Katusuunnitelma, Sammalpolku, nro 31685, Tapaninkylä

HEL 2023-003613
Ärendet har nyare handläggningar
§ 121

Sammalpolku, katusuunnitelma, Tapaninkylä

Markanvändningschef

Päätös

Maankäyttöjohtaja päätti hyväksyä seuraavat liitteenä 2 olevan Sammalpolun katusuunnitelman suunnitelmapiirustus nro 31685/1.

Päätöksen perustelut

Lähtökohdat ja tavoitteet

Sammalpolku on nykyinen rakennettu jalankululle ja polkupyöräilylle varattu katu, jonka kunnostamisen tavoitteena on parantaa jalankulun ja pyöräliikenteen laatutasoa. Lisäksi tavoitteena on parantaa kaupunkikuvaa ja viihtyisyyttä istuttamalla asemakaavan mukainen puurivi, lisäämällä laadukkaampia pintamateriaaleja, kalusteita ja varusteita. Kadun rakentaminen mahdollistaa uuden asemakaavan nro 12479 mukaisen päiväkodin uudisrakentamisen.

Hanke edistää myös Malmin ja Pukinmäen yleisten alueiden suunnitelman 2021−2030 tavoitteita kehittää jalankulun ja pyöräilyn liikenteen reittejä Longinojanlaakson ja Vantaanjoen varren välillä. Sammalpolun peruskorjauksen tavoitteena on nostaa reittiyhteyden laatutaso vastaamaan sen kaupunkikuvallista merkitystä. Tavoitteena on turvallinen, selkeä ja laadukas reittiyhteys Helluntairaitin jatkumoksi Tapanilan asemalle. Sammalpolku peruskorjataan Helluntairaitin ilmeen mukaiseksi sekä sen päällysteet että pohjarakenteet korjataan tai uusitaan.

Katusuunnitelma sopeutuu voimassa olevaan asemakaavaan nro 12479 (vahvistuminen 12.03.2019). Katusuunnitelma on laadittu asemakaavassa nro 12479 esitetyn liikennesuunnitelmaan nro 6773 perusteella (hyväksytty 28.08.2018).

Suunnitelma

Sammalpolku katusuunnitelman piirustus nro 31685/1 (liite 2)

Sammalpolku on nykyinen jalankululle ja polkupyöräilylle varattu katu. Sammalpolun pintamateriaali vaihdetaan betonikiveksi ja se muodostaa ilmeeltään yhtenäisen reitin Tapanilan asemalle Helluntairaitin kanssa. Kadun länsipäässä katuviheralueen leveyttä kasvatetaan järjestämällä kunnallistekniikkaa ja kaventamalla kadun leveyttä. Sammalpolun pohjoisreunan erotuskaistalle istutetaan asemakaavan mukainen puurivi. Kadun keskivaiheilla oleva levennys huomioi pelastusajon liikenteen päiväkoti Jäkälälle, että pelastusajoneuvo pääsee päiväkodille mahdollisemman nopeasti.

Sammalpolun yhdistetyn jalankulun ja pyörätien leveys rakennetaan 3,0−6,7 metriä leveäksi. Sammalpolun pohjoisreunaan rakennetaan 2,5–5,0 metriä leveä erotuskaista puuistutuksin.

Sammalpolun toteuttamisen yhteydessä peruskorjataan Helluntairaitin alittava rumpu Longinojan kohdalla.

Suunnitelman tarkempi kuvaus ilmenee suunnitelmaselostuksesta nro 31685/1 (liite 1).

Katu on suunniteltu niin, että se sopeutuu asemakaavan mukaiseen ympäristöönsä ja täyttää toimivuuden, turvallisuuden ja viihtyisyyden vaatimukset.

Vuorovaikutus ja yhteistyösopimus

Katusuunnittelu on toteutettu ”Yhteinen kunnallistekninen työmaa” sopimuksen (7.3.2017) mukaisesti yhteistyössä sopimuksen osapuolten kanssa. Sopimuksen osapuolia ovat Helsingin kaupunki, Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä (HSY), Helen Oy, Helen Sähköverkko Oy, Elisa Oyj, DNA Oyj, Telia Finland Oyj, Auris Kaasunjakelu Oy, Cinia Cloud Oy.

Sopimuksen mukaisesti kukin sopimuksen allekirjoittanut osapuoli sitoutuu suunnittelun aikana määrittelemään omat johtotarpeensa kohteessa ja tekemään omaa suunnittelua samanaikaisesti hankkeen etenemisen kanssa. Suunnittelun tavoitteena on aikaansaada rakennushankekohtaiset yhteiset ristiriidattomat suunnitelma-asiakirjat ja selostukset.

Katusuunnitelmaluonnokset ovat olleet sähköisesti esillä kaupunkiympäristön asiakaspalvelupisteessä ja Helsingin kaupungin verkkosivuilla 13.09. − 26.09.2023 välisen ajan. Suunnitelmaluonnoksen esittelytilaisuus asukkaille pidettiin 13.9.2023 Tapanilan kirjastolla. Esillä olosta ja mahdollisuudesta mielipiteen esittämiseen on tiedotettu alueen talouksiin, Tapanila-Seuralle ja Tapaninvainion kaupunginosayhdistykselle postitetulla tiedotekirjeellä, kaupungin verkkosivuilla sekä Helsingin Uutiset sanomalehdessä.

Esillä olon aikaiset asukaspalautteet on kirjattu vuorovaikutusmuistioon, joka on liitteenä 3.

Katusuunnitelmaehdotus on ollut sähköisesti nähtävillä kaupunkiympäristön asiakaspalvelupisteessä ja Helsingin kaupungin verkkosivuilla 18.10. – 31.10.2023 välisen ajan. Suunnitelmien nähtävillä olosta ja mahdollisuudesta muistutuksen antamiseen on ilmoitettu kirjallisesti suunnittelualueen kiinteistöjen omistajille ja haltijoille, sekä muille osallisille yleistiedoksiantona.

Suunnitelmista ei ole jätetty muistutuksia.

Kustannukset ja aikataulu

Katusuunnitelman rakennuskustannukset ovat 300 000 euroa, 300 euroa/m² (alv. 0 %).

Kadun vuotuiset ylläpitokustannukset ovat noin 4 000 euroa (alv. 0 %). Ylläpitokustannukset ovat noin 260 euroa kalliimmat kuin nykyisin.

Katujen rakentamiseen on varauduttu kaupunkiympäristölautakunnan talousarvioehdotuksessa vuodesta 2024 alkaen.

Hanke rahoitetaan talousarvion kohdasta 8 03 01 01 Uudisrakentaminen.

Sovelletut säännökset

Maankäyttö- ja rakennuslaki 85 §, 62 § , maankäyttö- ja rakennusasetus 41-43 §.

Toimivalta

Hallintosäännön 16 luvun 5 § 1 mom. kohdan 1 mukaan maankäyttöjohtaja päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää, 1 taloudellisesti tai periaatteellisesti vähäisten katu-, puisto- tai muun yleisen alueen suunnitelmien hyväksymisestä.

Detta beslut publicerades 13.12.2023

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.

Valitusoikeus

Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen).

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen

Valitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on:

Sähköpostiosoite:    
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutosta siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä

  • päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisesta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireillepanijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Markkinaoikeuden ensimmäisenä asteena käsittelemässä asiassa maksu peritään riippumatta asian lopputuloksesta.

Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Stäng

Mer information fås av

Heikki Takainen, projektipäällikkö, puhelin: 09 310 38448

heikki.takainen@hel.fi

Beslutsfattare

Rikhard Manninen
maankäyttöjohtaja