Ajankohtaiskatsaus vuonna 2023, Helsingin Asumisoikeus Oy

HEL 2023-007688
Ärendet har nyare handläggningar
Ärende 3. / 126 §

Ajankohtaiskatsaus vuonna 2023, Helsingin Asumisoikeus Oy

Stadsstyrelsens koncernsektion

Päätös

Kaupunginhallituksen konsernijaosto merkitsi tiedoksi Helsingin Asumisoikeus Oy:n ajankohtaiskatsauksen.

Käsittely

Asian aikana kuultavina olivat Helsingin asumisoikeus Oy:n operatiivinen johtaja Juho Heino ja hallituksen puheenjohtaja Hanna Dhalmann. Asiantuntijat poistuivat kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Stäng

Helsingin Asumisoikeus Oy

Yhtiön toimialana on osana Helsingin kaupunkikonsernia Helsingin alueella omistaa, hankkia omistukseensa tai vuokraoikeuden nojalla hallita tontteja, sekä omistaa ja hallita tonteilla olevia tai niille rakennettavia asuinrakennuksia, joiden huoneistot luovutetaan vuokralle.

Yhtiö voi toimintaansa varten harjoittaa kiinteistöjen, osakkeiden ja osuuksien ostamista, myyntiä, omistamista, vuokrausta ja hallintaa. Yhtiö toimii ympäristöasioissa vastuullisesti ja kestävän kehityksen periaatteidenmukaisesti. Yhtiö pyrkii toiminnassaan tehokkaaseen ja ympäristöä säästävään energiankäyttöön.

Yhtiön tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa eikä se jaa omistajilleen osinkoa, vaan mahdollinen voitto on käytettävä yhtiön oman toiminnan tukemiseen ja kehittämiseen kaupunkikonsernin yhtiölle asettamat tavoitteet huomioon ottaen. Yhtiö hallinnoi noin 6 500 asuntoa, joissa on yhteensä noin 0,44 miljoonaa asuinneliötä.

Kaupungin omistusosuus yhtiöstä on 100 %.

Omistajastrategian mukaiset tavoitteet ja mittarit

Tavoite 1.
Kiinteistöomaisuuden taloudellinen ja tehokas hallinta
- Vastikkeiden kehitys
- Ylläpitokustannukset (€/m2)
- Investoinnit suhteessa poistoihin

Tavoite 2.
Ilmasto- ja ympäristövaikutusten vähentäminen
- Hiilineutraalisuus- tai ympäristöohjelman toteutettujen toimenpiteiden määrä / kaikkien toimenpiteiden määrä (x/x)

Tavoite 3.
Tyytyväiset asiakkaat
- Säännöllisen asiakastyytyväisyystutkimuksen tulokset

Tavoite 4.
Riittävä vakavaraisuus
-Omavaraisuusaste vähintään 10 %

Helsingin asumisoikeus Oy:n operatiivinen johtaja Juho Heino antaa
yhtiötä koskevan suullisen ajankohtaiskatsauksen konsernijaoston kokouksessa. Kokouksessa on läsnä myös hallituksen puheenjohtaja Hanna Dhalmann.

Stäng

Kaupunginhallituksen konsernijaosto 19.06.2023 § 73

Päätös

Kaupunginhallituksen konsernijaosto päätti merkitä tiedoksi Helsingin Asumisoikeus Oy:n ja Helsingin kaupungin asunnot Oy:n ajankohtaiskatsaukset.

Konsernijaosto katsoo, että Haso ja Heka eivät ole onnistuneet riskienhallinnassa ja toimintaympäristön muutosten ennakoinnissa. Suurien ja velkapainotteisen taseen omaavina yhtiöinä niiden olisi pitänyt varautua korkotason normalisoitumiseen ja stressitestata oma taseensa. Konsernijaosto edellyttää yhtiöiltä toimia riskienhallinnan osalta tässä tilanteessa.

Käsittely

Asian käsittelyn aikana kuultavana olivat Helsingin Asumisoikeus Oy:n toimitusjohtaja Juha Viljakainen ja hallituksen puheenjohtaja Hanna Dhalmann sekä Helsingin kaupungin asunnot Oy:n toimitusjohtaja Jaana Närö ja hallituksen puheenjohtaja Juha Hakola. Paikalla oli myös Helsingin kaupungin asunnot Oy:n hallituksen jäsen Tuula Saxholm. Asiantuntijat poistuivat kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Esteelliset: Tuula Saxholm
Esteellisyyden syy: yhteisöjääviys (hallintolain 28.1 § kohta 5)

Vastaehdotus:
Juhana Vartiainen: Konsernijaosto katsoo, että Haso ja Heka eivät ole onnistuneet riskienhallinnassa ja toimintaympäristön muutosten ennakoinnissa. Suurien ja velkapainotteisen taseen omaavina yhtiöinä niiden olisi pitänyt varautua korkotason normalisoitumiseen ja stressitestata oma taseensa. Konsernijaosto edellyttää yhtiöiltä toimia riskienhallinnan osalta tässä tilanteessa.

Kannattaja: Pia Pakarinen

Konsernijaosto hyväksyi yksimielisesti Juhana Vartiaisen vastaehdotuksen mukaisesti muutetun ehdotuksen.

Esittelijä
kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna
Lisätiedot

Pia Halinen, controller, puhelin: 310 25718

pia.halinen@hel.fi
Stäng

Detta beslut publicerades 21.12.2023

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Stäng

Föredragande

kansliapäällikkö
Jukka-Pekka Ujula

Mer information fås av

Patrick Wahlman, Konsernianalyytikko, puhelin: 09 310 33714

patrick.wahlman@hel.fi