Avustuksen hakeminen, valtionavustus, ruotsin A1-oppimäärän laajentaminen perusopetuksessa, Opetushallitus, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

HEL 2023-007205
Ärendet har nyare handläggningar
§ 78

Valtionavustuksen hakeminen A1-oppimäärän ruotsin opiskelun lisäämiseen

Direktören för grundläggande utbildning

Päätös

Perusopetusjohtaja päätti hakea valtionavustusta suomenkielisen perusopetuksen hankkeelle ”Helsinki oppii ruotsia”.

Opetushallitukselta haetaan valtionavustusta ruotsin A1-oppimäärän laajentamiseen perusopetuksessa yhteensä 171 000 euroa (asianumero 2/2178/2023). Hankkeen omarahoitusosuus 9000 euroa (5 %) katetaan kehittämispalveluiden budjetista. Mikäli Opetushallitus myöntää avustusta, toteutetaan hanke ajalla 1.8.2023–31.12.2024. Hankkeenkokonaiskustannukset ovat 180 000 euroa.

Perusopetusjohtaja päätti myös valtuuttaa pedagogisen asiantuntijan Satu Koistisen toimialan kehittämisen tuesta toimimaan Opetushallituksen sähköisessä hakujärjestelmässä asiointiroolissa hankehakemusten osalta.

Päätöksen perustelut

Opetushallitus on julistanut haettavaksi valtionavustusta kaksikielisen opetuksen laajentamiseen yhteensä enintään 480 055 euroa huhtikuussa 2023. Hakukelpoisia ovat kunnat, kuntayhtymät tai yksityiset koulutuksenjärjestäjät, joilla on joko velvollisuus tai lupa lukiokoulutuksen järjestämiseen tai oppilaitoksen ylläpitämiseen. Valtionavustusta myönnetään enintään 95 % hankkeen kokonaismenoista. Valtionavustuksella tuettavan hanketoiminnan keskeiset tavoitteet löytyvät tämän päätöksen liitteenä olevasta Opetushallituksen hakuilmoituksessa (Liite 1).

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala hakee avustusta hankkeelle, jonka tavoitteena on Helsingin kaksikielisen opetuksen ja kasvatuksen pedagoginen kehittäminen sekä henkilöstön osaamisen kasvattaminen. Hankkeen tavoitteet, toiminta sekä talousarvio on kuvattu tarkemmin oheisessa valtionavustushakemuksessa (Liite 2).

Rahoitusjohtajan päätöksen 103 §, 10.12.2018 mukaan valtionavustusten sekä niihin verrattavien etuuksien hakemisentoimivalta on siirretty perusopetusjohtajalle kasvatuksen ja koulutuksen toimialaan liittyvien valtionavustusten sekä niihin verrattavien etuuksien hakemisessa.

Detta beslut publicerades 05.06.2023

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Stäng

Mer information fås av

Satu Koistinen, pedagoginen asiantuntija, puhelin: 09 310 23444

satu.koistinen@hel.fi

Beslutsfattare

Outi Salo
perusopetusjohtaja

Bilagor

1. Hakuilmoitus_Valtionavustus ruotsin A1-oppimäärän opetuksen laajentamiseen perusopetuksessa _ Opetushallitus
2. Valtionavustushakemus_OPH_HOR_2023

I beslutsdokumenten nämns bilagor som inte publiceras på nätet. Bort lämnas bilagor som innehåller sekretessbelagda uppgifter, bilagor som innehåller uppgifter som kan äventyra integritetsskyddet eller sådana som man inte av tekniska orsaker kunnat överföra till elektroniskt format. (Offentlighetslagen 621/1999, Lagen om tjänster inom elektronisk kommunikation 917/2014, Dataskyddslagen 1050/2018, Lagen om behandling av personuppgifter inom social- och hälsovården 703/2023, Lagen om offentlig upphandling och koncession 1397/2016). Upplysningar om stadsstyrelsens beslutshandlingar fås också från Helsingfors stads registratorskontor.