toimivallassa päättää katu- ja muulle yleiselle liikenteelle tarkoitetulla alueella merkitykseltään vähäisistä yksittäisistä liikennejärjestelyistä.
Detta beslut publicerades 02.05.2023
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Mer information fås av
Elina Rundell, liikenneinsinööri, puhelin: 09 310 25597