Puistosuunnitelma, betoninen skeittipaikka, Tilkanniityn kenttä, Ruskeasuo, OmaStadi 2.0

HEL 2023-003496
Ärendet har nyare handläggningar
§ 43

Skeittipaikka Tilkanniitty, Omastadi 2.0 skeittipaikka Länsi-Helsinkiin VIO 6331

Markanvändningschef

Päätös

Maankäyttöjohtaja päätti hyväksyä liitteenä 2 olevan Tilkanniityn skeittipaikan puistosuunnitelman, suunnitelmapiirustus nro VIO 6331/1.

Päätöksen perustelut

Lähtökohdat ja tavoitteet

Tilkanniityn skeittipaikka sijaitsee Haagan (29.) kaupunginosassa, Pikku Huopalahden (162) osa-alueella. Skeittipaikka toteutetaan olemassa olevalle Tilkanniityn hiekkakentälle. Skeittipaikan pinta-ala on noin 2135 m2 ympäröivine nurmialueineen ja sen pohjoispuolelle jää nykyistä hiekkakenttää palloilukäyttöön noin 1675 m².

Skeittipaikka sijaitsee puistoalueella, joka on voimassa olevassa asemakaavassa nro 9270 merkinnällä VP. Suunnittelualueella ei ole suojelumerkintöjä tai arvokkaita luontoalueita. Suunnittelualueen länsipuolella sijaitsee arvoluokan 3 linnustokohde, Pikku Huopalahden länsipuolen metsä. Skeittipaikka toteutetaan nykyiselle kentälle, eikä rakentamisen takia poisteta nykyistä kasvillisuutta. Jäljelle jäävän kentän mitat ovat noin 35 x 47 metriä.

Suunnittelun tavoitteena on rakentaa skeittipaikka alueen lapsille ja nuorille sekä parantaa Helsingin skeittipalveluverkostoa.

Suunnitelma

Skeittipaikka on betonista valettu suorakulmainen alue, joka rajataan nurmipintaisilla maakumpareilla. Betonisen skeittialueen pinta-ala on noin 770 m². Pääsisäänkäynti skeittipaikalle on pohjoisesta hiekkakentän läpi. Lisäksi maakumpujen päälle tehdään polut, joiden kautta pääsee skeittiramppien yläpäihin.

Kumpujen päällä kulkevien polkujen varsille sijoitetaan kaikkia puiston käyttäjiä palvelevia kalusteita ja varusteita: neljä penkkiä, kaksi roska-astiaa ja infotaulu. Lisäksi skeittipaikan reunoille istutetaan puita. Skeittipaikalle sijoitetaan erilaisia skeittauselementtejä ja -rakenteita. Pääelementtinä on skeitattava betoninen paikallavalettu pelkistetty abstrakti taimen, jonka pyrstö nousee ilmaan skeittipaikan etelälaidalla.

Suunnitelman tarkempi kuvaus ilmenee liitteenä olevasta suunnitelmaselostuksesta VIO 6331/1 (liite1).

Rakennettava skeittipaikka sopeutuu asemakaavan nro 9270 mukaiseen ympäristöönsä ja täyttää toimivuuden, turvallisuuden ja viihtyisyyden vaatimukset.

Vuorovaikutus

Tilkanniityn skeittipaikan puistosuunnitelma on laadittu kaupunkiympäristön toimialan toimeksiannosta. Suunnittelukohde on OmaStadi 2.0 -hanke, eli asukkaiden ehdottama ja toteutettavaksi äänestämä hanke.

Puistosuunnitelmaluonnos oli esillä 4.-17.1.2023 välisenä aikana Helsingin kaupungin verkkosivuilla osoitteessa www.hel.fi/suunnitelmat sekä OmaStadi-hankkeen verkkosivuilla https://omastadi.hel.fi/processes/osbu-2020/f/186/results/154.

Tarkempi vuorovaikutusprosessi ilmenee liitteenä olevasta vuoro-vaikutusmuistiosta (liite 3).

Kustannukset ja aikataulu

Puiston rakentamisen kustannukset ovat noin 396 000 euroa eli noin 172 euroa/m² (alv. 0 %).

Tilkanniityn kenttä kuuluu hoitoluokkaan A2.

Vuosittaiset ylläpitokustannukset skeittipaikan alueelta ovat noin

3 453 euroa, eli 1,5 euroa/m² (alv 0 %).

Skeittipaikan toteutukseen (suunnittelu ja rakentaminen) on varauduttu osallisuusrahastosta varatulla hankkeen määrärahalla pormestarin päätöksen (HEL 2021-011972) mukaisesti.

Skeittipuisto toteutetaan syksyllä 2023 ja keväällä 2024.

Sovelletut säännökset

Maankäyttö- ja rakennuslaki 90 § 1-3 momentti.

Kuntalaki 29 §

Toimivalta

Hallintosäännön 16 luvun 5 § 1 mom. kohdan 1 mukaan maankäyttöjohtaja päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää, 1 taloudellisesti tai periaatteellisesti vähäisten katu-, puisto- tai muun yleisen alueen suunnitelmien hyväksymisestä.

Detta beslut publicerades 13.04.2023

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.

Valitusoikeus

Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen).

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen

Valitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on 24.12.2021 saakka seuraava:

Sähköpostiosoite:    
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on 27.12.2021 alkaen seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Sörnäistenkatu 1
 
00580 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Sörnäistenkatu 1
Puhelinnumero:
029 56 42000

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutosta siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä

  • päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisesta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Hallinto-oikeus perii muutoksenhakuasian käsittelystä 260 euron oikeudenkäyntimaksun. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä. Maksua ei myöskään peritä eräissä asiaryhmissä eikä myöskään mikäli asianosainen on muualla laissa vapautettu maksusta. Maksuvelvollinen on vireillepanija ja maksu on valituskirjelmäkohtainen.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Stäng

Mer information fås av

Nina Mouhu, projektinjohtaja, puhelin: 09 310 39838

nina.mouhu@hel.fi

Beslutsfattare

Rikhard Manninen
maankäyttöjohtaja