Ajankohtaiskatsaus vuonna 2023, Helsingin Satama Oy
Helsingin Satama Oy:n ajankohtaiskatsaus
Päätös
Kaupunginhallituksen konsernijaosto merkitsi tiedoksi Helsingin Satama Oy:n ajankohtaiskatsauksen.
Käsittely
Asian aikana kuultavina olivat Helsingin Satama Oy:n toimitusjohtaja Ville Haapasaari, yhtiön hallituksen puheenjohtaja Matti Parpala ja hallituksen jäsen Tuula Saxholm. Asiantuntijat poistuivat kuulemisensa jälkeen kokouksesta.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Helsingin Satama Oy:n toimialana on ylläpitää ja kehittää satamaa ja sataman toimintaa sekä tarjota satamapalveluita ja harjoittaa muita alaan liittyviä toimintoja. Helsingin Satama Oy:n hallinnoimia sataman-osia ovat Eteläsatama, Katajanokka, Länsisatama sekä Vuosaaren satama. Kaupungin omistusosuus yhtiöstä on 100 %.
Helsingin Satama osallistuu omalla toiminnallaan aktiivisesti satama-alueiden kehittämiseen ja tekee yhteistyötä Helsingin kaupungin toimialojen kanssa katu- ja liikenneverkon läpäisykyvyn parantamiseksi.
Kaupunginhallitus hyväksyi 27.2.2023 Helsingin Satama Oy:n omistajastrategian. Omistajastrategian mukaan yhtiö tuottaa ja ylläpitää sekä kehittää Euroopan vilkkaimman matkustajasataman ja Suomen johtavan ulkomaankaupan yleissataman toimintaa osana Helsingin kaupunkirakennetta.
Lisäksi Helsingin Satama Oy:n palvelee pääkaupunkiseudun ja koko maan elinkeinoelämää sekä matkustajaliikenteen kuljetustarpeiden täyttämistä.
Omistajastrategiassa asetetuista tavoitteista sekä niiden mittareiden toteumatiedoista raportoidaan yhteisöraporttien yhteydessä vuosittain.
Yhtiön omistajastrategian mukaiset tavoitteet ja mittarit:
1. Aluetaloudellisten vaikutusten edistäminen
- sataman taloudellisen ja työllistävän kokonaisvaikutuksen arvioinnin mittareiden tulokset
2. Pääoman tehokas käyttö
- emoyhtiön sijoitetun pääoman tuotto %
3. Tuloksellisuus ja tehokkuus
- käyttökate ja käyttökate %
4. Ilmasto- ja ympäristövaikutusten vähentäminen
-ympäristöjärjestelmässä asetettujen tunnuslukujen/mittareiden lukumäärä, jotka ovat kehittyneet toivottuun suuntaan / kaikkien ympäristöjärjestelmässä asetettujen tunnuslukujen/mittareiden lukumäärä
5. Tyytyväiset asiakkaat
- säännöllisen asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset
6. Riittävä vakavaraisuus
- omavaraisuusaste vähintään 40 %.
Helsingin Satama Oy:n toimitusjohtaja Ville Haapasaari antaa konsernijaoston kokouksessa yhtiötä koskevan suullisen ajankohtaiskatsauksen. Kokouksessa on läsnä myös yhtiön hallituksen puheenjohtaja Matti Parpala ja hallituksen jäsen Tuula Saxholm.
Ajankohtaiskatsaus toteuttaa osaltaan konsernijaoston jäsenten osalta luottamushenkilöiden tietojensaantioikeutta, josta on konserniohjeen mukaisesti määrätty tytäryhteisön yhtiöjärjestyksessä.
Kaupunginhallituksen konsernijaosto 20.03.2023 § 41
Päätös
Kaupunginhallituksen konsernijaosto päätti merkitä tiedoksi Helsingin Satama Oy:n ajankohtaiskatsauksen.
Käsittely
Asian käsittelyn aikana kuultavina olivat Helsingin Satama Oy:n toimitusjohtaja Ville Haapasaari, hallituksen puheenjohtaja Matti Parpala ja hallituksen jäsen Tuula Saxholm. He poistuivat kuulemisensa jälkeen kokouksesta.
Esteelliset: Tuula Saxholm
Esteellisyyden syy: yhteisöjääviys (hallintolaki 28.1 § 5 kohta)
Esittelijä
Lisätiedot
Pia Halinen, controller, puhelin: 310 25718
Detta beslut publicerades 27.09.2023
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Föredragande
Mer information fås av
Pia Halinen, controller, puhelin: 09 310 25718